Seinäjoella järjestetty puimuri -koeajotilaisuus keräsi mukavasti väkeä pellon pientareen täydeltä. Agrimarketin tuoteryhmäpäällikkö Harri Muilu totesi, että vastaavia tilaisuuksia ei ole liiemmälti ainakaan Pohjanmaan suunnalla järjestetty.
Paikalle kerääntyi pikaisella tekstarikampanjalla kymmeniä uteliaita.

Kuivat olosuhteet nostattivat pölyä yleisön niskaan. Makkaroihin kertynyt venhämauste paloi grillatessa pois.
Puimuri ostetaan perinteisesti esitteen mukaan
Toinen tilaisuudesssa koeajettavana ollut puimuri oli lähialueen farmarin John Deere W 540. Vetonaulana oli Lauri Hantulan John Deere S690i. Hantula itse oli käynyt Skoonessa koeajamassa laitteen ennen hankintaa. Hän pitää puimurin koeajamista tärkeänä ennen ostopäätöstä.
Harri Muilu myönsi, että puimurin koeajaminen herättää kiinnostusta.
”Tapahtumassa oli sopivasti väkeä, mutta ei liikaa. Koneen esittelyä pystyi tekemään kunnolla”.

Vimeisimpään tekniikkaan tutustuminen oli joillekin ainutkertaista. John Deere S690i herätti uteliaisuutta. Nykytekniikalla varustettuun kabiinin ei ole usein mahdollisuus päästä itse puimaan.
Tekstiviesti toimii koollekutsujana
Porukka saatiin kokoon digitaalisesti tekstiviesteillä ja sähköposteilla. Tilaisuuden järjestäminen ei vaatinut isoja ponnisteluja, kun osoiterekisteri oli valmiina.
Päivä määräytyi edellisenä päivänä, kun seuraavalle päivälle oli tarjolla kaunis kesän oloinen teepaitakeli.
25 Hehtaarin vehnälohko Seinäjoen ja Ylistaron välissä oli otollinen esittelylle. Hantulalla oli viimeinen vehnälohko puitavana. Hänen MaaseutuMediassa aiemmin esitelty John Deere S690i kiinnosti monia.
Merkkiuskollisuus on vähentynyt
”Merkkiuskollisuus on vuosien mittaan laimentunut”, sanoo Harri Muilu. Ostajat kaatavat raja-aitoja eri merkkien välillä. Paikalla oli runsaasti muilla merkeillä ajavia.
Erilaiset käytännön esittelytilaisuudet palvelevat asiakkaita ja myyjiä. Konetta on helpompi esitellä käytännön työssä, kuin esitteestä tai messuvideoilla. Myyjän on helpompi löytää uusia asiakkaita pellolta, kuin toimistossa.
Automaattiohjaus tuli tilaisuudessa tutuksi. Se on Muilun mukaan yleistynyt puimureissa. ”Viime syksyn kaupoista käytännössä kaikki myytiin automaattiohjauksella, jota markkinoitiin kampanjalla”.
Samalla lailla pui kuin muutkin
Härmäläinen Jorma Lammi totesi, että Jontikka on puimuri siinä missä muutkin. ”Käytännössä tämä malli, minkä kyytissä istuin, oli vain puolitoistakelainen. Samoilla sisuskaluilla varustetut puimurit puivat samalla tavalla merkistä riippumatta”, sanoo Lammi. ”Se, mistä Jontikassa tykkäsin omaan verrattuna, oli tietokoneohjatut puintisäädöt”.
Lammi on sikäli merkkiuskollinen, että hän kova kotimaisten koneiden kannattaja. ”Jos halutaan, että kotimaista ruokaa syödään, tehdään työtkin kotimaisilla vehkeillä”.
Jorma Lammi ei ole enää potentiaalinen puimuriasiakas. ”Mä en enää puimuria itte osta, son jatkossa nuoremman sukupoloven asia”.
”Se mistä Jontikassa tykkään, jotta siitä puuttuu ureavehkehet. Mä en tykkää kusta panna tankkihin”.
Lammi kritisoi muutenkin päästömääräyksiä. Ne heikentävät hänen mukaansa tehoa ja lisäävät polttoainekulutusta. ”Ja maksaa paljon. Oman puimurinin sain vielä ilman kusivehkehiä. Ureakamppeilla kone olisi maksanut 12000 euroa enemmän”.
Lammin mielestä puimureissa on liian pienet pöydät suhteessa koneistoon. Saman hän totesi W 540:n hytissä ollessaan. ”Kovassa kasvustossa pienempikin riittää, mutta 3,5 tonnin ohrassa pitää ajaa jo liian lujaa”. Koelohkon satoaso oli vaikuttava puimurin satomittauksen mukaan. Satomittaus on suuntaa antava, jollei sitä kalibroida koko ajan.

Kahdelta virallisesti alkanut tilaisuus keräsi väkeä jo puoli tuntia ennen. Autoja tuli lisää tasaisena virtana pitkin näytöstä. Ajoitus oli onnistunut.
Hyvä ajankohta
Harri Muilu totesi ajankohdan osuneen nappiin vehnän ja rypsin puinnin väliin. Väkimäärä todisti, että farmarit ovat sosiaalista väkeä. Moni oli tullut pellolle tapaamaan tuttujaan ja myös höpisemään joutavia. Vaikka koneet kiinnostavat, myös yhdessä makkaran pureminen on tärkeää.
Ei kommentteja