Puintisäädöt on oltava kohdillaan, jotta ylirunsaasta kasvustosta saadaan kaikki vauhdilla ja puhtaana talteen. Evolo-hybridiruis näyttää ennen puintia tuottavan henkeäsalpaavan suuren sadon. Etukäteen satoarviot liikkuvat ainakin seitsemässä tonnissa. Todellinen hehtaarisato selviää punnituksen jälkeen aikanaan, kun satokilpailun tulokset julkaistaan.
Vaikka talvi oli vaikea talvehtimisen kannalta, laihossa ei ole aukkoja eikä huonoja paikkoja. Lakoa on paikoittain. Mikko Mäki-Latvala teki rankalle kasvustolle etukäteen omat säädöt.
Puintisäädöt pitää olla tositoimissa harjoiteltuna, tunarointiin ei ole aikaa. Seuraavaksi viikoksi on luvattu sateista.

3,5 Kilometrin puintivauhti kuormitti puintikoneistoa kiitettävästi. Tappiomittarit erityisesti kohlimilla olivat koko ajan punaisen tuntumassa. Hytti on hiljainen.
Sampo, tekniikka toimii
Puimuri on Sampo Comia C8, jolla puidaan kolmatta syksyä.”Mä ajattelin jotta kuinkahan tuo kaksoiskela toimii. Epäilin myös kohlinten päällä olevan rummun meuhomista”, sanoo Mäki-Latvala. Mies kelpuuttaa tuplakelan ja pöyhintäkelan puintiominaisuudet erinomaisiksi.
Ylimääräisiä murahteluja ja kolinoita ei kuulu koneistosta ollenkaan, hiljaiseen hyttin ne kuuluisivat. 210 Hevosvoimainen AGCO-Power ei kuormittunut lakoa puidessaan ja tyhjätessään kuin 80 prosenttia. Reserviä piisaa.
Tekniikka hönkii kasvustossa tasaisesti, eikä peruutusvaihdetta tarvittu kertaakaan puinnin aikana.

Sampo pui tasaisesti. Arvio yli seitsemän tonnin sadosta ei ollut liioiteltua. Puinti sujui yskähtelemättä koko ajan. Vanhempien 2000-sarjalaisten tapaan, Comia ei päästellyt minkäänlaisia kurkkuääniä, kolinoita eikä murahteluja.
Hankauslevyt paikoilleen
”Koneen mukana tulee hankauslevyt tehdastoimituksena, mutta mun mielestä pari pitäisi olla etukelalla valmiiksi asennettuna”. Hankauslevyt ovat helpot asentaa myös vanhoihin malleihin. Mäki-Latvala siirsi viettopinnan kaistoja 30 senttiä taaksepäin.
Sen jälkeen nakataan hankauslevyt viettopinnalle, josta ne on helppo asentaa. Ainoa hankaluus on, että ne pitää asentaa puimurin alta, mutta sekään ei ole mikään konsti. Homma kävi hujauksessa. Jos Mäki-Latvalalla on kaksi ensimmäistä etukelan varstaa peitettynä hankauslevyillä aina, nyt oli kolme neljästä. Takakelalle oli asennettu yksi.
Hankauslevyt ovat farmarin mukaan aggressiviset ja tarpeelliset ainakin vehnällä ja rukiilla. Ohrat olivat tänä vuonna vaikeita puitavia. Samalta lohkolta puidut Wolmari ja Brage käyttäytyivät täysoin eri tavalla. Wolmarista eivät vihneet meinanneet lähteä irti, Bragesta irtosi hienosti. Vuoden neljä eri ohralajiketta ovat olleet kaikki erilaisia puitavia.
Puintisäädöt ensin täysille
Ilmajoen mies säätää seulat täysin auki, tuuli täysille ja ajovipu eteen. Kun säädöt ovat suuret, niitä on helppo pienennellä. Moni tekee juuri päinvastoin, jolloin seulat esimerkiksi jäävät liian pienelle, eikä puimurin kapasiteettia saa täysin hyötyyn.
Maksimi puintivauhti on puintivaihteella 9,5 km/h. Puimurissa on 14″ pöytä, mikä on tienkulun kannalta maksimi.
Mäki-Latvalan puintivauhti on aina niin suuri, kuin tappiomittarit antavat myöden.. ”Jos puimurilla pitää madella, koitetaan syy aina löytää jostain”.
Pikkujyvät saavat lentää peltoon. Nyt puitu ruis, jonka hehtaarisadon mies arveli ylittävän reippaasti seitsemän tonnia, oli täysin puhdasta roskista.
Sampon säädöt rukiilla: Ilma täysillä, 960. Yläseula 18 milliä. Alaseula oli melko pienellä, 7 milliä. Ohralla alaseula on normaalisti isolla, jotta puhalluksen suunta ja ilmamäärä toimisivat oikein.

Tähkät olivat komeita kuin porsaat. Suurimmissa tähkissä oli 120 jyvää. Hybridirukiilla on valtava satopotentiaali. Siemenmäärä oli 93 kiloa hehtaarille. Jankkurointi toi rukiin tarvitsemaa kuohkeutta.
Paksu ruismatto
Kaatokela oli puidessa ajonopeutta isompi. Mäki-Latvala sanoo, että kun puintijälki on pellossa aaltoilevaa, on kaatokelan nopeus liian pieni. Nyt lakopaikoissa ei voinut pudottaa kelaa alas, koska puitava kasvustomatto oli niin paksu, että kela olisi pysähtynyt.
Satoa tuli odotusten mukaisesti, todennäköisesti reilusti ylikin.
Mikko Mäki-Latvala oli puimurin puikoissa aivan täpinöissään. Koko vuoden tulos riippuu paljon onnistuneesta puinnista. Varsinkin ennätyssato piti kaikki saada talteen.
Kärryillä tavara oli puhdasta. Vaikka tappiomittarit varsinkin kohlimilla olivat punaisen rajoilla, pellosta ei jyviä löytynyt.
Korkeat sato-odotukset täyttyivät. Mäki-Latvala hymyili kuin suomenpystykorva, Sampo-uskolllisuudelle löytyi taas katetta.
Päivitetty 19:50
Ei kommentteja