Turkiseläintyöryhmä kokoontui maanantaina Maa- ja metsätalousministeriössä. Eläinsuojelujärjestöjen edustajien uutisoitiin marssineen kokouksesta riitaantuneena ulos (HS.16.2.).
”Tilaisuus ei ollut kokous, vaan annoimme eläinsuojelujärjestöille mahdollisuuden tuoda mielipiteitään esille kasvotusten”, kertoo Pirkko Skutnabb, Maa- ja metsätalousministeriön eläinläääkintöneuvos. Kyse oli Skutnabbin mukaan
ensimmäisen lakiluonnosesityksen analysoinnista.
”Mistään riitaisesta ulosmarssistakaan ei mielestäni ollut kysymys. Järjestöjen edustajat lähtivät 20 sekuntia ennen parituntisen tilaisuuden päättymistä ulos”, Skutnabb jatkaa. ”Asia käsiteltiin paikan päällä loppuun asti.”
”Sen jälkeen jatkoimme kokouksen jälkeistä tyypillistä rupattelua.” Skutnabbille jäi maku, että eläinjärjestöjen teko oli mediatemppu.
”Hesari oli kutsuttu valmiiksi paikalle.”
Turkiseläintyöryhmä tapasi sovussa ilman eripuraa
Halsualainen turkistuottaja Marko Meriläinen on mukana työryhmässä. ”Prostestia ei käynyt kokouksessa ilmi. Riitaantumisesta ei ollut kyse.”
Meriläinen epäilee, että taustalla on eläinjärjestöjen pettymys turkieläimiä koskevan kansalaisaloitteen kaatumisesta. Hänkin pitää outona sitä, että lehden toimittaja pyydettiin paikalle ja lukijoille syötettiin pajunköyttä.
”Tosiasia on se, että elinkeinon harjoittajat ovat antaneet paljon periksi, mutta eläinjärjestöt eivät piiruakaan”, Meriläinen toteaa.
”Miksi sellaisten järjestöjen edustajat ovat yleensä kehittämistyöryhmässä mukana, jos he eivät halua kehittää. Heidän tarkoituksenaan on ainoastaan ajaa elinkeino alas ylimioitetuilla vaatimuksilla.”
Meriläinen matkustaa vielä vartavasten Helsinkiin selvittämään oikeaa tietoa uutisankasta.
1 Kommentti
”Tosiasia on se, että elinkeinon harjoittajat ovat antaneet paljon periksi, mutta eläinjärjestöt eivät piiruakaan”, Meriläinen toteaa.
Haha, uskokoon ken tahtoo! Turkistarhaajat, nuo eläinten ystävistä suurimmat. Jos edes juomavettä ei haluta antaa eläimille koko aikaa, niin voi miettiä paljonko muita myönnytyksiä halutaan tehdä. Tarhaajia ei kiinnosta eläinten hyvinvointi, vaan raha.