Yli-Torniolainen Aino Kurtti, MTK:n Maaseutunuorten valiokunnan puheenjohtaja kertoo, että kansanedustaja Susanna Koski pyysi heiltä vitutuslistaa, jossa kerrotaan mikä jarruttaa kehitystä ja toimintaa.
”Nyt on mitta täys. Perkelöitymispiste on saavutettu”, Aino Kurtti sanoo.
Suora kanava syyllisille
Maaseutunuorten FB-sivuille tuli runsaasti kommentteja, samoin puheluita on soiteltu. Yksityisviesteillä on vitutuslistaan kertynyt myös rutkasti aineistoa.
”Meillä on suora kanava sinne, mistä asioista meidän niskaan syydetään”, Aino kertoo. Listaan on kerätty semmoisia asioita ja ongelmia, jotka eivät johdu yksittäisestä yritystoiminnasta.
Lista luovutetaan tänään Susanna Koskelle kello 16. Susanna kerto että hän tarvitsee itselleen ja kollegoilleen listasta työkalun.
”Hän on semmonen, joka uskaltaa ottaa kantaa”, Kurtti sanoo lopuksi.
Vitutuslista
MTK:n Maaseutunuorten valiokunta — Kansanedustaja Susanna Koski,
Me maaseutunuoret olemme saaneet perinnöksi pellot ja metsät joita vaalia, viljellä, hoitaa ja puolustaa. Puolustaa niin kuin esi-isämme ovat sitä puolustaneet. Viljellä niin kuin sitä kuuluu viljellä. Hoitaa ja vaalia maata että se mahdollistaa viljelyn myös meidän jälkipolvillemme, joille tämän perinnöksi annamme.
Mutta me emme tahtoisi että perintömme vituttaisi enää heitä, niin kuin sen on nyt alkanut meitä vituttamaan. Mikä tässä hommassa ottaa päähän, vie resursseja tuottavalta työltä? Tähän kysymykseen maaseutunuorten valiokunnalle vastattiin näin:
Vituttaa kun Suomen yleissivistävä, kaikkien verorahoja käyttävä tietolähde käännyttää kuluttajia kotimaista ruoantuotantoa vastaan. Samalla kun kotimaisen ruoan puhtautta ja korkeinta laatua pidetään yllä ja vaalitaan tuottajien toimesta, valtion julkishankintoihin elintarvikepuolella tuodaan ulkomailta elintarvikkeita, joiden raaka-aineiden laatu vastaa meidän teurasjätteitämme:
”Yleinen asenne maanviljelijää ja maataloutta kohtaan. … Suoranaista mustamaalaamista välillä, kun oikeasti Suomi voisi vaikka brändätä oman ruokansa/maansa maailman parhammiksi ja puhtaimmiksi.”
”Tuohon Ylen maa- ja metsätalouden parjaamiseen voisi tulla jo muutos. Saatana omille korville tulevasta vittuilusta joutuu vielä pakolla maksamaan.”
”Suomeen tuodaan luokan 2 sivutuotteita ulkomailta, eli kaikkea teurasjätteistä ruveten, kun täällä omat, tautivapaat ruhot ja teurasjätteet toimitetaan kalliisti Honkajoelle hävitettäviksi.”
”Vituttaa, että maataloustuet mielletään palkaksi. Vituttaa että tällaistä harhakäsitystä ruokitaan verovaroin.”
”Maa- ja metsätaloudesta kertovassa uutisoinnissa takerrutaan epäolennaisuuksiin. Väkisin rakennetaan vastakkainasettelua eri tuotantosuuntien ja kaupunki- maatalousväestön välille.”
”Suomalainen tuotanto niputetaan samaan muottiin tuontitavaran kanssa.”
”Kitinä puun riittävyydestä, kun sitä tutkitusti on reilusti yli tarpeen. Vaikka kaikki investointivaraukset toteutuisivat, voidaan kestävien hakkuiden määrää lisätä. Hakkuurästejä on nytkin, puu ei yksinkertaisesti liiku mihinkään. Pelkästään Päijät-Hämeessä on 2000 hehtaarin hakkuurästit, koska energiapuu ei liiku. Havukuitupuu ei kelpaa minnekään. Vuoden jaksolta jää yli 100 000 kuutiometrin puut myymättä ja metsien hoitohakkuut siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Tässä tilanteessa koko keskustelu puun riittävyydestä on typerää. Kuinka paljon jäisikään puuta ilman ostajaa, jos hakkuita tehtäisiin hakkuutarpeen mukaan.”
”Vituttaa, että ei uskalleta tehdä niitä poliittisia päätöksiä, joilla bioenergian tuotanto saadaan kunnolla käyntiin. ”
”Kuitupuun valtava ylitarjonta ja yksipuoliset tilausten perumiset ostajataholta. ”
Vituttaa kun Suomen kotikutoinen byrokratia pakottaa meitä kirjaamaan asioita päällekkäin eri tietojärjestelmiin, kirjaamaan itsestäänselvyyksiä ylös ja tekemään työajallamme jotain täysin muuta kuin tuottavaa työtä:
”Raadoista on pidettävä kirjaa? Miksi v*tussa, kun on nautarekisteri jonne ne on myös merkitty ensisijaisesti.”
”..toinen on navetalla kirjanpito esim. aiheesta onko vasikat hoidettu ja katsottu?! Eikö se kuulu normirutiineihin kotieläinten pitäjällä.”
”Helpommalla saisi tilattua ydinreaktorin EBaysta ja luvat sen sijoittamiseen takapihalle ulkosaunaan kuin että rakentaisi eläinrakennuksen ja tappelisi ympäristölupien kanssa.”
”Viljelykiertosuunnitelma. Itsessään hyvä asia, mutta Mavi tässä tapauksessa lisää turhaa byrokratiaa, jota piti purkaa. Turhaan maanviljelijät toimittavat kuntaan lappua, jota ei ole pakko noudattaa.”
”..tukihaun yhteydessä tehtävä lohkojen jokakeväinen digitointi, vaikka maastossa rajat säilyvät juuri samana vuodesta toiseen. Digitoijat etsivät toistensa virheitä, virheistä maksaa maanviljelijä.”
”Ympäristöluvat. Varsin ketuttavaa on että voit valittaa ja pysähdyttää hankkeen monella vuodella, eikä valittajalla ole mitään vastuuta! Vastuuta valittajalle myös!”
”Miksei viranomaisten eri rekisterejä ei voida yhtenäistää? Valvojalle pääsy samoihin tietoihin ja turha samojen asioiden päällekkäinen eri paikkoihin ilmoittelu pois. Virasto x ei tiedä mitä virasto y tekee.”
”Vituttaa, että pelkästään Mavin tietoliikenneongelman takia tilan talous on -15 000€/vuosi. ”
”Vituttaa menettää kasvonsa tavarantoimittajien ja pankin edessä Mavin tietoliikenneongelman takia.”
”Vituttaa pelätä tahatonta virhettä, tarkastajatkaan eivät enää hallitse kokonaisuutta. Virheen sanktio ei ole missään suhteessa tehtyyn virheeseen. Valvonta on riskiperusteista, mutta sanktio kumulatiivinen. Sakkoperiaate olisi tilan kannalta paljon reilumpi ja kohtuullisempi. Meitä rangaistaan samasta rikkeestä monta kertaa, seuraamuksena voi olla maksatuskielto, joka viimeistään ajaa tilan konkurssiin. ”
”Viranomaisten ”tehdään tarkastuksia provisiopalkalla” – asenne. Lähtökohtaisesti tarkastaja kokee epäonnistuneensa, jos tilalla ei löydy virhettä.”
”Tukien ehtoja muutellaan vaikka kesken kauden. Vituttaa, että erikoiskasvien viljelyyn kannustetaan, mutta samalla esim. piparjuurta ei saada lisätä varastointituen piiriin, koska 1995 sitä ei ole kirjattu Suomessa viljeltäviin kasveihin.”
Vituttaa että meitä yrittäjiä pidetään idiootteina ja pahimpina rikollisina, jotka ensimmäisen tilaisuuden tullen lakia tai hyviä käytäntöjä rikkoisivat tarkoituksellaan. Miksi tekisimme mitään mikä heikentäisi tuotantomme tasoa, laatua tai eläintemme hyvinvointia?
”Miksi oletetaan, että jos ei olla pidetty kirjaa esim. juoma-astioiden puhtaudesta etteivätkö ne olisi puhtaita/ niitä olisi puhdistettu? Yrittäjällä pitää olla oikeus tehdä työnsä, eikä pitää kirjaa tehdyistä töistä. Miksi pitää pitää tuplakirjanpitoa esimerkiksi kuolleista eläimistä, kun ne kuitenkin näkyvät nautarekisteristä? Miksi teurastamon ilmoitus ei voisi näkyä myös tilan nautarekisterissä, ettei ilmoitusta tarvisi lähettää kahta kertaa? Miksi korvamerkkien puuttuminen on niin iso haloo, jos eläin on kuitenkin tunnistettavissa?”
”Miksi pitää rotanmyrkyistä pitää kirjaa? Enhän mä niitä lapsille syötä? Miksi myös pitää pitää kirjaa vedinkastoaineen käytöstä, koska kyllähän se näkyy meijerin laskussa? Enhän mä sitä litrahinnaltaan hurjan kallista ainetta viemäriin piruuttani öisin kaada?
”Entä kirjanpito tankin puhtaudesta yms. kyllähän se heti näkyy maidon solu- ja bakteeripitoisuuksissa, ja meijeri puuttuu asiaan tiputtamalla hintaa.”
Vituttaa taistella jatkuvasti oikeutuksesta tehdä työtämme, joka ei ole sen vaarallisempaa kuin tuottaa ruokaa kansalle. Meitä höykyyttää kotimainen maaseutuviranomainen, joka vaihtaa vaatimuksiaan jopa kesken tukikauden ja jättää rahatkin kaniin vaadittuaan ensin tuottajia sitoutumaan tiettyihin ehtoihin pellolla ja tuotantorakennuksissa työsken- nellessään. Nämä sitoumukset ovat nielleet myös rahaa, jonka on oletettu maksavan itsensä takaisin tukien kautta jossain vaiheessa. Olemme täyttäneet omat velvollisuutemme, olisiko virkamiesten(kin) aika tehdä omansa.
Vituttaa että meitä kyykyttävät tahot, jotka pitävä meitä ympäristön ja kotieläinten vihollisina. Todellisuudessa juuri me pidämme näistä elävistä tuotantotekijöistä huolta parhaamme mukaan ja hoidamme ympäristöämme.
Artikkeli laadittu 8.3.2016
Tästä pääset Maaseutunuorten sivuille.
22 Kommenttia
Alapäätyyli menettää tehonsa liiassa toistossa.
Ehkä vaikea uskoa mutta kun sanoo asian asiana niin viesti ei katoa tehokeinojen alle.
Totta. Törkysanojen toistelu ei tuo ainakaan uskottavuutta vaan päinvastoin köyhdyttää sitä sarkasmia, jota ”listan” alussa olin huomaavinani. Vähempi mekkalointi riittäisi.
Terttu ja Rane, onkos vähempi mekkalointi auttanut? Maatalousyrittäjät taistelevat olemassaolostaan ja te poloiset nyrpistelette käytetyn retoriikan vuoksi. Mihin se varsinainen asia jäi, vai oliko niin, että siihen ei ollutkaan mitään annettavaa. Hoh-hoijaa!
Kyllä VITUTTAA.
Onneksi pukki toi jouluna
”Eniten vituttaa kaikki -kalenterin”
Kyllä ois taas kirveellä töitä, pyrokratia suomalaisen yrittämisen tuho, niin maataloudessa, kuljetusalalla, kuin hoiva-alallakin, joita seuraan ihan väkisin tuttujen ja kavereiden kautta.
Kaikilla näillä aloilla on menty siitä alkuperäisestä luotettavasta työnteosta, jossa eläimet ja metsät hoidetaan, tavarava/ihmiset kuljetetaan turvallisesti, ihmiset hoidetaan ammattimaisesti tunteella ei tietokoneella valvoen. Palkka ansaitaan työllä eikä kalleilla sivupuuhasteluilla.
Eikä tuo byroslavikointi rajoitu vain edellämainittuhin. Sama toistuu lähes jokaisessa ammattiryhmässä. Joojoo miehiä ja naisia tekemässä ja valvomassa asioita, joista heillä on vain välttämättömin perustieto, tai vaikka olisi tietoakin, niin sen soveltaminen järjen kanssa kohteessa on täysin ylivoimaista.
Liiallinen ”vatulointi” vain on saatava pois hankaloittamasta perustyöntekoa. Siihen ei ole varaa, että alkutuotannossa säädetään olemattomia.
Rane, Susanna Koski nimenomaan pyysi vitutuslistaa. Kyllähän tää byrokratia on ihan naurettavaa, jos se ei itkettäisi. Saas nähdä milloin jollain tarkastettavalla kilahtaa ja tarkastaja kokee Piispa Henrikin kohtalon?
Minä olen siirtynyt maataloudesta metsätalouden puolelle osittain juuri byrokratian takia. Enkä ole katunut valintaani.
Vuosi sitten oli lähellä tarkastajan ”saunan taakse” vienti kun tuli antamaan 3% tukisanktion 2 Lehmän teurasilmoituksen 3 päivän myöhästymisestä, kun podin maatilani takia masennusta ja lääkäri oli määrännyt vääränlaista lääkettä. Olisi pitänyt kuulemma olla sairaslomaa, että ei olisi sanktioita tullut.
Mutta jos olet sairaslomalla ja ei ole varaa maksaa lomittajaa niin KUKA TEKEE TYÖT?!?
Ei mulla ainakaan vaikuttanut mitään että olin saikulla burn outista
Täysillä pidättivät tukia 3v aikana yli 300 000€
Yks asia joka ihmetyttää on rahtimaksut. Oli sitten kyseessä viljan myynti tai lannoitteiden osto, niin maanviljelijä joutuu aina rahdin maksumieheksi. Muilla aloilla ostaja maksaa aina rahdin.
Jos saa jotain rahtivapaana, niin tuotteessa on hintaa joka kattaa rahdin.
samaa mieltä,olen kauppa alalla eikä myyjä maksa oikeastaan koskaan rahti vaan asiakas?
Oikein hyvä, että edes nuoret sanoo sen suoraan mikä vituttaa. Minä olen jo yli 30 vuotta tätä tehnyt ja huomannut, että vitutuksen aiheet lisääntyy koko ajan. Näin se pitää konkretisoida mikä mättää, että tyhmempikin huomaa mitä järkeä näissä ohjeissa ja vaatimuksissa on
Ruma sana sanotaan niin kuin se on. Ei aina tarvita korukieltä, kun arki on mitä on. Ei se parane kermakuorrutuksella. Onko se nyt ihme jos suomalaista maanviljelijää vituttaa? Ei kukaan peruskansalainen kestäisi moista epävarmuutta vuodesta ja jopa sukupolvesta toiseen.
Kyllä kaikilla on oikeus sanoa että mikä vituttaa. Jokaisella ihmisellä. Meillä maanviljelijöillä on paljon vitutuksen aihetta..
Eiköhän se pää vielä vetävän käteen jossain vaiheessa tule ja poliitikko / viranomainen / muu päättäjä huomaa, kuinka järkevää olisi ollut pitää oma Isänmaa omavaraisena monelta osin…puhumattakaan juurikin näistä oman maan käsittämättömästi kaikkea kadehtivista ja luuloissaan elävistä selkäänpuukottavista kadunmiehistä…
”Eiköhän, peijakas, veret ohene vielä kerran, hä-hä!”…profetoi Veikko Huovisen Sepe.
Euroopan unionin ohjeistusta vähennetään. 2 mehiläispesää tulee rekisteröidä tämän vuoden alusta lähtien. Pitää ilmoitella tehdyt hoitotyöt. Ensivuonna varmaan joudutaan käyttämään jokaisen eläimen tunnistamiseksi korvamerkkejä.
Mutta olkaa onnellisia, teidän ei tartte osallistua milläänlailla yhteiskunnan sopeutustalkoisiin. Päinvastoin kriisirahaa tule kahden peruspäivärahan verran per tila. Minullakin menee hoitajana huonosti ja vituttaa, mutta ei tule mistään mavista tukea vaikka olen kuinka kriisissä.
No ei onneksi tarvi sellaseen osallistua! Tuottajahinnasta halpuutettiin viime vuonna luomuviljassa 100€/tn, naudanlihanhinnasta 33sent/kg ja tukiaisista talkoiltiin 24000 euron verran. Kailkineen teki -60000 €/2015. Vaan eihän se oo mikhään. Enkä ole edes kriisissä oleva maidontuottaja!
Kyllä on ruoka niin halpaa Suomessa, ettei koskaan ole niin pientä siivua tuloista mennyt elintarvikkeisiin.
Kurjaa se on minunkin mielestä, että pienituloisilta revitään selkänahasta rahat näissä talkoissa.
Miisa, ollaan oltu näissä säästötalkoissa jo aiemmin ja ollaan edelleen. Maataloustukien pääasiallinen tarve tulee siitä, että halutaan pitää ruoka edullisena kuluttajille ( suomalaisten tuloista keskimäärin 13 % menee ruokaan ja juomaan – ilman alkoholijuomia ). Lähes kaikkialla maailmassa ruoantuotantoa tuetaan tavalla tai toisella samasta syystä. Maatalouden kustannukset nousevat kaiken aikaa, mutta kuluja ei saada tuotteen hintaan. Hoitajan palkka ei ole suuri, mutta se tulee säännöllisesti kuukausittain, joten tiedät, mitä Sinulla on käytettävissä. Viljelijä ei voi nykyään luottaa edes siihen, että tuet tulisivat silloin, kun on ilmoitettu. maksatuspäivien perusteella on kuitenkin sovittu lyhennyksistä pankin kanssa, rehulaskun ja/tai lannoitteiden maksusta, sähköyhtiö on voinut suostua siihen, että sähköjä ei katkaista, kunhan lasku maksetaan ennakkoon ilmoitettuna tuenmaksupäivänä jne. Haluat ehkä vastata, että sinulle voi tulla ylimääräisiä menoja, esim. pesukone hajoaa, pitää käydä lääkärissä, ostaa lääkkeitä, lapset keräävät johonkin yhteiseen tarkoitukseen rahaa jne. Näitä ylimääräisiä yllättäviä menoja tulee myös viljelijöille, sillä olemme ihan tavallisia ihmisiä. Näin ollen myös terveyskeskusmaksujen korotukset, lääkkeiden Kela-korvausten heikennykset, verot ja maksut koskettavat myös meitä. Sen lisäksi, että EU:n liittymisen jälkeen ovat maataloustuet alentuneet kiihtyvällä vauhdilla.
Nyt ei Miisa vissiin ole lukenut yhtäkään juttua mistä tää kriisi johtuu.
Maataloustukia leikattiin vuosi sitten 20% ja tuotteiden hintoja on alennettu saman verran.
Tämä kriisiraha vastaa sitä luokkaa, että perusduunari saisi tililleen 100€. Hirveä polimiikki, mutta hyöty minimaalinen.
Maanvuljelijät jos jotkut ovat talkoissa olleet vuosi toisensa jälkeen!
Etpä kyllä, Miisa, tajua yhtään mistä puhut. Itse en ole viljelijä, enkä saa toimeentuloani maataloudesta, mutta sen verran pitäisi kyllä jokaisella suomalaisella – kateellisillakin – olla sivistystä, ettei tuollaisia sammakoita suustaan päästele. Pyydän puolestasi maatalousyrittäjiltä anteeksi tietämättömyyttäsi ja kateellisuuttasi
Niin, miksi suomessa on ruoantuotantoon ja kauppaan eri lait kun samaan eu.hun kuuluvassa Italliassa? Molemmilla samat direktiivit mutta meillä evira jossa kotikutoista byrokratiaa pirusti. Vai mitä sanotte suomalaisesta tulkinnasta eläin kuljetuksiin? 60 km. raja ja omia eläimiä et saa tämän rajan yli kuljettaa teurastettevaksi ilma lupaa, alle kyllä!