Keinolannoitteista luopunut karjatilallinen tuskailee viljelysuunnitelmaa tehdessään vihreällä olevia fosforiarvoja. Karjanlantaa ei pystytäkään välttämättä levittämään. Lannan tarjoamia ravinteita olisi tarkoituksenmukaista levittää lohkolle.
Ravinteita kasvin tarpeisiin
Korkean fosforiluvun luullaan johtavan sen huuhtoutumiseen. Mutta useissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että eloperäinen fosfori pysyy varsin mukavasti kiinni maahiukkasissa verrattuna keinolannoitteen fosforiin. Korkea fosfori keinolannoitteista luopuneilla tiloilla on osoitus maan toimivuudesta ja mikrobien aktiivisuudesta fosforin varastoinnissa. Mutta minkäs teet!
Eikä fosforiluku ole ainut viljelymme järkiperäistämistä jarruttava asia. Moni kasvi kaipaisi typpeä, mutta sitäpä ei saakaan antaa tarpeeksi. Tuntuu oudolle, että viljelyn tehoa ja hyviä satoja haettaessa teoreettisena viranomaistyönä asetettu raja-arvo tekee viljelijän osaamisen tyhjäksi.
Maissia ei saa lannoittaa kuin muualla Euroopassa
Maassamme olisi mahdollista viljellä menestyksekkäästi maissia kokoviljasäilörehuksikin, mutta tämäkin mahdollisuus on viranomaispäätöksellä tehty käytännössä kannattamattomaksi.
Maissin satopotentiaalin huomioon ottaen sallitut typpimäärät eivät anna kasville tarpeeksi voimaa.
Meillä Suomessa maissi pitäisi kasvattaa puolella siitä typpimäärästä, mitä muualla Euroopassa kasville on mahdollista antaa. Viranomaispäätöksellä maissi ei ole niin houkuttava rehukasvi, kuin se järkevillä lannoitusmäärillä voisi olla.
Kotikutoisia ongelmia
Viljelijöitä kannustetaan tiedon hakemiseen ulkomailta. Mutta tässäkin törmätään kotikutoisiin ongelmiin. Esimerkiksi muualla Euroopassa käytettävät maissin rikkojen torjunta-aineet eivät olekaan meillä hyväksyttyjä. Ja itsehän niitä ei voi maahan tuoda, vaikka EU perustettiin nimenomaan tavaroiden vapaan liikkuvuuden turvaamiseksi.
1 Kommentti
Maissin viljelyn pitää myydä itsensä ensin läpi. Verrattuna esimerkiksi syysöljykasveihin – joiden viljely on viime vuosina yleistynyt – syyslannoitusrajaa nostettiin juuri 30 N-> 50 N. Kasvinsuojelupuolella rikkakasvien torjuntaan on vähän vaihtoehtoja vielä. Mekaaninen torjunta lienee maissilla kuitenkin varteenotettava vaihtoehto?