Suomalaisen kuvaajan ja viestintäyrittäjän Hannu Koiviston kuvaama dokumentti palkitaan Berliinissä 7. kesäkuuta kansainvälisillä CIVIS-dokumenttifestivaaleilla. Dokumentin on tuottanut Slovenian televisio (RTVSLO), jonka kanssa Koivisto on tehnyt yhteistyötä liki kaksi vuotta.
FRAGMENTS STORIES OF IMMIGRANTS – SOCIAL COOPERATIVE FOR IMMIGRANTS
dokumentti kertoo Etelä-Italian Calabriassa sijaitsevasta Caminin kylästä. Italiaksi haastateltu ja sloveniaksi selostettu filmi on tekstitetty englanniksi.
Caminin kylässä oli enää 250 alkuperäistä asukasta. Nyt siellä asuu myös 130 eri puolilta maailmaa tullutta pakolaista, ja osittain hylätty kylä elää uutta elämää. Muun muassa syyrialaiset, irakilaiset, libanonilaiset ja nigerialaiset ovat kunnostaneet itselleen asuntoja, koulun ja päiväkodin. Maahanmuuttoprojektin johtaja Rosario Zurzolo on perustanut kyläläisille myös oman valuutan.
Dokumenttifilmi kuvattiin kahtena lämpimänä helmikuun päivänä 2017.
Reilun seitsemän minuutin filmi kertoo onnellisen tarinan, jossa ihmiset elävät tasapainoista arkea uudessa kotimaassaan. Uudet asukkaat ovat synnyttäneet kylään jo 30 lasta.
Idean äiti, toimittaja, editoija ja tuottajankin työt tehnyt Slovenian TV:n toimittaja Barbara Zrimsek on palkittu kansainvälisesti aiemminkin useita kertoja. Zrimsekin lämminhenkinen ja kunnioittava tapa lähestyä kuvattavia saa ihmiset avautumaan ja olemaan luonnollisia.
Valokuvaajana ja toimittajana työskentelevän entisen pohjalaisen sikafarmarin, Hannu Koiviston ote kuvaukseen on spontaani ja nopea. Kahden hengen tiivis tiimityöskentely on havaittavissa hyvärytmisessä ja helposti katsojaa koukuttavassa filmissä.
Www.Maaseutumedia.fi on kesällä 2014 perustettu maaseudun äänenkannattaja, joka kertoo eläviä tarinoita maaseudun ihmisistä, elinkeinoista ja tapahtumista omaleimaisella tavallaan.
Viimeisin RTVSLO:n kanssa tehty dokumenttisarja (Young Village Folk – YVF) kertoo nuorista farmareista eri puolilta Eurooppaa.
Linkki dokumenttiin: http://www.maaseutumedia.fi/yvf-kanava/maaseutumedia-palkitaan/
Linkki CIVIS-tapahtumaan: https://www.civismedia.eu/1/
Linkki YVF-dokumentteihin: http://www.maaseutumedia.fi/yvf-kanava/osa-10-juntin-veljekset-pohjoisen-maitomiehet/
Yhteyshenkilö: Hannu Koivisto 0500-563185, [email protected]
1 Kommentti
Hienoa Hannu!
Jonkun pitää aina kulkea edellä 🙂