Turpeesta kestävästi valmistettu turvepolttoaine kattaisi jopa puolet liikennepolttoaineen tarpeesta, jos turpeen status on uusiutuva.
EU komissio hyväksyi 2000-luvun alussa turpeen uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta, mutta Lipposen hallituksen suuri valiokunta ratkaisi arvalla, että turve on uusiutumaton. Kun turpeen status määritellään uusiutuvaksi, biopolttoaineiden valmistus turpeesta olisi kannattavaa.
Kansalaisaloitteen (Turve uusiutuvaksi) läpimenolla on ratkaiseva merkitys, jotta Vapon aloittama projekti jatkuisi.
Oman uusiutuvan turvepolttoaineen käyttö lisäisi kansakunnan hyvinvointia, huoltovarmuutta ja parantaisi vaihtotasetta. Turve-energiaa on Suomessa enemmän kuin norjalaisilla Pohjanmeren öljyä.
Artikkelikuvassa Jimi Orhasen Desoto Firedome ´55.
Polttoaineen sekoitusvelvoite turpeesta vai palmuöljystä?
Tänä vuonna polttoaineeseen pitää sekoittaa fossiilisen polttoaineen joukkoon viidennes biopolttoainetta. Eräs merkittävä biopolttoaine on palmuöljy, jonka tuotanto aiheuttaa ongelmia sademetsissä.
EU:n arvion mukaan palmuöljyn käyttö liikenteessä vielä haitallisempaa kuin vanhakantaisen, fossiilisesta raaka-aineesta valmistetun dieselin käyttö.
Nesteen valmistama biopolttoaine on vetykäsiteltyä kasviöljyä. Suomessa myös UPM valmistaa mäntyöljystä uusiutuvaa dieseliä, josta se myy suurimman osan Ruotsiin.
Valtionyhtiö Nesteellä on käytännössä määräävä asema Suomen polttoainemarkkinoilla. Nesteen omistaja, eli Suomen valtio, on itse asettanut polttoainejakeluun sekoitevelvoitteen.
Turvepolttoaine kattaisi jopa puolet Suomen polttoainetarpeesta
Turvetuotantoon soveltuvia alueita, joilla ei ole erityisiä luonnonarvoja, on Suomen 10 miljoonan hehtaarin turvealasta 12 prosenttia, 1,2 miljoonaa hehtaaria. Niistä tuotantokäytössä on ollut vain 60 000 hehtaaria. Ojituskiellossa olevien alueiden ja suojeltujen, luontoarvoiltaan tärkeiden soiden pinta-ala on reilu neljä miljoonaa hehtaaria.
EU komissio hyväksyi 2000-luvun alussa turpeen uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta, mutta Lipposen hallituksen suuri valiokunta ratkaisi arvalla, että turve on uusiutumaton.
Kaiken Suomessa tieliikenteessä käytettävän fossiilinen polttoaineen korvaamiseksi tarvittaisiin 24 miljoonaa kuutiota turvetta ja 18 miljoonaa kuutiota puuta. Kestävästi voisimme korvata turpeella puolet polttoainetarpeesta. Silloin emme koskisi pääomaan, vaan korkoon.
Turvedieselhanke voidaan nostaa naftaliinista
Jos turve määriteltäisiin uusiutuvaksi polttoaineeksi, VAPO, tai jokin muu toimija todennäköisesti jatkaisi hankkeita kotimaisen turpeeseen pohjautuvan biopolttoaineen valmistamiseen.
Vapo vei tyrvedieselhanketta eteenpäin 2007. Suunnitteilla ollut 300 miljoonan hanke on jäissä. Hanke ei ollut kannattava, koska turve vaatii uusiutumattoman statuksen, jotta turvedieseliä voi valmistaa kannattavasti.
20 turvekuutiolla ja 5 puukuutiolla voidaan valmistaa 1000 litraa liikennepolttoainetta. Polttoainetta voidaan valmistaa myös pelkällä turpeella.
20 turvekuutiolla ja 5 puukuutiolla voidaan valmistaa 1000 litraa liikennepolttoainetta. Polttoainetta voidaan valmistaa myös pelkällä turpeella.
Polttomoottoriautoilun imago olisi myös korkeampi ja vastuullisempi, jos moottorit käyttäisivät kotimaista uusiutuvaa biomassaa. Suomessa on 3,5 miljoonaa henkilöautoa, joilla ajetaan Talouselämän artikkelin mukaan 40 miljardia kilometriä.
Biodieseltehtaiden toteutuminen toisi isot investoinnit ja työpaikkoja. Rahat jäisivät myös Suomen rajojen sisälle, jolloin vaihtotase paranisi.
Autot liki päästöttömiksi turvedieseleillä tai -bensalla
Turvepolttoainehanke mahdollistaisi miljoonia kunnossa olevia dieselautoja päästöttömiksi murto-osalla siitä rahasta mikä vaaditaan tämän autokannan sähköistämiseen ja latausverkon rakentamiseen.
Tämä muutos palvelisi suoraan myös raskasta liikennettä ja vaikka metsäkoneita ja muuta raskasta kalustoa, joiden siirtäminen sähköön on haastavaa.
Turve tuli korvaamaan fossiilista energiaa 1970-luvun alussa, kun maailmalla iski energiakriisi. Turve on osa kansallista energiaomavaraisuutta. Seuraava energiakriisi saattaa iskeä jo huomenna, sillä maailma on haavoittuva.
Viimeisin esimerkki nähdään nyt Suezin kanavalla.
Allekirjoita kansalaisaloite — Turve uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7914
Linkki Vapon turvepolttoaineprojektiin.
Lähteet Talouselämä Vapo, YLE ja HS.
4 Kommenttia
Kuivattu suo ei ole uusiutuva suo., se on tuhottu lopullisesti. Mitä nämä jankuttaa. PS tasoa keskustalaisten jutut.
Sinä kuka oletkin, oletko koskaan lentänyt Suomessa hyvällä säällä ja kenties ymmärtänyt mistä suo syntyy.
Järvet kasvavat umpeen koska lehti metsien kuolleet puun lehdet putoavat jokeen tai yms vesistöön.
Se on mistä turvesuo syntyy.
Ne eivät ole mitään öljyyn iän mukaan verrattavissa.
Jos herra jkr kiinnostaa niin voin näyttää miltä se näyttää luonnossa.
Sinä kuka oletkin, oletko koskaan lentänyt Suomessa hyvällä säällä ja katsonyt alaspäin kenties ymmärtänyt mistä suo syntyy.
Matalat Järvet kasvavat umpeen koska lehti metsien kuolleet puun lehdet putoavat jokeen tai yms vesistöön,jokien virtaus kuljettaa koivun lehdet järveen ja ne maatuvat sinne.
Se on mistä turvesuo syntyy.
Ne eivät ole mitään öljyyn iän mukaan verrattavissa.
Jos herra jkr kiinnostaa niin voin näyttää miltä se näyttää luonnossa.
Turpeen käyttöä vastustaa yleensä ne, jotka eivät tiedä sammalten biologista mitään. Heidän kanssaan on vaikeaa keskustella järkevästi. Pitäisi opettaa alakoulun biologia ensin uudestaan. Turve on monikäyttöisiä. Suomessa on 1/3 pinta-alasta suota, joka uusiutuu noin 60 cm vuodessa. Tästä määrästä korjattu noin 20 cm aiemmin. Eli suot kasvoivat kaiken aikaa, vaikka niitä hyödynnettiin
Eläimille ja puutarhoille turve on tuiki tärkeää.
Karjan kuivikkeenpa antiseptista luonnostaan, jolloin monet tulehdukset paranivat myös luonnonmenetrlmin.
Hallitukselta puuttuu kokemuksen lisäksi myös tietotaitoa, joka vaikuttaa heidän poliittisiin ratkaisuihinsa. Ne taas puolestaa ovat vailla kokonaisuuksien ymmärrystä ja maatamme taloudellisesti tuhoavaa.
Pakkaa sekottaa tietenkin vielä tämä poliittinen ilmastonmuutoskäsitys, joka päästettiin 39-vuotta sitten ilmoille, eikä sitä ole saatu pysäytettyä edes IPCC:n itsensä taholta.
No, luonto opettaa ilmaston jäähtyessä kyllä. Tällä välin rahaa palaa turhuuteen . Jälkipolvet eivät tule kiittämään.