”Tällainen nelipyöräinen piti rakentaa, kun vanha mies ei enää kahdella pyörällä pysy pystyssä”, Petri Plosila sanoo.
”Kun televisiosta tulee niin huonoa ohjelmaa, niin illoiksi piti keksiä ajankulua”, Raine Savioja toteaa.
Boss Hoss V8 ATV mönkijä sai alkunsa marraskuussa 2015. Plosilan ja Saviojan pääsiäisrutiineihin ei nimittäin kuulu munien maalaaminen.
Laite julkistetaan tänään Elmia Motorshowssa Jönköpingissä. Heput tapaavat käydä pokkaamassa palkintopystejä ruotsalaisten hyppysistä.
Remmiahdettu V8 ATV on jatkumoa Rolls Royce Silver Shadowin ja Pappatunturi-Hayabusan menestystarinalle.

Petri Plosilan viime vuonna rakentama pappis, jossa oli Hayabusan 1300-kuutioinen moottori oli menestys. Mönkkäri kaataa niin ikään raja-aitoja ja on lajissaan ainoa maailmassa.

Jarrut on tehty pysäyttämään. Ne on tehty kilpa-auton osista. Wilwood kertoo alan harrastajalle paljon.

V8 ATV ei ole mikään lelu, vaan viimeisen päälle rakennettu tykki.
Boss Hoss V8 ATV kulkee kuin piru, jos vain tohtii ajaa
”Remmiahdettu V8:lla varustettu mönkijä on sellainen kulkuneuvo, jota en ole löytänyt mistään”, Plosila tuumaa ja hymyilee omintakeisesti.
Se piti sitten tehdä, tottakai. Sellaista hurjaa, joka sillä uskaltaa ajaa täysillä, ei ole vielä tiedossa. Pappa-Hayasabusan puikoissa ”Stunt-Köykkä” ajoi varttimailin 11,5 sekuntiin. Loppunopeus oli 206 km/h.
Köykkä saattaa saada lähiaikoina houkuttelupuhelun.
Hayabusan veljellä ei pääse samaan, koska 400 hevosvoiman mönkijällä tuskin kukaan tohtii päästää täysillä. Painoa masiinalla on noin 500 kiloa.
”Tämä kun rupeaa vispaamaan, niin kuski löytyy puskista”, Savioja sanoo. ”Mönkkäri kulkee noin 250 km/h”, Plosila säestää.

Petri Plosilan ja Raine Saviojan ilmeistä näkee, että jotain on taas mielessä.

Mönkijän vierellä on istuttu ja tuumailtu pitkiä tovia. ”Tätä ei ole suunniteltu. Se on vain tehty”. Lopputulos hivelee karskimmankin jermun silmää.
Boss Hoss V8 ATV on tehty omasta päästä
”Tiellä vehkeellä ei voi ajaa kuin äireen luvalla”, Plosila siteraa tuttua teesiään. Mönkijässä on on perinteistä mönkijää ainoastaan iskunvaimentajat.
Moottori on remmiahdettu 350 kuutiotuumainen – 5,7-litrainen Chevrolet. Vaihteita ei ole. Kulmavaihde pitää masiinan liikkeellä. Pakkia ei ole. Vehje on liikkumattomassa tilassa vain kytkin kytkettynä.
”Pyörän navat ovat C-mallin Kadetista”, Savioja kertoo. Syyläri on Mersusta, kehikko ja tukivarret omaa tuotantoa. Taka-akselikaan ei ole ostokamaa.
Heput kertovat, että jos he polttelisivat, niin varmaankin Norttiaskin kanteen tehtäisiin ne tarkimmat piirustukset.
Mitään ei ole oikeastaan rälläköity irti. Valmista tuli kerralla.

Kytkin on ainoa liikkumisen estäjä. Se voidaan lukita vivulla.

Ajoasennossa ei ole hurraamista. Vatsa painaa virranjakajaa ja moottori rähisee munaskuita vasten, mutta Plosilaa vain naurattaa.
Taiteilijoille taiteilija-apurahaa
Plosila sai idean, kun kaveri laittoi rungosta kuvan, että täällä olisi tällainen ylimääräinen. Plosilan taiteilijasielu syttyi heti.
Kun hän kertoi ideastaan Saviojalle, häntä ei tarvinnut ylipuhua.
Boss Hoss V8 ATV on taideteos. ”Me tarvittaisiin kohta taiteilija-apurahaa”, mopopojat hekottavat.

Elmia Motorshow Jönköpingissä saa nähtäväkseen Kurikan miesten uusimman menopelin. Renkaat piti pakata erikseen. Mönkijä mahtui kyytiin vain kun pyörät vaihdettiin vanerikiekkoihin. Takana sermissä muutamia pokattuja palkintoja.

Ruotsin matkaa varten kumppanukset rakensivat simulaattorin.
V8-mönkijän ensiesittely Elmia Motorshowssa
Tiedotamme Ruotsin näyttelyn jälkeen, karttuiko taiteijoiden palkintokaappi.
Edellisen kerran Elmiasta kopattiin joukkoon Best in Show -pysti, paras sisustus -pokaali ja kymmenen parhaan titteli.
Plosilaa ja Saviojaa ei voi totisuudesta syyttää.
”Tällaisessa harrastuksessa porukka tuppaa olemaan joskus liian tosissaan”, ikuiset mopopojat tuumaavat.
Lue tästä tarina Pappatunturi-Hayabusasta.
Tästä pääset Elmia Custom motorshow-kotisivulle. Petri Plosilan kotisivut aukeavat tästä.
5 Kommenttia
Tuon Boss Hoss nimen omistaa muuten Yhdysvaltalainen yritys Boss Hoss Cycles Inc. Kai on nimen käyttöön lupa ettei ison maailman yritysjuristit ala soittelemaan? 😉
Se voi olla niinkin että asia on toimittajan tulkinta. Boss Hoss on moottori kapineessa. Kyllä poijat nuo asiat osaavat, veikkaan.
Pojat ei ole oppinut mitään Tunturin ja Suzukin haasteista oikeuteen nimen käytöstä…
Kateellisuus pisti naamansa näköjään tännekki.Hyvä jätkät lisää projekteja suunnitteille ja tekeille.
Kyse ei ole myyntiin tehtävästä laitteesta,ainakaan sarjatuotannosta, joten käräjöintivaara on aika pieni.