Emakkohäkki on uuden eläinsuojelulain valmistelussa ollut monen hampaissa. Lain valmistelussa tuntuu kaikki muu eläimen hyvinvointiin liittyvä unohtuvan rakennetun lähiympäristön tieltä.
Häkki nähdään yksipuolisesti emakon liikkumatilaa rajoittavana. Emakko porsii häkissä koska siihen on omat syynsä.

Moderni emakkosikala on valoisa ja viihtyisä. Emakon karsinan yksi tärkeä viihtyvyystekkijä on ilmastointi. Oikean lämpöistä ilmaa johdetaan oikeaan paikkaan. Porsaat ohjataan ilman avulla porsaspesään ja ilman avulla niitä ohjataan sontimaan oikeaan paikkaan. Porsapesä korvaa emakon luonnonmukaisen pesän. Myös häkissä emakolla on mahdollisuus tehdä pesää kuivikkeita tonkimalla. Pienikin määrä riittää tarpeen tyydyttämiseen.
Sika on eläin
Moni saattaisi olla valmis siirtymään vapaaporsitukseen, jos lisäkustannuksille saisi markkinoilta katetta. “Mutta tekniikka ei ole siihen vielä valmis”, Martin Ylikännö, Sikayrittäjien puheenjohtaja sanoo.
Hänen mukaansa ruotsalaisten tuotantoluvut vapaaporsituksesta ovat huolestuttavan matalat. Porsaskuolleisuus on Ruotsissa korkea.
Sikafarmari Tero Ojala sanoo että emakkohäkki suojelee myös hoitajaa. Sika on eläin, joka saattaa olla vihainen. Se on nopea ja varsinkin porsimisen yhteydessä se puree, se tappaa jopa omia porsaitaan.
Emakon hoitaminen on vaikeata jos se on vapaana. Kipupiikkiä porsimisen yhteydessä on mahdoton antaa varsinkin säikylle ensikertaa porsivalle emakolle jos se ei ole häkissä.
Moderni nykyaikainen emakkokarsina on syytä tutkia kokonaisuutena, jossa porsimishäkki on yksi osa sian toimivaa rakennettua lähiympäristöä.

Emakon karsina on mitoitettu isoille pahnueille. Porsitushäkki eli emakkohäkki voi olla vinosti tai suorassa karsinassa. Punaiset raudat estävät emakkoa rojahtamasta porsaiden päälle mutta ne joustavat jotta emakko pääsee vaivattomasti ylös. Häkki on porsimisvaiheessa kapealla. Porsimisen jälkeen se levitetään takana olevaa punaista rautaa säätämällä..
Tiineytyshäkki antaa emakoille rauhaa
Vierailimme Marko ja Katri Kriikkulan 220 emakon modernissa porsitussikalassa.
Emakko siemennetään tiineytyshäkissä, jossa se viettää kuukauden aikaa. Tämä on välttämätön vaihe alkioiden kiinnittymisen kannalta.
Kun emakot tulevat vieroituksen jälkeen kiimaan ne ovat yliaktiivisia tappelijoita jotka etsivät laumassa hierarkiaa. Tällöin vaarana on usein eläinten loukkaantuminen ja ruhjoutuminen.
“Minulla on vapaista emakoista myös pitkä kokemus”, Marko Kriikkula sanoo. “Tiinehtymisprosentti saattaa pudota puoleen ja emakkojen tappelusta aihutuvat ruhjeet ovat hyvin tavallisia”.
Kriikkulan tiinehtymisprosentti on yli 90. “Lisäksi hoitajan turvallisuus on vaarassa. Kiimainen emakko ei katso kenen päälle se hyppii tai ketä se nostelee.”
Emakkoa pystytään hoitamaan ja tarkkailemaan parressa yksilöllisesti.

Ihmisen silmään emakkojen tiineytyshäkkirivistö näyttää jopa vankeudelta. Emakko viihtyy kuitenkin pienessä tilassa tiinehtymisen alkuajan. Sen syömistä ja terveyttä voidaan seurata yksilöllisesti.

Tiineytyshäkki takaa sialle oman rauhan. Kuva Kurikka-Ojan sikalasta.
Häkistä olkipihattoon
Kun sika todetaan olleen kolme viikkoa tiineenä, se viedään Kriikkulassa olkipihattoon, jossa sillä on mahdollisuus liikkua vapaasti. Se on käyttäytyy myös laumassa rauhallisemmin tiineenä kuin kiimaisena.
Olkipihatossa emakolla on mahdollisuus mennä omaan häkkiin ruokailemaan tai viettämään laatuaikaa omien vaaleanpunaisten ajatustensa kanssa.
Siat hakeutuvat yllättävän usein häkkiin vapaaehtoisesti.
Toinen vaihtoehto on olkipihatto, jossa on ruokinta-asema, eikä häkkejä ollenkaan. Tällöin tietokone seuraa eläinten ruokamääriä.
Häkissä mammat viihtyvät porsimiseensa saakka. Sian kantoaika on 114 vuorokautta, josta se viettää puolet vapaana pahnoilla.

Marko ja Katri Kriikkulan siat ovat hyväjalkaisia ja hyväkuntoisia. Olkipihatto vastaa ihmisen käsitystä vapaasta liikumatilasta. Sika on utelias nassikka, se tulee tutustumaan oitis outoon kulkijaan.

Vesa ja Paula Kurikka-ojan sikalan upea olkipihatto. Ylätasanteella on ruokinta-alue, alhaalla on sikamammojen makuuhuone.
Emakkohäkki on porsaita varten
Emakon karsina on yleensä varustettu emakkohäkillä koska se suojaa porsaita emakon tallomiselta. Porsaiden ja emakon hoitotoimenpiteet ovat helppo tehdä karsinassa jossa on häkki.
Porsailla on normaalisti lämmitetty ja vedoton porsaspesä. Emakolle taas liika lämpö ei ole hyvästä. Kriikkulan sikalaan ulkoilma tulee kylmään aikaan lämmitettynä sisälle.
Veto on porsaiden terveydelle pahasta, pieni porsas vaatii huippuolosuhteet pärjätäkseen. Emakkohäkillä varstetussa karsinassa ilmastoinnilla pystytään ohjaamaan karsinana eri alueille oikean sorttista ilmaa.
Olosuhteiden optimointi on liki avaruustiedettä.
Suurin etu emakkohäkistä on tallomisvaurioiden välttäminen. Jos emakko on vapaana, yleinen pelko on että raskaan eläimen terävät sorkat ruhjovat porsaita. Emakoissa on myös eroja, joku saattaa olla varovainen, toinen paiskaa kerralla maata. Jos porsas jää alle toinen emakko nousee ylös, toinen ei. Jos possu jää kokonaan emän alle, sen kirkumista ei kuulu.
Marko Kriikkula pitää myös todennäköisenä sitä että emakko saattaa joskus olla vihainen porsailleen. “Kokemusta siitäkin on”, farmari sanoo.
Emakkohäkki on siis monen ammattilaisen mielestä kahdesta pahasta vähemmän paha.

Porsas menee nisälle kun emakko paiskaa makuulle ja alkaa röhöttämään kuin vellikello.

Terve porsas on erittäin aktiivinen silloin kun se ei nuku. Possu nukkuu erittäin sikeästi suuren osan päivästään. Se ei osaa olla levossa varuillaan.
Toimittajalta
Emakkohäkki taitaa olla tuntematon käsite
Eläinsuojelulain uudistuskeskutelussa keskitytään yleensä kahteen asiaan: Emakkohäkkiin ja parsinavettaan. Esimerkkinä tästä Aamu-TV:n lähetys viime viikolla, jossa
kansanedustaja Tytti Tuppurainen esitti suoranaista potaskaa kansalle. Soitimme hänelle ja hän sanoi tietonsa perustuvan maa- ja metsätalousvaliokunnan tietoon.
Tuppurainen hoki vaatimusta emakkohäkin kieltämisestä. Hänelläkään tuskin on kovin syvällistä tietoa, mitä varten emakko porsitetaan häkissä.
Usein unohdetaan se tosiasia että eläin osaa kertoa olostaan käytöksellään. Hoitaja joka tekee työtään joka päivä eläinten kanssa, näkee koska eläin voi hyvin. Satunnainen kulkija ei osaa lukea eläintä.
Welfare quality -luokituksen yksi indikaattori perustuu juuri eläimen käytöksen seuraamiseen.
Oma kokemukseni emakkohäkistä on varsin positiivinen. Se ei halvaannuta eläimen liikuntakykyä, kute joskus väitetään.
Minulla on kokemuksia sikojen vapaasta porsimisesta pihattoon, vapaakarsinassa ja häkissä.
Vapaana porsineiden sikojen viereltä ei monia porsaita löytynyt. Porsaskuolleisuus oli valtava. Kuolleita porsaita ei koskaan löytynyt kun emakot pistelivät ne poskeensa.
Joskus sikoja porsi taivasalla ulkona laumassa kesällä. Näky oli mitä herttaisin. Lauma puolusti aktiivisesti porsinutta emakkoa ja jätti sen omaan rauhaansa.
Usein kuitenkin naapuriemakko saattoi talloa kollegan beibejä. Hoitajalle tilanne oli hankala, joskus jopa vaarallinen. Kirkuvia porsaita hoidettaessa emakot käyttäytyivät aggressiivisesti ja hoitajan on oltava varuillaan.
Häkki on oman käsitykseni mukaan porsaille kaikista turvallisin vaihtoehto. Jos se kielletään, niin ruotsalaisten porsaskuolleisuuslukuja tarkastellessa voi tehdä johtopäätöksen, että tuotantoluvut vajoavat rajusti alas.
Tuotannon pitää olla tehokasta koska ruuasta ei olla valmiita maksamaan.
Jos lakia muutetaan, ala joutuu taloudellisiin vaikeuksiin. Suuremmat tilavaatimukset, kalliimmat rakenteet ja mahdollisesti alhaisemmat tuotantoluvut hirttävät alan kannattavuuden lopullisesti.
Miksi säätää lakia liian tiukaksi, kyllä markkinaehtoisestikin voidaan kuluttajan toiveiden mukaista tuotantoeläintaloutta harjoittaa?
Eläinsuojelulakia valmistellessa on unohdettu tykkänään ammatikunnan osaaminen. Kaikki kunnia MTK:lle, mutta Simonkadulla ei voi olla sitä osaamista mikä on eläintenhoitajilla.
Realiteetti on että tuotantoeläintalouden on oltava mahdollisimman tehokasta, jotta kuluttaja saisi mahdollisimman halpaa ruokaa.
6 Kommenttia
Nykyään tehotuotanto on liiankin tehokasta! Kuinka monta kiloa lihaa meneekään hävikkiin vuodessa?? Uskon, että valtaosa ihmisistä olisi valmis maksamaan reilusti enemmän hyvin tuotetusta lihasta. Luomuliha on ”kallista” koska niin vähäinen määrä harjoittaa sitä. Mutta jos valtaosa lihantuottajista siirtyisi luonnonmukaisempiin kasvatusmetodeihin, lihantuotanto ehkä laskisi mutta hävikki pienenisi.
Kaikki kunnia suomalaiselle ruoan tuottajalle mutta siitä huolimatta lopettaisin lihansyönnin heti kokonaan jos minulla olisi siihen viitseliäisyyttä: voisi olla varma ettei ole osallinen mihinkään eläinten kaltoinkohteluun tehokkuuden nimissä.
Toivomus meiltä kuluttajilta on että kehittäkää uusia suomalaisia vegaanisia tuotteita
Miten emakkohäkki ei muka halvaannuta emakon liikkumista?? Länsimainen sikatalous on psykopaattista. Sika on jopa älykkäämpi kuin koira. Pitäisittekö koiraa vastaavissa oloissa? Siitähän saisi eläinrääkkäystuomion ja eläintenpitokiellon. Ratkaisuina ovat possun lihan syömisen lopettaminen itse kullakin ja toisaalta sianlihan tuontikielto Suomeen heikommin possuja kohtelevista maista sen jälkeen, kun ollaan täällä itse vapautettu siat sellaisiin olosuhteisiin, jotka vastaavat koirien pidon minimivaatimuksia.
Älä oleta vaan lopeta lihansyönti niin teet ainakin pinen oman osasi eläinten olojen parantamiseksi.
Tietysti eläintehtilijat uskottelevat toisilleen sekä asiakkailleen eläinten voivan hyvin noissa järkyttävän ahtaissa karsinoissa. Ei yllätä! Onneksi nykyään osataan ajatella näitä valheita pidemmälle. Tuo ei ole minkäänlaista elämää vaan täyttä kurjuutta ja orjuutta. Ei sikaa enää koskaan eikä muutakaan lihaa. Eläintuotteiden kulutus on saatava minimiin.
Emakkohäkki, porsaiden kuohinta ilman puudutusta, sähköpiiskalla ajo, ulkoilumahdollisuuden ja mutalätäköiden puute… En syö sianlihaa. Sikojen tehokasvatus ON eläinrääkkäystä. Olen ollut työssä tilalla, jossa emakolla iso karsina, josta pääsy isoon ulkotarhaan, jossa virikkeitä ja lätäköitä. Yksikään porsas pahnueista ei kuollut emakon tallomiseen, eikä kuollut muutenkaan. Sika on hirveän älykäs ja virikkeistä nauttiva eläin. Toivottavasti suanlihaa syövät siirtyvät edes luomu-possuun.