Syksyllä 2013 syntynyt idea uuden maaseudun asioita käsittelevän digilehden tekemisestä toteutettiin juhannuksen 2014 aikoihin.
Sen jälkeen eläviä tarinoita on syntynyt noin 550 Suomesta ja ulkomailta. Kuvia olemme julkaisseet arviolta 4000 – 5000.
Työ on ollut kokopäiväistä ja mielenkiintoista.

Kasvintuotannon asiantuntija Juha Mäkelä ottaa analyysiä Mäki-Latvalan tilan yli 8 tonnin ruissadosta.

Matti Perälä on paalausurakoija.
Tervetuloa MaaseutuMedia-klubiin!
Osa artikkeleistamme on klubiartikkeleita ammattilaisille. Klubiartikkeleita pääset lukemaan, kun liityt mukaan klubiin.
Koska toiminnan pitää olla myös liiketoimintaa eikä talkootyötä, toivomme lisää klubilaisia.
Klubijäseneksi pääset etusivun kirjautumislinkin kautta. Vuosimaksu on 48 alvillista euroa, joka on verotuksessa vähennyskelpoista.
Klubijäsenenä tuet samalla riippumatonta tiedotustamme. Uusien klubilaisten myötä voimme myös kehittää toimintaamme.

Arktinen kuva kotieläinyrittäjä Holger Viklundista osallistuu kansainväliseen maatalaoustoimittajien kuvakisaan.

Lihakarjaa aamulaitumella.
Suomalainen kotieläintalous on tulevaisuuden ala
Suomalainen kotieläintalous on kasvanut maailmanmittoihin puhtautensa ja eettisyytensä ansiosta.
Vaikka ala kärvistelee taloudellisissa vaikeuksissa ja ankaran valvontabyrokratia kourissa, uskomme että menestys on ovella.
Julkinen painostus on aiheuttanut sen, että julkisissa ruokahankinnoissa tullaan tulevaisuudessa käyttämään suomalaiset laatukriteerit täyttäviä elintarvikkeita.
Tulevaisuudessa koululaiset eivät toivottavasti syö sellaista ulkomaista ruokaa, mitä Suomessa ei saa edes tuottaa.

Kokemäen ja Harjavallan farmarit ovat luoneet toisistaan hauskaa taidetta. Kuvassa etualalla Olli Juvelan näköispatsas, takana Olli Juvela rautaluonnoksena.

Kalevi Kiviniemi loi uruillaan upean äänimaailman Pohjalaisia -mykkäelokuvaan.
Suomalainen luovuus
Suomalaisesta luovuudesta riittää kirjoitettavaa. Varsinkin kesällä, kun aurinko pehmentää ihmisten pään. Suomi on tapahtumien luvattu maa.
Olemme tuoneet teksteissämme esille käsityöammatteja, tapahtumia ja maaseudun persoonia. Persoonat eivät kesken lopu, ja niitä tehdään koko ajan lisää.
Taide ja kulttuuri ovat osa elämää.

Eläinlääketieteen kunniatohtori Urho Riihikosken haastattelu toi suomalaisten eläinten hyvinvointikäsitteeseen laajakatseisuutta.

Ihmisten ja tuotantoeläinten hyvinvointi linkittyy yhteen. Kuvassa Susa Lengman perheensä kanssa mielivaltaisen valvontaeläinlääkärin käynnin jälkeen.
Hyvinvointia unohtamatta
Maaseudun ihmisten hyvinvointi on tällä hetkelä koetuksella. Lama tuntuu arjessa ja elinkeinot kamppailevat eloonjäämisestään.
Moni on uupumispisteessä. Hyvinvointi on elämän tasapainoa, jossa taloudella on iso merkitys.
Menestyjiä kuitenkin löytyy huonoinakin aikoina, heidän tarinansa ovat kannustavia ja tärkeitä.
Mediakenttä jakaa negatiivisisa asioita enemmän kuin ehkä on tarpeen. On tärkeää löytää myös ratkaisuja eikä lietsoa pahoinvointia.
Pyrimme pitämään tarinoissamme mukana myös aitoa huumoria ja elävän tekstin keveyttä.

Suomalaisella ruualla on pitkät perinteet. Se ei saa jäädä kansainvälisten ruokatrendien varjoon. Kuvassa Henri Alén ravintola Finnjävelin keittiössä.

Raija Kaartinen valmistamassa upeaa makuelämystä, läskisoosia.
Suomalainen ruoka on terveellistä ja hyvää
Suoramyynti kasvaa räjähdysmäisesti. Ihmiset haluavat lautaselleen tarinoita.
Suomalainen elintarviketeollisuus tarvitsee rinnalleen pientuotteita suoraan tiloilta, lähiruokaa.
Ne ovat osa ruokakasvatusta. Ruoka rikastuttaa ja tuo mielihyvää, kun kuluttaja saa ostamalleen ruualle kasvot.
Vastakkainasettelun vähentäminen on tärkeätä. Jokainen sallikoon toisen lautaselle sellaista ruokaa kuin kukin itse haluaa.

Maaseudun monimuotoisuuden lisääminen on tärkeää.

Artikkeleissamme on runsaasti tuotantoeläinkuvia elävästä elämästä.
MaaseutuMedia on saanut tunnustusta
Maataloustoimittajat ry on palkinnut MaaseutuMedian kahdesti eli sen molempina elinvuosina vuoden parhaasta artikkelista. Viime vuonna palkittu kirjoittaj oli Päätoimittaja Hannu, tänä vuonna Matti Turtiainen.
Haluamme tuoda ajankohtaisia asioita esille. Erityisesti haluamme kunnioittaa tarinoillamme ja kuvillamme suomalaista arktisissa oloissa taistelevaa maaseudun ihmistä.
Kuukausilukijoita sivuillamme on parhaimmillaan liki 200 000. Se on paljon, ja kiitos siitä teille kaikille.

Ville Mäkelä osallistuu maatöihin jo ensimmäisistä vuosistaan lähtien. Työn tekemiseen kasvaminen on erityisesti maaseudun ympäristössä luontevaa. Tulevat sukupolvet elättävät myös seuraavia sukupolvia. Jokaisen on tehtävä osansa yhteisen hyvinvoinnin eteen.
Olemme mukana Okra-messuilla
Kun näet MaaseutuMedian paitaan pukeutuneen henkilön Okra-messuilla, ota hihasta kiinni.
Haluamme kuulla kuulumisiasi ja juttuvinkitkin ovat tervetulleita.
Hyvää kesää lukijoillemme!
Hannu Koivisto
isäntä, MaaseutuMedia
Ei kommentteja