Tänään on julkaistu turvetyöryhmän (TEM) raportti ja toimenpide-esitykset.
Nopeimpana ja vaikuttavimpana toimena turveyrittäjien tilanteen parantamiseksi työryhmä ehdottaa kertaluonteista luopumispakettia alan yrityksille — Kuulostaa yksinkertaiselta teoriassa. Alan toimijat kertovat, että laastarointi ei paranna katkennutta selkää.
Selkein epäkohta on turveveron tuplaaminen sekä liki tuplaantuneet päästökauppamaksut. Turve on liian kallista poltettavaksi. Päästökaupa maksut ja turvevero ovat eri asioita.
Toimenpide-esitykset ovat vain esityksiä.
Artikkelia editoitu sekä artikkelikuva päivitetty 11.4. Artikkelikuva vaihdettu 5.10.2021

Kuinka moni kasvihuone joutuu sulkemaan ovensa, kun kasvuturpeen saanti loppuu. Korvataanko heillekin alasajo? Kuva Tamsin puutarhasta, Teuvalta.
Verottoman alarajan nosto on kosmetiikkaa
Lisäksi ehdotetaan turpeen verottoman laitoskohtaisen käytön alaraja nostamista 5 000 megawattitunnista (MWh) 10 000 MWh:iin, jolloin verollista tuotantoa olisi vain tämän tason ylimenevä osa. Tästä on hyötyä pienille kuntien laitoksille, mutta turpeen alasajolle sillä ei ole vaikutusta.
Toimenpide-ehdotuksia on 26.
Syyllisiä eivät ole turvetuottajat. Voimalaitoksista kerrotaan, että turpeen nykykustannuksilla ei yksinkertaisesti voida tuottaa sähköä.

Turpeen poltto apuaineena mahdollistaa huonojenkin jakeiden käytön poltossa. Turve on myös osa kiertotaloutta.
JTF-rahat eivät mene turvetuottajille
Turpeen poltto on yksinkertaisesti liian kallista. Turpeen hinta laitokselle toimitettuna on 10 euron luokkaa megawattitunnilta. Hinta on viisinkertaistunut veronkorotuksen ja päästöoikeusmaksujen myötä.
Turvevero tuplattiin viime syksynä, kun päästöoikeuksien hinnan uskottiin laskevan.
Kävikin päinvastoin, päästöoikeudet liki tuplaantuivat 25 eurosta 40 euroon.
Haastatellut turvetuottajat eivät usko, että oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahojen menevän oikeaan osoitteeseen, tuotannon alkupäähän turveyrittäjille. Laaja konkurssiaalto uhkaa maaseutua.
Kansalaisaloite “turve luokiteltava uusiutuvaksi” voi pelastaa tilanteen
Uskon monen muun lailla kansalaisaloitteen keräävän tarvittavat 50 000 allekirjoitusta, mutta sekin pitää tapahtua nopeasti.
Jos turve luokitellaan uusiutuvaksi, turpeen päästömaksut poistuvat. Tämä edellyttää eduskunnan hyväksyntää, ja että komissio hyväksyy turpeen olevan uusiutuva vuotuisen kasvun osalta uudelleen.
Kansalaisaloitteessa lähestytään puolivälin krouvia, 25 000 nimeä. Kasassa on 31.3.2021 puolelta päivin 23 938 kannatusilmoitusta.
Toimittajalta
Kyse on vapaasta pudotuksesta
Kyse ei ole enää hallitsemattomasta alasajosta, vaan vapaasta pudotuksesta. Turvevoimaloilla on nyt kädet ylhäällä.
Konkurssiaalto tulee olemaan valtava ja ihmiset menettävät kotejaan.
Turvetyöryhmän ehdotukset ovat akanoita ja kosmetiikkaa.
Saksan malli olisi selkeä. Valtio kompensoi jo maksettuja päästökauppamaksuja teollisuudelle.
Saksaan on tehty 20 uutta kivihiilivoimalaa hiljattain. Sillä korvataan ydinvoiman alasajo.
Ehdotukset pitäisi muuttua toimenpiteiksi, ja nopeasti.
3 Kommenttia
Huhhuh miten kielellisesti luokatonta tekstiä. “Turpeen poltto on yksinkertaisesti liian kallista. Turpeen hinta laitokselle toimitettuna on 10 euron luokkaa megawattitunnilta. Hinta on viisinkertaistunut veronkorotuksen ja päästöoikeusmaksujen myötä”
Siis onko hinta kirjoittajan mielestä nyt 10 EUR/MWh ja ollut joku aika sitten 2 EUR/MWh vai viisinkertaistunut arvoon 50 EUR/MWh? Vai jokin muu vaihtoehto, jota teksti ei todellakaan kuvaa?
Lisäksi turpeen luokittelu uusiutuvaksi ei todellakaan pelastaisi sitä. Sillä voisi korkeintaan nollata veron, jonka vaikutus on mitätön päästökaupan vaikutuksen rinnalla. Päästökauppaa taas sanelee EU:n direktiivi, johon kansallinen päätös ei vaikuta mitenkään. Direktiivin kumoaminen vaatisi kaikkien jäsenmaiden yksimielisen päätöksen, minkä jokainen, joka mediaa seuraa, ymmärtää olevan 2020-luvulla täyttä utopiaa.
Terveiset Helsingistä ja aplodit upeasta rekkamarssista! BRAVO! Upeat rekat Suomen lippuineen ovat juuri sitä kansalaisaktiivisuutta, mitä tämäkin globalistien ja intersektionaalisen vihreäpunaisen vasemmistolaisuuden kynsissä oleva isänmaamme nyt kipeästi tarvitsee. Olen käynyt perhekunnan kanssa antamassa äänen kansalaisaloitteelle, kaupungeissa on suuri määrä äänestäjiä, joille Vihreiden politiikka ja Suomen maatalouden lynkkaus näyttää hyökkäykseltä, johon pitää reagoida, se pitää torjua ja sitten vihollinen pitää tuhota. Rekkamarssi edesauttaa muutosta, joka Suomeen tarvitaan pikaisesti.
Vallassa on nyt vähemmistöhallitus, vielä kun saatte Kepu edustajanne takaisin isänmaan asialle niin hyvä tulee. Riiaus demareitten ja vihreitten kanssa on loputtava, koska se ei yksinkertaisesti edusta arvojanne. Vaihtoehtojakin on, äänestä PS! Suomi ensin! Vielä kerran pääsiaan: UPEA MARSSI, KIITOS KAIKILLE, jotka olitte sitä tekemässä!
Perussuomalaisten eduskuntaryhmästäkin löytyy monenlaista mielipidettä.
https://www.kaleva.fi/nurmijarven-isanta-uskoo-raippaan/2268211