Maa- metsätalousministeriössä on lausunnolla asetus että vapaa sika-kasvatus kielletään afrikkalaisen sikaruton leviämisen takia.
Lausunnolla oleva asetus herättää ristiriitaisia mielipiteitä ja se on kaksipiippuinen. Afrikkalaista sikaruttoa pitää torjua kaikin keinoin, mutta liioitteluunkaan ei pidä mennä.
”Jos muilla eläinlajeilla ulkoilua ja hyvinvointia lisätään, miksi sioilla se lopetetaan?”, kysyy vapaa sika -tuottaja, somerolainen Mikko Välttilä?
Ministeriön lausuntopyyntöön on aikaa kommentoida vielä huomiseen. Linkki artikkelin lopussa.

Afrikkalainen sikarutto on Suomen sikataloudelle suuri uhka. Se leviää erityisesti villisiskojen välityksellä. Uhka on todellinen. Kuva: Reino Haanpää
Vapaa sika -kasvatus kielletään — ”Ei tää näin voi olla.”
Mikko Välttilä on tuohtunut: ”Onko mahdollisella kiellolla mitään tekemistä sikaruton kanssa?”. Hän epäilee lihateollisuuden lobbausta, jota on kuunneltu sokeasti.
Hän kysyy miksi villasikojen ja villisikojen tarhaus pitäisi edelleen sallia, jos kesysian kasvatus kielletään. ”Samoja sikoja ne ovat kesysian kanssa ( sus domesticus ), vaikka ovatkin eri eri rotuja. Samat taudit niillä on.”
”Asiantuntemattomus leimaa maatalouden päätöksentekoa”, Välttilä kritisoi.
Välttilä sanoo että pieni riski sikaruton tarttumisesta on olemassa.”Mutta se riski on otettava.”
”Tunnustan että sika seinien sisäpuolella on tautiturvallisempi, kuin ulkona.”
Välttilällä on laajennussuunnitelmia vapaan sian kasvatukseen. Emakot, porsaat ja lihasiat pääsevät ulkoilemaan vapaasti. Jos kielto tulee, homma loppuu.
Hänen free range kanansa, Friidat, ovat pääsemässä takaisin ulos ulkoilukiellon loppumisen takia 1.6.2017. Ulkoilu oli kielletty lintuinfluenssavaaran takia.

Slovenialainen Jakob Franc kasvattaa krskopolci -alkuperäisrotuja omaan ravintolaan ja jatkojalostukseen. Possut elävät täysin vapaana luonnossa. Vapaat eläimet ovat kasvava trendi joka puolella maailmaa, vaikka niiden markkinavaikutus on todellisuudessa hyvin pieni.
Ett:n eläinlääkäri Hannele Nauholz: Palautetta ministeriöön on tullut
”Tämä on vasta lausunnolla”, Hannele Nauholz, Ett:n ( Eläintauten torjuntayhdistys) asiantuntijaeläinlääkäri kertoo.
”Sikaruton leviämisen perustotuuksissa mikään ei ole muuttunut, mutta olisiko kielto tarpeellinen vai ei?”, Nauholz miettii.
Villisikatarhoja on 200, ulkosikatarhoja on 36. Villasikatarhoja ei ole Suomessa vielä kuin muutama.
Nauholz kertoo olleensa juuri sikaruttoasiantuntijatyöryhmän tapaamisessa. Palautetta on tullut ministeriöön runsaasti ja lausuntoja kuunnellaan. Ett:n lausuntoa valmistelee eläinlääkäri Iina Toppari.
”Lausunnoissa on valtaosa ollut sen suuntaisia, että kaikille sioille pitää olla samanlaiset ulkoilumahdolisuudet, eikä maantieteellisiäkään erotteluja saisi olla.”
Nauholz kertoo että hän ei ole kristallipalloa tuijottava ennustajaeukko. ”Mutta oletan että kallistuu siihen suuntaan että tuotantosioillakin tulee olemaan ulkoilutusmahdollisuus tupla-aidalla.”
Nauholz on nähnyt kesysian ja villiasian söpöjä risteytyksiä ulkomailla. ”Villisikakarju tulee vaikka minkälaisen aidan läpi, jos emakko on kiimassa.”
Toimittajalta
Rekisteröimättömät eläimet ovat suuri uhka
Välimeren maissa on yleistä että kukot kiekuvat ja kanat munivat missä sattuu. Satunnaisia kesäsikoja röhkii sielä täällä.
Suomessa eläinten rekisteröinti on vaatimus ja turvallisuustekijä. Esimerkiksi jos pihakanalaan tulee Newcastlen tauti, sitä ei tunnisteta eikä tunnusteta. Tautiin kuolleet eläimet laitetaan vain monttuun, eikä niistä tehdä ilmoitusta, kun ei ilmoitusta olemassaolostakaan tehty.
Tauti saattaa levitä kulovalkean lähistön broilerikanalaan, ja seuraukset ovat valtavat.
On syytä tiedostaa, että tautivalvonta tulee kattaa kaikki eläimet. Eläintautien torjuntayhdstys, Ett, on tehnyt maailmankin mittakaavassa erinomaista työtä.
Pääkuvassa Mikko Välttilän ulkosikoja.
Linkki Maa-ja metsätalousministerön lausuntopyyntöön.
Linkki Mikko Välttilän ulkokanajuttuun tästä.
Afrikkalainen sikarutto tappaa satavarmasti.
Ei kommentteja