Onko vihreä siirtymä oikeudenmukainen, kysyvät turvetuottajat?
Turvetuotanto loppuu jo ensi kesänä. Isot energialaitokset ovat sanoneet turvesopimukset tuottajilta pääosin irti. Ensi kesänä ei turvetta nosteta.
Vihreä siirtymä tuli kaikille yllätyksenä, miten äkkiä kaikki tapahtui.
Artikkelikuvassa alle kymmenen hehtaarin turpeennostoalue. Aiemmin nostoon riitti ilmoitusmenettely. Nyt lupa maksaa yli 10 000 euroa. Käsittely maksaa saman, heltyi lupa tai ei. Vuosittain 500 euron vesitutkimuksia kertyy keskimäräin 20, 10 000 euron arvosta.
Suomi siirtyy tuontihakkeen käyttöön
Isot voimalaitokset hankkivat rikinpoistolaitteet puun polttoa varten. Voimalaitoksia suljetaan myös vauhdilla (edit 19:45). Turpeessa on ollut palotapahtumassa tärkeää rikkiä luonnostaan.
”Tämä on tosiasia”, sanoo yhden ison voimalaitoksen henkilö. Nimiä ei haluta julkisuuteen.
Osa laitoksista suljetaan, kun omat turvevarastot on käytetty loppuun. Varastossa olevalla turpeella tehdään enää hetken kaukolämpöä CHP-laitoksissa. Vähän tehdään myös sähköä.
”Sähkön tuotanto näillä veroilla ja päästömaksuilla on nyt sähköntuotanto kannattamatonta. Venäläinen hake korvaa.”
Onko oikeudenmukainen siirtymä oikeudenmukainen?
JFT-raha, oikeuden mukaisen siirtymän raha, menee konsulteille, ei turveryittäjille, sanoo turvetuottaja Jussi Harju. Haastattelemamme yrittäjät sanovat samaa. ”Raha menee konsulteille.”
Pelastuspakettia epäilevät kaikki haastateltavat. Yksi turveyrittäjä oli eilen tehnyt sopimuksen ensi kesälle. Tänään se sanottiin irti.
Usean miljoonan euron turveaumoille ei ole osoitetta.
Yksi yrittäjä sanoo, että pelastuspaketti on vain tussaus. ”Kauppa- ja teollisuusministeriö on luvannut helmikuulta paketin ulos. Mitään ei ole tapahtunut.”
Ei ole olemassa yhtäkään esitystä millä tätä kompensoidaan millään tavalla. Nyt konsultit järjestävät nettipalavereita, joissa on mukana. Muun muassa Luonnonsuojeluliitto, joka vastustaa turvetuotantoa kaikin keinoin, on mukana. Turveyrittäjät kertovat, että tuskin liiton kanssa samaan palaveriin alistuvat.
Hölmöläisten tarinat ovat totta
”Ala ei aja itseään alas, vaikka joku poliittinen ryhmä näin viestittää”, sanoo pohjalainen turveyrittäjä.
”Tämä ei kannata verojen ja päästömaksujen takia”.
Hän kertoo, että tämä ei ole turvetuottajien vika, vaikka joku poliittinen ryhmä näin viestittää.
Hänen mukaansa hölmöläisten tarinat ovat nyt totta.
Turveyrittäjän ajatuksia kolme viikkoa sitten. Video.
Turvealoite ainoa oljenkorsi?
Kansalaisaloite turpeen uusiutuvuudesta saattaisi kääntää laivan. Silloin olisi mahdollista päästä päästökauppamaksujen ulkopuolelle.
Turvealoitteen sisältö on, että turve pitää luokitella uusiutuvaksi vuotuisen kasvun osalta.
Turvealoitten voi allekirjoittaa kätevästi allaolevasta linkistä.
11 Kommenttia
Saatanan tunarit
Aivan otta. Olisi yhdelle Kekkoselle kysyntää.
Nyt ei nosteta kotimaassa turvetta, tulee työttömyyttä, mut sitten tilalle tulee haketta venäjältä ja rahat valuu naapuriin.
Tämä vihreä siirtymä on todellisuudessa siirtyminen siniseen. Palelluksissa oleva ihminen sinertää iholtaan. V-uiksi meni, mutta lohtuna on, että edes pakkanen panee.
Nyt mennään näin, katsotaan mitä hallitus keksii kun huomaa virheensä.
Kasvuturpeentuotanto tulee kuitenkin yhä vain alati lisääntymään, viher rakentaminen ja puutarhan hoito, mikäs sen tärkeämpää.
kasvuturpeen nostamisesta tulee kannattamatonta samalla kun turvetuotanto ajetaan alas. lehdessä oli juttua miten iso osa kasvihuonetuottajiata harkitsee jo lopettamista mikäli korvaavaa turvetta ei sityen tuoda jostain muualta kilpailukykyiseen hintaan. samalla loppuu turpeen käyttö muualtakin.
järjettömyyden huippu ja kiitoa tuhansista ja välillisesti vielä paljon suuremmasta määrästä työttömiä
Turpeesta aiheutuu niin paljon haitallisia aineita ilmakehään, niin muiden fossiilisten polttoaineiden ohella on kiellettävä mahdollisimman pian. Pohjolan kylmä ilmasto ja luonto on äärimmäisen herkkä, niin ei ole muita vaihtoehtoja.
Sähköä voi tuottaa auringon ja tuulen voimalla, lämmitys tapahtuu suorasähköllä, ei ole tarvetta edes saunan lämmittämiseen puilla kun mökeilläkin on nykyään sähköt!
Ja työpaikoista puheen ollen, ei ne mihinkään häviä. Tuulivoimalat tarvitsevat huoltoa, ylläpitoa jne ja niitä rakennetaan lisää koko ajan, kukaan ei jää työttömäksi. Jos ei työ kelpaa suomalaiselle, niin Afrikasta on tulijoita ja paljon
Tiedätkö sinä ketkä nuo tuulihärvelit rakentaa? Suurimmaksi osaksi ulkomaalaiset ja ulkomailla. Huoltohommia ei tee muut kuin erikoismiehet ja tarpeen vaatiessa ne haetaan vaikka Saksasta.
Ei muuten tämä hallitus ymmärrä koskaan tätä hölmöläisvirhettään, sillä heillä on jokaisella sellainen vihreä kiilto silmissään, mikä luulee pelastavansa maailman. Tulelle tämä maailma on talletettu ja sen sytyttää Yksi Ainoa vanhurskas Jumala, eikä vihreitten piipiitykset silloin auta mitään.
Viime talvena oli yli 30 astetta pakkasta,tuuli-ja aurinkovoimalla tuotos oli melko hiljaista.
Turve sitoo noin 2,7 kertaa enemmän hiilidioksidia joka vuosi kuin sitä on käytetty. Tuo on ihan perätöntä kommentointia. Sähköllä taas ei ikänä pystytä tätä maata yksin lämmittämään .. kertaluokat nyt ihan metsässä. Lisäksi yhteen lämmitysmuotoon siirtyminen uhkaa vakavasti kaikkea toimintaa, mikäli minkään muotoinen toimituskatko sähköön tulee puhumattakaan nyt kriisiajoista!!!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7755