Pertti Liias aloitti maatilan pidon vuonna 1987 25 lypsylehmällä.
Tila on siitä lähtien kasvanut. Kolmen vuoden sisällä hän ryhtyy toteuttamaan seuraavaa laajennusta. Tilalla on ympäristölupa 500 lypsylehmälle.
Pertti aloitti juustonvalmistuksen veljensä Markku Liiaksen kanssa. ”Kun maatalouden tulevaisuudesta ei tiedä.”
Jukolan Juusto sai alkunsa.
Artikkeli julkaistu 14.8.2016

Maitohuone on varustettu uusimmalla tekniikalla, koska mitään ei haluta tehdä sinne päin. Hyvä hygienia on maidon laadun ja koko liiketoiminnan perusta.
Pertti Liias ei halua näperrellä
Maaseutuyrittäjä on omaksunut omat näkemyksensä, joita hän ei kenellekään tuputa, mutta perustelut vakuuttavat.
Hänellä on selkeät näkemykset esimerkiksi robotiikkaan. ”Yksikkökustannus kasvaa roboteilla kun jokaiselle robotille tehdään oma yksikkö.”
Liias pitää 2 kertaa 20 rinnakkaislypsyasemaa tarpeeksi tehokkaana. ”Tunnissa lypsämme 120 lehmää kiireettömästi.”
Rehu jaetaan apevaunulla mahdollisimman suoraviivaisen kaavan mukaan pellolta suoraan lehmien eteen. Lanta viedään takaisin peltoon.
Pertti Liias pyrkii tekemään asiat suoraviivaisesti ja toimintavarmasti ilman näpertelyä ja monimutkaisia koneketjuja. ”Kyllä ne pari vuotta pelaa, mutta sitten alkaa kaiken maalman laakerien korjaaminen.”

Robotisaatio ei kiinnosta Pertti Liiasta, koska se ei ole hänen mielestään kustannustehokasta. Iso lypsyasema on yksikkötehokas.
Pienestä alkanut yritys on kasvanut hallitulla riskillä
Pertti Liias hoiti pientä lypsykarjatilaansa sukupolven vaihdon jälkeen kymmenen vuotta vuoteen 97, jolloin hän mietti laajennusta.
25 lehmää kasvoi 50:een ja lypsy vaihtui lypsyasemaan.
Seuraavan laajennuksen jälkeen 2003 tilalla oli jo 130 lehmää. 2009 valmistui lypsyasemarakennus ja hiehot siirrettin toiselle tilalle.
”Hain kolme vuotta sitten ympärisyölupaa, josta tuli huono päätös, josta piti valittaa. Hallinto-oikeudessa voitin asian”, Pertti Liias kertoo.
Odotusaikana hän ei levännyt laakereillaan, vaan teki vanhalla ympäristöluvalla umpilehmänavetan. ”Nyt meillä on paikat 300 lypsävälle.”
500 lehmän lupa on nyt odottamassa toteuttamista. ”Ehkä kolmen vuoden aikana se toteutetaan.”

Tästä kaikki alkoi.

Tämä on nykytilanne.
Tilarakenne pitää voida optimoida
”Kun peltokapasiteettia olisi yli 300 hehtaaria, tilarakennetta pitäisi pystyä optimoimaan.” Tilarakenne on termi, joka on hyvä yritysmäinen termi, mutta jota ei ole yleisesti käytetty.
Suuri kysymys on Liiakselle on miten lannanlevitysasia etenee. Yrittäjä kertoo että lantaa olisi tärkeä levittää sen verran että sieltä saisi optimaalista satoa. ”Nyt lannan levitys on teoreettista. Kasvit tarvitseva enemmän ravinteita mitä sallitaan.”

Eläinten puhtaus ja hyvinvointi yhdessä huolellisen lypsyhygienan kanssa ovat laatumaidon tae.
20 vuotta E-luokan maitoa huolellisuuden tulos
Walter Ehnströmin säätiön hopeamitali odottaa noutajaansa. Liiaksen tilalla on tuotettu ensiluokkaista E-luokan maitoa 20 vuotta. ”Yhtään vuotta ei saa mennä pommiin, silloin alkaa kaikki alusta. Kaikki pitää olla katkeamatonta”, Pertti Liias sanoo.
Taikasana maidon laadun ylläpitoon on lypsyhygienia. ”Jokaisen lehmän utareet pyyhitään aina ennen lypsyä.”
Toinen taikasana on lehmien puhtaus, perushygienia ja olosuhteet. ”Puhtaat makuupaikat ja puhdas ruoka.”
Tunnolliset lypsäjät ovat Pertti Liiaksen mukaan tärkeitä. Useat työntekijät ovat ulkomaalaisia. Lomilla ahkerat ihmiset keräävät metsistä marjoja ja sieniä.

Modernit tilat ovat hoitajille ja eläimille hienot. Tilaa ja avaruutta on.
Jukolan Juusto kasvattaa lypsykarjatilan jalostusastetta
Titteli maajussi on muuttunut jossain vaiheessa maatilyrittäjäksi. Pertti Liiaksen kohdalla voidaan puhua kattavammasta yrittäjämuodosta: Maaseutuyrittäjä.
Menestyjillä on useita tukijalkoja, kun pelkkä lypsykarjatalous ei enää riitä.
Jukolan Juusto on rohkea yrittäjän satsaus. Samaa voi sanoa Pertti Liiaksen maitotaloudesta, laajentaminen on ollut voimakasta.
Puheesta kuulee että riskillä on menty — mikään ei ole vieläkään täysin varmalla pohjalla. Jukolan Juustolle on tärkeätä että raaka-aine tulee omalta tilalta, puhtaana ja hyvin tuotettuna.
Lähiruoka ja puhdas suomalainen ruoka ei voi olla vain klisee.
Sen pitää olla myös totta.
Artikkeli julkistu 29.3.2016
Tästä pääset Jukolan Juusto -kotisivuille.
Tästä pääset Aito Cheddar -artikkeliin.
1 Kommentti
Toivotaan, että saatte jatkaa menestyksen tiellä, mutta ennenkuin homma menee niinkuin pitäisi, kysynkin, eikö todellakaan suomalaisissa ole teidän tilalle sopivia työntekijöitä, vaan liittyykö alkuperäiseen valintaan jotain kustannuspuolen porsaanreikiä?