Risto Lauttamuksella on todennäköisesti kuivalannanlevityksen Suomen ennätys, epävirallinen. Euroopankin mittakaavassa 110 000 tonnia neljässä vuodessa on hurja määrä.
Kuutioiksi muutettuna määrä on 200 000 kuutiota, 50 000 kuutiota vuodessa. Risto levittää kuivalantaa, kalkkia, kompostia ja muita maanparannusjakeita Etelä-Suomessa Tebben kuivalantavaunulla.
Lannanlevitys on tarkkaa työtä. Se on sivistynyttä modernia teknologiaa hyödyntävää ammattimaista toimintaa.
Riston kanssa satuttiin samaan aikaan pellolle. Jos olisin tullut 45 minuuttia myöhemmin, rekkakuorma kalkkia, 48 tonnia, olisi ollut jo levitetty seitsemän hehtaarin lohkolle. Homma tapahtuu, ja tarkasti.

Risto Lauttamus tietää miten kalkin tai maanparannusaineiden levitys tehdään tehokkaasti ja tarkasti.
Lannan levitys — kuin tanssia
Traktorin hytissä on rauhallinen tunnelma. Radiokin on vaiti. Seitsemän hehtaarin lohko saa valkoisen maanparannuskalkkipeitteen.
Mietteliään oloinen Risto haroo rauhallisesti puolitoista vuotta rehottanutta partaansa, katselee ympärilleen, seuraa monitoria ja ajolinjoja.
Traktorin kabiini on täynnä tekniikkaa ja bokseja. Ammattilaisen sormet piipahtelevat näytöllä. Asetuksia voi muuttaa ja seurata lennosta.
Trimblen automaattiohjaus maalaa levitysalaa, välillä yrittäjä laittaa automaattiohjauksen päälle ja irrottaa kädet ohjauspyörästä. Rattirenki hoitaa automaattisesti ohjauksen.
Risto ei ole kuljettaja, hän on lannanlevitysyhdistelmän kapteeni ja lentoperämies, jolla on vastuu oikeasta levitysmäärästä ja -tasaisuudesta.

Traktori on valjastettu pelkästään Tebben eteen. Letkuviidakon päivittäinen uudelleen perkaaminen aiheuttaisi päänvaivaa.
Neljän vuoden saldo 110 000 tonnia, on todennäköinen lannanlevityksen Suomen ennätys. 8600 hehtaaria on yli 2000 hehtaaria kaudessa. Vaunu on jakanut jakeita 860 tuntia, 10 hehtaaria tunnissa.

Tebbe on tasapainoinen yhdistelmä. Tebbeä tuo maahan AT-Machineryn kanssa. Tästä pääset yrityksen kotisivuille.
Vanhan 14 000 tuntia ajetun Jontikan hytti huojahtelee hiukan. Tebben kuivalantavaunuun lastattu 17 tonnia maanparannuskalkkia. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta 48 tonnin rekkakuorma oli järkevää jakaa kolmeen osaan.
Iso yhdistelmä ei jätä maastoon jälkiä, koska rengaspaineautomatiikalla vähennetään kumien paineita. Rengas lepää maata vasten kuin makaava kana. Maan matokin tykkää matalista rengaspaineista, tiivistyminen on märälläkin minimaalista.
Ylämäessä traktori huokaa rintaäänellä, kuorman paino ahdistaa piikkiin asti viritettyä moottoria. “Voimaa, sitä on tarpeeksi”, Risto virnistää.
Meno on tasaista. Nokkapaino tasaa etupään montuissa pompottelua.
Työ vaati ammattitaitoista henkilökuntaa ja hyvää tekniikkaa

100 000 tonnia kuivalantavaunulla vajaassa neljässä vuodessa on Euroopankin mittakaavassa hurja määrä.
Vaaka ja pinta-alamittaus on tarkan levityksen edellytys
Tebbe kuivalantavaunu on varustettu liuskeantureilla varustetulla vaakalla. Kun tiedetään pinta-ala ja levitettävä määrä, saadaan oikea määrä tasaisesti levitettynä peltoon.
Traktori ja perävaunu painavat tyhjänä 20 tonnia, kyytiin mahtuu toinen 20 tonnia. Lavan vesitilavuus on 30 kuutiota.
Homma näyttää helpolta, mutta se on vuosien harjoittelun tulos. Levityskaluston viritetty vuosien mittaan huippuunsa. Esimerkiksi vaakalla varustetut kuivalannan levittimet eivät ole kovin yleisiä. “Asiakkaat arvostavat sitä, että levitysmäärä on täsmälleen oikea. Kasa katoaa kokonaan eikä pelto jää vajaaksi”, Risto tuumaa.
”Isobus-järjestelmän kautta voidaan käyttää myös satokartan tietoja. Tebben oma levitysautomatiikka ohjaa esimerkiksi rajaimia automaattisesti jolloin päällekkäislevitystä ei synny.”

“Tästä pienestä raosta on tullut läpi 200 000 kuutiota, 400 kiloa hehtaarille tai 500 kuutiota hehtaarille”. Takalaidan rako pidetään pienenä, samalla välillä aina. 10 Millin paksuiset lautaset kestävät, ne on vaihdettu vain kerran, kun ne kuluivat neljään millin aalloille. Levityssiivet kestävät noin 25 000 tonnia. “Kaikki on tehty tässä vaunussa viimeisen päälle, kertaakaan ei ole tarvinnut korjata mitään.” Maalipintakaan ei ole vielä kulunut sisäpuolelta kuin peräosasta metrin korkeudelta.”

Tebben ketjut eivät ole juuri venyneet, niitä on lyhennetty vain kaksi kertaa yhteensä kahdeksan lenkkiä.
Tasainen tasainen levitysjälki etusijalla
Tebben levitysteho on aivan eri luokkaa, kuin Riston aikaisemmissa vaunuissa. “Läpäisykyky on todella kova, ja Tebbe kestää hyvin epäpuhtauksia”, Risto sanoo.
Nyt, lokakuun lopussa on viimeinen levitysviikko meneillään. Kausi alkaa yleensä huhtikuun alussa.
Kompostia leviteään pellolle 30 tonnia hehtaarille. Levitysleveys on 25 metriä. “Ajan 4 – 4,5 kilometriä tunnissa, jotta tavara purkautuu tasaisesti ja se murskautuu kunnolla”. Kun ajaa hitaammin, lanta leviää leveämmälle, eikä ajokertoja tarvita niin tiheästi. Pellon pintaa suojelee myös rengaspaineautomatiikka. Liki viisi traktorin renkaan ripaa on maassa yhtä aikaa. Rengas on kuin makaava kana, eikä jälkiä synny. “Isännät arvostavat kun maata ei tallota”, Risto sanoo.
Nykyaikaiset renkaat ovat parempia kun ennen, eikä hänen mukaansa painetta maan syvimpiin kerroksiinkaan synny. “Mutta jokainen kilo on aina silti liikaa.”
“Rasvari on tärkeä lisävaruste. Se pumppaa koko ajan, mutta prässillä painetaan vain yhteen kohtaan. Yhtäkään laakeria ei ole hajonnut. Toki rasvaakin kuluu kaksi 18 kilon pyttyä per 30 000 tonnia.”
“Lujempaakin voisi ajaa, mutta ei ole mitää järkeä hosua. Silloin keskikohtaan menee enemmän tavaraa ja joudutaan ajamaan päällekkäin, jolloin ajo-opastimesta ei ole enää hyötyä.”
Asiakas määrä, miten tehdään. Nyt isäntä haluaa, että ajetaan täysillä kuormilla.
Risto moittii mekaanisia lisälaitoja. “Miksi Tebbellä ei ole hydraulisia lisälaitoja, se nopeuttaisi paljon?”
Konetta kannattaa säästää. Repijäkeloja vasten ei ole mitään hyötyä panna liikaa painetta, se ei nopeuta. Ainoastaan hajottaa.” Lannan huolellinen murskaaminen repijäkeloilla tekee levityksestä tasaisemman.
Risto sanoo, että hän näkee kulutusmittarista, jos kone kuormittuu liikaa, ja äänestäkin sen kuulee. “Tämä työ ei ole urheilusuoritusta.”
Tästä pääset Youtubevideoon, jossa Risto Lauttamus levittää maanparannuskalkkia.
Toinen Youtubevideo lannanlevityksestä.
Artikkeli tehty yhetistyössä AT-Machineryn kanssa. Tästä pääset yrityksen kotisivuille.
Lue edellinen artikkeli Riston Tebbestä tästä.
Lue artikkeli Riston rengaspaineautomatiikasta tästä.
1 Kommentti
Good post. I am dealing with some of these issues as well.. Melonie Farly Dennett