Konekilleri sai alkunsa, kun Henrik Kalliola sai tietoonsa 2019, että Jyväskylässä ei järjestetä näyttelyä vuonna 2020.
”Karjatilalliset ovat niitä maatalousyrittäjiä, joilla on jatkuva tarve hankintoihin ja investointeihin”.
Artikkelikuva: Henrik Kalliola tuo Konekilleriin viljelijän näkemyksen, sekä uusia ideoita ja ajatuksia tapahtuma-alalle. Farmarilla on kotimaisen liiketoiminnan lisäksi myös vahva kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta.
Konekilleri on lähellä
”Syksyllä 2019 kun julkisuuteen tuli tieto, ettei Jyväskylässä ole 2020 näyttelyä ihmettelin tilannetta, sillä karjatilalliset ovat niitä maatalousyrittäjiä, joilla on jatkuva tarve hankintoihin ja investointeihin. He ovat myös niitä maatalousyrittäjiä, joille useamman päivän messukäynnit vaativat erittäin suuria järjestelyjä. Siksi lähellä oleva tapahtuma on erittäin tärkeä erityisesti heille. Selvittelin asiaa muutaman yrityksen kanssa, joiden asiakas olen ja kun kuulin Toivakan olevan vapaana, pyysin hänet mukaan järjestelyihin”, Henrik Kalliola kertoo.
”Messujen on aika uudistua”
Marko Toivakka on järjestänyt messuja 17 vuotta. Hän näki, että nyt on erinomainen tilaisuus tehdä jotain uutta.
Konekilleri 2020 on nimenomaan ammattilaistapahtuma, jossa asiakkaan, näytteilleasettajan etu on edellä. ”Meidän tahtotilamme on tarjota asiakkaille sitä mitä he tarvitsevat, ei sitä, mitä meidän olisi helpointa tarjota”, Toivakka kiteyttää.
”Kehittelimme uuden konseptin mukaan lähtevien yritysten laajasta näkyvyydestä hyvin nopealla aikataululla ja jo nyt näytteilleasettajapalautteiden perusteella olemme oikealla tiellä. Messujen on aika uudistua ja alkaa toimimaan mediana.”
Pienet yritykset kohderyhmänä
Marko Toivakka kertoo, että pienten toimijoiden ehdoilla mennään.
Vaikka korona toikin keväällä epävarmuutta yritysten toimintaan, on tilanne hyvä. Koronasta huolimatta jo yli puolet suunnitellusta pinta-alasta on vahvistettu ja alustavia varauksia on jo enemmän kuin alun perin suunniteltiin.
Nyt kun hallitus on linjannut rajoitteiden purkua ja lokakuun alussa ilman koronan toista aaltoa kokoontumisrajoitteet poistuvat, on yritysten usko tulevaan selkeästi parantunut. Ja koska kesän tapahtumat peruuntuivat, on yrityksillä suuri tarve päästä tapaamaan asiakkaita kasvotusten.
Konekillerin järjestelyjä helpottaa myös se, että siitä ei yritetäkään tehdä massiivista yleisötapahtumaa vaan puhtaasti ammattitapahtuma. Suurissa tapahtumissa kävijöitä voi olla jopa 70 000, Konekilleriin odotetaan 5 000 kävijää.
Yhteistyöstä voimaa
Kesäkuussa julkaistiin yhteistyösopimus, joka tuo Konekilleriin huomattavan määrän kansainvälisen tason osaamista. Euroopan suurin maatalousalan tapahtumajärjestäjä, DLG, liittyy Konekilleri-näyttelyn järjestäjätahoihin. Konekilleri 2020 on lähtölaukaus yhteistyölle, jonka tarkoituksena on tuoda suomalainen ja pohjoinen maanviljely lähemmäksi kansainvälisiä markkinoita.
”Katse on tulevaisuudessa, tulevissa vuosissa”, Marko Toivakka sanoo.
Artikkeli tehty yhteistyössä Konekilleri kanssa.
Ei kommentteja