Hiljainen jyminä lähestyy. Jontikan vetämä iso kaksiakselinen Tebbe huojahtaa pysähtyessään. Isäntä, Markku Koskenkangas kapuaa hytistä alas, urakoija Risto Lauttamus jää toviksi ohjaamoon näpyttelemään ruutuja.
Konekalustossa on enemmän automatiikkaa ja ohjausta kuin ennen viinatehtaan laboratoriossa. Risto myhälee hymykuopat lommolla – nyt on kalusto viimeisen päälle.
Uudessa lantavaunussa on kaikki varusteet, joita on rahalla saanut.
Uusi Tebbe miellyttää urakoijaa. Ei vanha Bergmankaan huono ollut, se jäi talliin varavaunuksi.
Jos kukaan olisi kertonut 15 vuotta sitten, minkälaista paskanlevitys on vuonna 2016, vähäpäiseksi olisi leimattu.
Päivitys 27.5.: Vaunulla on ajettu 26 päivän aikana 9447 tonnia. Levitin on pyörinyt 67 tuntia. Oraille kevyen pihattolannan levitysleveys on 24 metriä.
Päivitys 5.10.: Vaunulla on ajettu 20 900 tonnia, kuutioina arvioiden 32 000. Levitin on pyörinyt 132 tuntia. Hehtaareita on kertynyt 1458.

Risto Lauttamuksen tehokas kalusto kelpaa krantummallekin.
Maan tiivistymisen kannalta rengaspaineet isossa roolissa
Rengaspaineella on valtava merkitys maan tiivistymiseen. Asiaan perehtynyt Tuomas Mattila kertoo, että märkään maahan, jossa on paljon vapaata vettä, ei ole mahdollista löytää sellaista rengasta, jonka paineet voitaisiin pudottaa tarpeeksi alas, eli 0,15 bariin.
Kosteissa olosuhteissa tiivistymisen haitat saadaan poistettua 0,5 barin paineilla. ”Kuivissa olosuhteissa voi ajaa jopa kolmen barin paineilla, eikä pellolle tapahdu mitään”, Mattila sanoo.
”On hämmentävää, jos koneen alla on hyvät ja kalliit renkaat, mutta rengaspainetta on silti yli kaksi baria.” Mattilan mielestä rengaspaineisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
Artikkelin julkaisun jälkeen Lauttamus kertoi, että hän upposi peltoon. Kun rengaspaineet laskettiin vaunussa 3,8 barista yhteen bariin ja traktorissa 1,9 barista 0,7 bariin, niin koukkua myöten uponnut yhdistelmä tuli kuopimatta kuin sukkaillaan ylös. Rengaspaineet vaikuttavat todella paljon.

Markku Koskenkangas (vas.) teettää urakoitsijalla päivässä nyt saman työn, johon häneltä kului aiemmin omalla kalustollaan viikko.
40 tonnin yhdistelmä kulkee sukkasillaan
”Pikkutraktorista jäi isommat jäljet perälanan kanssa pellolle kuin isosta 40 tonnin lannanlevitysyhdistelmästä”, Markku Koskenkangas naurahtaa.
Risto Lauttamuksen traktori-perävaunuyhdistelmä painaa noin 20 tonnia. Perävaunuun menee kevyesti toinen 20 tonnia, vesitilavuudeksi mitattiin 30 kuutiota. ”En laita nyt kuin 17-18 tonnia tavaraa kyytiin”, Lauttamus kertoo ja kipaisee katsomassa vaakan liuskeanturien antamaa lukemaa hytistä.
Rengaspaineautomatiikka hoidetaan ylikokoisella Dynasetin kompressorilla. Se tuottaa ilmaa 3,2 kuutiota minuutissa viiden barin vastapaineella. ”Sain tämän 100 tuntia käytettynä sopivaan hintaan”, Lauttamus kertoo. ”Muuten olisi pitänyt tyytyä pienempään.”
Traktorin ja perävaunun ilmantäyttö 0,5 barista 4,5 bariin kestää kolme minuuttia. Tyhjennyksessä kuluu aikaa vähemmän.

Dynasetin kompressori on asennettu liikkuvan pukin päälle. Huolto on helppo tehdä. ”En oisi itse hokannut, mutta kyläsepällä on aina hyviä ideoita”, Lauttamus kertoo.

Ilma vaihtuu pyörivän liittimen kautta renkaaseen. Atte Aittolan Vredo Finlandilta hankittu liitin on tarpeeksi laadukas kestämään. Traktorin etupyörässä on enemmän haasteita etupyörän kääntyvyyden vaatiman tilan takia.
Kuivalantavaunu ja traktori samassa renkaantäyttöautomatiikassa
Harvalla Suomessa on niin monen pitäjän ilmaa käynyt renkaissa kuin Risto Lauttamuksen lannanlevitinyhdistelmässä.
Järjestelmä täyttää ensin traktorin, ja sitten perävaunun. ”Saksalaisia ihmettelen. He laskevat usein rengaspaineet jo maantiellä. Tietäähän miten siinä käy, kun ajetaan kuuttakymppiä puolen barin paineilla”, Lauttamus sanoo.
Hän pudottaa paineet pellon reunassa ja peltotietä ajaessa. Painetta voi lisätä kun kuorma alkaa olla tyhjä lähellä liittymää. Renkaan tyhjentäminen oikeaan aikaan on koko rengaspainetoiminnan a ja o.
Traktorin paineilmaputket ovat kooltaan 3/4 tuumaa, samoin linjat perävaunuun. Puolen tuuman ilmaputki perävaunun renkaisiin hidastaa hiukan, mutta ei haittaa. Traktorin kumeihin ilmanpaine sujuu nopeammin kuin termoksesta kahvin kaataminen tai kusitauko – 0,5 barista 1,6 bariin 45 sekunnissa.

Renkaiden ilmanpaineet pitävät tyhjentyessään hetken metakkaa ja pölykin lentää. Vaunussa on Trelleborgin 850/50 R 30,5 Cargogibit. Renkaan runko kestää myös uudelleenpinnoituksen.
Ilmanpainelogiikka on yksinkertainen
Ilmanpainejärjestelmän boksi tuli Atte Aittolalta, Vredo Finlandilta Kärsämäeltä. Hytistä voi säätää halutut paineet ennakkoon. Ohjausjärjestelmä on yksinkertainen ja halpa. Yhdellä potentiometrillä käytetään minimi- ja maksimipainetta, jotka on ennalta ohjelmoitu esimerkiksi 0,5 barista 4 bariin. Kompressori lisää paineet suoraan renkaaseen ilman välillä olevaa hidastavaa kompressoria ja poistoventtiili poistaa ilmanpainetta. Järjestelmä on aktiivinen.
Takaiskuventtiilin lisäksi Vredo Finlandin järjestelmään ei tarvita muuta kuin poistoventtiili.

Traktorin renkaat ovat Trelleborg TM 1000 IF 900/60 R 42. Vanteet ovat tuumaa normaalia leveämmät, jotta maksimi kantavuus saavutetaan myös matalilla paineilla.
Yksi boksi hoitaa vaunun toiminnot tarkasti
Vaunun vaakan kautta tuleva levitysmäärän ohjaus on Trimble TMX:n ohjauksessa. Levitysmäärää voidaan säätää 1 000 kilosta hehtaarille vaikka 70 tonnin hehtaarimäärälle sadan kilon tarkkuudella
”Isobus-järjestelmän kautta voidaan käyttää satokartan tietoja, jota TMX ohjaa täysin”, Lauttamus kertoo. ”Vaunun oma ohjaus toimii taustalla. Se ohjaa esimerkiksi rajaimia automaattisesti jolloin päällekkäislevitystä ei synny.”
Kehittynyt Trimble TMX on myös rattirenki, joka hoitaa traktorin automaattiohjauksen.

Lanta on arvokas luonnonvara ja ravinne. Sen tarkka levitys vaatii kunnollista tekniikkaa.

Rengaspaineautomatiikan ohjaus. Logiikka on rakennettu hyllystä löytyvillä edukkailla osilla.
Kunnollinen kalusto palvelee tekijää ja teettäjää
Tebben 30 kuution lava täyttyy nopeimmin oikein varustetulla kaivinkoneella osaavan tekijän käsissä parissa minuutissa. Janakkalassa lanta kuormattiin lantalasta kurottajalla. Joskus työn teettäjä haluaa säästää ja kuormata omalla etukuormaajalla. Lastaamiseen nuhjaantuu helposti puoli tuntia. Silloin pitää lisälaidat laskea alas, jotta etukuormaaja edes ulottuu. Laitojen yläreuna on 3,80 metriä korkealla. ”Sitä ihmettelen miksi Tebbellä ei ole tarjota lisälaitojen hydraulista kääntöä”, Lauttamus fundeeraa.
Yli sadan kuution tuntilevitysteho ei ole epätavallista. Joka kuutio kylvetään lisäksi oikeaan paikkaan oikein annosteltuna. Ensimmäisten 117 viikkotunnin aikana Lauttamus on levittänyt 4189 tonnia kevyttä puukuitua ja raskaampaa lantaa, tieajot mukaanlukien.
Kuljettajalla ei hymy hyydy edes 16 tunnin työpäivien turruttamana.
”Tämä kalusto hommattiin sillä mielellä, ettei tarvitse ainakaan jälkeenpäin jossitella.”
”Markku Koskenkankaan mietteitä videolla tästä linkistä.
Lue edellinen artikkeli rengaspaineautomatiikasta tästä.
Ei kommentteja