Tätä blogia kirjoitettaessa kevätkylvöt ovat vielä kesken koko Suomessa. Viime kevääseen verrattuna voidaan olla ainakin toistaiseksi tyytyväisiä siitä, minkälaisissa olosuhteissa pelloille on päästy. Sääennusteessa on luvattu myös sopivasti sateita, joita poutivat maat sekä nurmilohkot jo pian tarvitsevatkin. Siinäpä ne positiiviset asiat maatalouden saralta sitten olivatkin.
Myyntipuolen henkilönä minun varmasti pitäisi kirjoittaa tämä blogini kannustavasti ja optimistisesti, sillä eihän pessimistisyydellä mikään asia kehity. Näinhän se on, mutta tämän hetkinen realismi suomalaisen maatalouden osalta on niin kurjaa, jotta ei voi kuin ihmetellä sitä julkisuuden vähäisyyttä, joka maatalouden ongelmista kertoo. Ongelmat nousivat jo paremmin median tietoisuuteen maaliskuussa järjestetyn traktorimarssin takia, joka tapahtumana oli kaikkiaan todella onnistunut ja jonka avulla suomalaisen maanviljelijän ongelmia saatiin avattua hyvin myös kehä kolmosen sisäpuolelle. Mediassa viljelijöille luvattiin parannuksia ja kansalle jäi sellainen olo, että nyt asioihin tulee parannus. Valitettavasti näin ei ole kuitenkaan tapahtunut ja osa silloisista lupauksista on jo peruttu. Viljelijöiden ahdinko sen kuin syvenee, mutta kukaan ei kerkeä nostaa asiasta meteliä, sillä viljelijöiden oma keskittyminen menee tällä hetkellä pakollisiin kevättöihin.
Viime aikoina mielessäni onkin ollut kysymys: Miksi niin harva ajaa enää maatalouden/maaseudun ääntä, vaikka esim. traktorimarssin aikaan viljelijöiden ongelmat ymmärrettiin suhteellisen hyvin ja marssin tuoma julkisuus jopa nosti kotimaisen maatalouden brändiä? Koko maatalous on kokenut hirmuisen rakennemuutoksen, jolloin myös maatalouden puolestapuhujienkin pitäisi siirtyä nykyaikaan. Enää ei riitä erilaisissa tupailloissa lausutut hyvän mielen sanat paikallisille viljelijöille vaan nyt on otettava käyttöön järeämmät aseet. Kysymys kuuluukin, onko esim. MTK:n toimintamalli tarpeeksi nykyaikainen ongelmien esilletuomiseen? Emme voi vain selvittää asioita, jonka jälkeen todeta, että tämä on vain tätä byrokratiaa. Ongelmista pitää nostaa meteli, joka kiinnostaa myös tämän päivän lyömäasetta – mediaa! Väitän, että median luoman jatkuvan paineen avulla päättäjien olisi pakko ottaa ongelmia tehokkaammin käsittelyyn.
Kansanedustajista esim. Susanna Koski on ollut hyvin aktiivinen maatalouden puolestapuhuja. Hänen kaltaisensa muustakin julkisuudesta tutun nuoren naisihmisen, osittain hyvin provosoivatkin ulostulot ovat mahdollistaneet sen, että ongelmat ovat nousseet myös sellaisten ihmisten korviin, jotka eivät muuten seuraisi maatalouden asioita. Toisena erilaisena esimerkkinä maatalouden puolesta puhumisesta voisi mainita Suomen suosituimman radio-ohjelman Aamulypsyn. Vaikka kyseessä onkin puhtaasti viihdeohjelma, niin hattua pitää nostaa Jaajo Linnanmaan tyyliselle henkilölle, joka urbaanista habituksestaan huolimatta jaksaa arvostaa maanviljelijöiden työtä ja puhuu siitä julkisesti myös ääneen. Tällaisia henkilöitä tarvittaisiin lisää ja siksipä pienenä vinkkinä esim. OKRA 2016 tai Farmari2017 tapahtuman järjestäjille tällainen ehdotus:
Tapahtuman yhteydessä voitaisiin valita aina julkisuudesta tuttu henkilö ”Suomen Maatalouden kummiksi” tms. vuodeksi kerrallaan ja hänen tehtävänään olisi nostaa mediaan säännöllisesti ajankohtaisia kotimaisen maatalouden asioita.
Ongelmat eivät ratkea, jos ei niistä pidetä ääntä. Vaarallisinta on vain tyytyä kohtaloonsa, sillä jatkuvien ongelmien myötä terveyskin alkaa varmasti kärsimään. Aamulypsy – ohjelma lopettaa joka perjantaiaamu ohjelmansa kappaleeseen ”Pala rauhaa”, jonka avulla he muistuttavat siitä, että viikonloppuna on syytä edes hetkeksi ottaa ns. omaa aikaa ja levähtää. Kiireistä huolimatta, muistetaan mekin tehdä niin jossakin välissä, että jaksamme taas taistella kotimaisen ruuan tuottamisen puolesta. Muuten tällä menolla maanviljelijöiden media-aika tulee kohta ohjelmasta, Arman Pohjantähden alla: ”Kelatkaa mitä kaikkee nää joutuu kestää, jotta sä saat ruokaa!”

Blogistina Jorma Lähetkangas, Junkkarin myynti- ja markkinointijohtaja.
Ei kommentteja