Tampereen kupeessa Kämmenniemessä kumpuilevan tien kulmaan mäen päälle valmistui viime syksynä 28-vuotiaan isännän Esko Yli-Pärrin rakentamana ja rakennuttamana 70 lypsävän uusi moderni koti.
”Rakensin tämän, jotta tila voisi kehittyä. Samalla tein itselleni uuden työpaikan”, sanoo Yli-Pärri. Hän on Yli-Pärrin tilan järjestyksessään 16. isäntä ja jatkaa sukunsa 476-vuotista perinnettä. Tilan isännän sukunimi on nimittäin ollut Yli-Pärri jo vuodesta 1540.
Maatalous on monelle tilalle muutakin kuin elinkeino. Se on usein myös perinteen jatkamista.
”Maidon hinta tuskin enää paljon tästä laskee. Tälläkin hintatasolla saan velat maksuun ja itselleni palkan, ja muutama sentti lisää maitolitraa kohden mahdollistaisi muitakin investointeja.”
Esko Yli-Pärrille on tärkeää, että elämään mahtuu muutakin kuin työtä. Uusi teknikka mahdollistaa sen, että perheen 1,5 vuotiaat kaksoset ja viisivuotias näkevät isäänsä muuallakin kuin juoksemassa orjakaapu päällä pimeästä pimeään. Lehmille lörpöttelyynkin piisaa hetkiä.
Moderni navetta takaa myös sen hoitajalle elämänlaatua
Esko Yli-Pärrillä on sama tilanne kuin monella muullakin farmarilla – tilan vanha väki auttaa. Isä Markku hoitelee vasikoita ja tekee muitakin hanttihommia nelisen tuntia päivittäin.
Eskon vaimo ja pienet lapset vaativat aikaa perhe-elämälle. Sitä löytyy, sillä uusi tuotantorakennus ja tekniikka vähentävät päivärutiineita ja suorittavaa työtä. Nyt on enemmän aikaa varsinaiselle hoitotyöllekin.
Uutta tekniikkaa on hyödynnetty runsaasti, mutta harkiten. Lelyn lypsyrobotti vähentää rutiineja rutkasti. Esko kehuu sen hoitavan hyvin myös ongelmanisäiset eläimet.
”Nyt tulee jo kahdessa päivässä 3 000 litraa täyteen”, Esko sanoo tilatankin vierellä.
Karja on vahtumassa isokokoiseen Holstein-rotuiseen. Ne ovat Eskon mukaan rauhallisempia ja maitolitrojakin heruu enemmän.
Rehustamossa on tilaa myös huoltotöitä varten.
Kahdella täyttöpöydällä voidaan jakaa kahta erilaista rehua.
Ruokinta täysautomaattisella Pellon mattoruokkijalla
Esko Yli-Pärri esittelee innostuneena rehustamoaan. Vaatimaton ja hiljaisen oloinen nuorimies on ymmärrettävästi ylpeä täysautomaattisesta Pellon mattoruokkijasta. Se on vielä Suomessa melko harvinainen, mutta Pellon Juha Takala sanoo ruokkijan menevän Keski-Euroopassa hyvin kaupaksi.
Rehu lastataan traktorilla kahdelle kuljettimelle. Toiselle matolle laitetaan heikkolaatuisempaa evästä, joka on tarkoitettu ummessa oleville ja hiehoille. Siihen lisätään myös ajoittain olkea mahantäytteeksi. Toinen kuljetin vie lypsäville priimaa ravintoa.
Kahdella täyttöpöydällä voidaan annostella yhdessä tai erikseen 8 kuution Cutmix-sekoittimelle. Automaattinen Niperen mylly jauhaa välisiiloon jauhoja. Kivennäiset annostellaan pienestä kivennäisannostelijasta. Tarkka resepti laaditaan päätteelle, joka antaa komennot logiikalle.
”Muita vaihtoehtoja en kunnolla edes harkinnut, tämä on kohtuuhintainen ratkaisu”, Yli-Pärri sanoo. ”Ja säästää työtä tunteja joka päivä.”
Mattoruokkijan ansiosta ruokinatpöytä on kapea, vajaat 3 metriä. Lehmät märehtivät, makoilevat, hengailevat ja käyvät lypsyllä murheita vailla.
Sähkömoottorit ovat paljon halvempia käyttää kuin traktorit. ”Tämä on hankintanakin kohtuuhintainen, 100 000 euron hintaluokkaa, joka maksaa itsensä takaisin.” Ylimääräisen traktorin hankinnaltakin säästyttiin.
Ruoka on ajastettu jaettavaksi 8 kertaa päivässä lypsäville. Ruokinta-ajoilla houkutellaan lehmiä lypsylle. Jokainen eläinryhmä saa ruokansa omalla ajallaan. Se on helppoa, kun ryhmät ovat omilla osastoillaan. Kahdeksan ruokintakertaa on paljon taloudellisempaa kuin kahden ruokintakerran ruokinta. Traktorilla ja apevaunulla ei voisi edes ruokkia kahdeksaa kertaa.
Useiden ruokintojen ansiosta lehmät aktivoituvat lypsylle useammin. Lehmät tuottavat Vakolan tutkimuksen mukaan vähemmällä rehulla selkeästi enemmän maitoa. ”Ero on jopa 10 prosenttia”, Juha Takala sanoo. ”Jos lehmä syö harvemmin, se syö enemmän.”
Ruokinta-aikaan matto lähtee liikkeelle pientä tuhinaa pitäen. Lehmät alkavat liikehtiä rauhallisesti kohti kaukaloa. Osa jää vielä ilman hötkyilyä ”downshiftaamaan” sinisten tuuminkiensa kanssa.
Vasikkakasvattamossa käytetään pakkasella lämpölamppuja.
Navetassa autereinen tunnelma
”Kuollut hieho! Milloin ja miksi on mahtanut kuolla?”, kysyn. Isäntä naurahtaa. Hieho nimittäin avaa silmänsä ja nousee raukeana istumaan. Se makasi liikkumattomana täydessä unessa koivet ojossa. Sen olisi todellakin luullut olevan vainaa.
Jotain kummallista täällä jotenkin on. Hiljaisuus? Kyllä, navetta tihkuu rauhaa ja äänettömyyttä.
Eläimet oleilevat ja makoilevat. Välillä ne käyvät lypsyllä. Sitten ne mäystävät rehua. Lehmän elämää makoisimmillaan. Uudet navetat ovat yleensäkin rauhan tyyssijoja, mutta täällä se suorastaan korostuu.
Esko Yli-Pärrin mielestä navetan ilmanlaatu kärsii pakkasesta, mutta toimittajan mielestä raikkaassa, lämpöisessä navetassa on ilmanlaatu puhtoista kuin linnunradalla.
Muutama kuukausi sitten valmistunut navetta on liki steriilin puhdas. Taukotilassa ei näy edes pullanmuruja.
Vasikkakasvattamo työllistää. Ruokinta hoidetaan käsin ilman juottoautomaattia.
Parsinavettaa ei ole ikävä
Esko Yli-Pärri ryhtyi yrittäjäksi nuorena, vain 21-vuotiaana. Hänellä oli isänsä kanssa pari vuotta ensin yhtymä, jonka jälkeen hän on ollut itsenäisenä maatalousyrittäjänä nyt neljä vuotta.
”Työlästä parsinavettaa ei ole ikävä”, Esko sanoo. Eläimet liikkuvat nyt pihatossa vapaasti. Ritilän päällä on suuressa osassa matto. Makuutiloissa käytetään kuivikkeena silputtua vehnän olkea, joka toimii lietesysteemissä hyvin. Liete pidetän notkeana kierrättämällä sitä slalom-pumpulla kerran päivässä.
Toinen puoli navetasta on lypsäville, ruokintakäytävän toinen puoli on 35 hiehon asuinaluetta.
Hiehot on jaettu ikäryhmittäin tilaviin karsinoihin. Ne pääsevät laitumelle kesällä, mutta lehmät ovat pihatossa ympäri vuoden.
Vasikkaosaston lisäksi navetassa on poikima- ja sairaskarsinoita. Eläinmäärä on kohta tapissa kun navetassa lypsetään noin 70:tä lypsylehmää.
Rehut tulevat omilta pelloilta, joita on 110 hehtaaria. Noin 45 hehtaarin nurmi on toistaiseksi tehty omalla silppurivaunulla, mutta harkinnassa on nyt muitakin vaihtoehtoja. Vilja-alaa tilalla on 55 hehtaaria, luonnonhoitopeltoja ja suojavyöhykkeitä 10 hehtaaria.
Vanha sukutila kerää vuosia turvallisesti uuden isännän suitsissa kohti puolen vuosituhannen rajapyykkiä.
Artikkeli on tehty yhteistyössä Pellon Group kanssa.
Artikkelia korjattu: Lehmät tuottavat Vakolan tutkimuksen mukaan vähemmällä rehulla selkeästi enemmän maitoa.
Ei kommentteja