Kevään korvalla konehuollot työllistävät huoltomiehiä. Sesonkia pukkaa. Markku Kuisma on kiertänyt viikon Joakim Hammarbergin mukana ympäri Suomea. Joakim on ruotsalainen huoltomies, jonka erikoisalaa ovat Samson lantavaunut.
Erikoishuoltomies keskittyy yhteen koneeseen
Kuisma oli käynyt asiakkaiden kanssa läpi tarvittavat toimenpiteet etukäteen. Joakimilla on varaosat ja työkalut mukana. Kustannukset ovat korkeammat, kuin paikallisella huoltomiehellä.
”Mä maksan mielelläni, jos hommat tulee tehdyksi”, Juha Nyholm, urakoija Mellilästä kertoo.
Nyholm on varsin kriittinen nykyistä firmojen huoltokäytäntöä kohtaan. ”Ensin menet Agrimarkettiin tai Keskolle ja ne kysyvät mikä semmoinen on, sitten tilataan osia ja ne ovat väärät. Sitten odotellaan.”
”Huoltomiehellä, jolla on sata eri konetta huollettavana, ei voi osata kaikkea”, Nyholm jatkaa.
Pahimmillaan tilanne on Nyholmin mielestä silloin, kun toinen firma myy koneet ja toinen varaosat. Hän soimii erityisesti Y-Agroa, jolla on Samsonin maahantuonti, mutta huollon puute ja haluttomuus palvella teknisten ongelmien ratkaisuissa vaivaavat. ”Eihän semmoinen toimi.”

Ohjelmointi ja näpyttely on yksi huoltomiehen tärkeimpiä töitä. Päivitykset pitää olla ajan tasalla.
Mies tuli tavarat mukanaan ja teki työnsä
”Nyt homma saatiin kohdallensa. Mies tuli tavarat mukanaan ja teki työnsä”, Nyholm sanoo. Käynti oli Nyholmilla toinen.
Ohjaava taka-akseli tehtiin ensimmäisellä käynnillä uusiksi ja taka-akselin korvakkeet uusittiin. Sama vanha mikroprosessori pantiin ohjaamaan taka-akselia uuden ohjelmoinnin jälkeen ja vaunu kulkee niin kuin pitääkin.
Nyt Samsoniin asennettiin joystic-ohjaus.
Markku Kuisman mukaan Samsonin huoltomies on ennen tullut lahden yli satunnaiselle keikalle. Nyt miehet ovat kiertäneet kuukauden aikana useita koneita.
Viimeinen viikko on mennyt kokonaan huoltohommissa ympäri Suomenniemen. Samsoneita ei ole mikään iso kanta, mutta Kuisman mukaan kymmeniä kuitenkin.

Joystick ohjaa valintakytkimen kautta joko täyttö- tai tyhjennyspuolen toimintoja. Nyholm sijoittaa sauvan itse sopivaan paikkaan, kun kerkiää.
Suurin osa huolloista huoltomiehen heiniä
Suuri osa asentajan hommista on sellaisia, joihin ei urakoijan passaa puuttua. Varsinkin ohjelmoinnit ovat salasanan takana. Samsonin huoltokäsikirja on perheraamatun kokoinen.
Joakim Hammarberg saa Kuismalta vuolaasti kiitosta.”Osaaminen on keskeisin asia.” Huoltomies on Göma ApS:n palveluksessa, Kuisma toimii myyntiagenttina Suomessa.
”Joakim ei katso kelloon. Työpäivä loppuu, kun tulee pimeä”, Kuisma jatkaa. Polkagrisar-pitäjästä, Grännasta tuleva mies ei pysy suomenkielessä mukana.
”Perkeleen” kuullessa mies havahtuu ja ymmärtää puhuttavan väkevästi ja painavasti.

Traktori-lantavaunu on Juha Nyholmille luonteva tapa levittää lantaa. Siihen ei tarvita kuin yksi solisti. Ison lieteorkesterin johtaminen on toinen juttu.
Kahdella vaunulla lietettä
Nyholmin New Hollandin perässä on Samsonin lietevaunu Bomeckin multaimella.Puomikuormaimella 15 kuution täyttyminen sujuu 1:45 minuutissa. ”Yhtä nopeasti se imee syvältäkin”, sanoo Nyholm.
Toinen vaunu Hill, on varustettu letkulevittimellä. Vehkeet eivät näytä paskanlevitysvehkeiltä. Puhtaissa koneissa ei näy edes roiskeita ja traktorin hytissä eivät sukat tahraannu.
Lantaa levitetään 60 kilometrin säteellä. Nyt työmaa on Koski TL:ssä. Pellot ovat kaukana pienten mutkaisten teiden takana.
Sesonki on kuumimmillaan ja huollot on tehty taas ensi kevääseen.
Artikkelia päivitetty 16:40
Ei kommentteja