Järkälemäisen iso kone liikkuu ohrakasvustossa kuin urbaani mehiläinen. Ohikulkijat hidastavat ajoaan Lexionin kohdatessaan ja baareissa ihmetellään.
Kun Lexion käy peltolohkon toisessa päässä, aukkoa syntyy 18 metriä. Puintitehoa on riittävästi. Koneellaon puitu yhteensä 53 000 tonnia viljaa, valtaosa Puolassa.
16 vuotta vanha käytetty Lexion 480 TT pui muutamassa päivässä syksyn sadon talteen.
Iso käytetty Lexion on varteenotettava vaihtoehto uudelle pienemmälle.

Kumitelat ovat vanhaa joustamatonta tyyppiä. Tieajossa ne eivät ole parhaat mahdolliset mutta pellolla ne toimivat hyvin ison kantopinnan takia. Teloista näkee että märässäkin on puitu.

Leveän leikkuupöydän hallinta vaatii pöllön niskoja kun autopilotti ei toimi luotettavasti. Koneella puidaan suoria linjoja. Leveän pöydän kanssa ei kurvailla laihossa.
Käytetty Lexion 9 metrin pöydällä ja teloilla
Telavetoinen Lexion on varustettu yhdeksän metrin leikkuupöydällä.
Telat jakavat koneen liki 26 tonnin työkuormaa tasaisesti peltoon, jälkiä ei märässäkään juuri jää.
Iso puimuri on Tucano 430:n kaverina. Ensimmäisenä syksynä neljä vuotta sitten peto pelasti sadon märän syksyn viime hetkillä.
Rumputekniikka antaa mahdollisuuden puida märemmässä kuin kohlintekniikalla varustetulla puimurilla. Kuivikkeeksi tarkoitettu olki on huonompilaatuista rumpukoneessa, koska se litistää ja murskaa oljet voimakkaasti.
Käytetty Lexion hankittiin puolalaiselta merkkimyyjältä netin välityksellä paikalla käymättä. Hankintahinta oli pienempi kuin väliraha olisi ollut uuteen koneeseen vaikka hintaan lasketaan koneen täydellinen huolto ja läpikäynti.

Kuivurien kapasiteetti vastaa kahden puimurin irtiottokykyä. Pihassa on laatta, jonne kipataan kuivattavaa varastoon. Kännykkäkuva Tommi Ylinen-Luopa.
Vanhaa konetta pitää käsitellä hellästi
Ivar Kruus istuu Claasin kabiinissa syksyn ensimmäisiä puintipäiviään. Hän on ruumisauton kuljettajan työstä kesälomalla puimurin puikoissa. Näkee että mies nauttii konehommista.
12 vuotta Suomessa asunut alunperin virolainen on tehnyt hommia laidasta laitaan. Monitoimimies vastaa myös Claasin huollosta ja remonteista.
Pientä huoltoa vanha kone vaatiikin. Kuvaushetkellä ruumenlevititin oli halvaantunut eikä se levittänyt olkea tasaisesti — Vika, joka on paikallistettu sähköiseksi, on tuttu ennestään.
Remmejä kuluu tasaiseen tahtiin. Suurin vika pari vuotta sitten oli voimansiirron hajoaminen. Halvaantunutta konetta korjattiin muutamalla tuhannella eurolla vesisateessa pellon reunalla yhden viikonlopun ajan.
Puintivauhti on hiljainen, melkein mateleva 3,5 kilometriä tunnissa. Isoilla koneilla ajetana yleisesti ottaen rauhallisemmin kuin pienemmillä.Silti tuntisaavutus liikkuu 20 ja 30 tonnin välissä.
Tommi Ylinen-Luopa, maatalousyhtymän toinen osakas sanoo että Ivarille on teroitettu että tappiomittarit eivät saa vilkkua liikaa ja vauhti pidetään rauhallisena.
”Vanhusta pitää käsitellä hellästi.”

Ivarille Lexion on jo tuttu ajettava ja huollettava neljän vuoden ajalta. Mies ottaa vapaata Helsingin työstään ja tulee joka vuosi sormet syyhyten kuumaan Lexionin hyttiin puintihommiin.
Puinti hyvän sään aikana
Kuvaushetkellä runsas Kaarle-ohralaiho oli kosteudeltaan noin 20-prosenttista. Ison puintitehon paras hyöty saadaan kun parhaat poutahetket hyödynnetään. Tommi kertoo että koneella ajetaan keskimäärin viisi tuntia päivässä.
Kun vilja saadaan kuivana talteen hyvän sään aikana, säästyy kuivauskustannuksia. Toni ja Tommi ovat räknänneet että kun käyetty Lexion pui viis-kuusi päivää syksyssä, on se hintansa haukkunut.
Tommi sanoo että heitä voisi joku sanoa hätäiseksi, mutta sato on vain korjattava silloin kun siihen on mahdollisuus.
Dan Cornin ilmakuivaavan siilon kuivauskustannukset eivät ole korkeat mutta kahteen lämminilmakuivuriin ei kannata litimärkää kipata.
Kuivurikapasiteetti kykenee vastaanottamaan reilu 100 tonnia viljaa kerralla. Puimureilla on mahdollisuus puida sadepäivätkin täyteen kuivattavaa, koska tilalla on betonilaatta varsatointia varten.
Sateella viljakasa ei kastu kuin hiukan pinnasta.

105 hehtoa vetävä säiliö tyhjenee nopeasti. Kuski ei ehdi rakkoaan tyhjentää rappujen yläpäästä samassa ajassa. Maatalousyhtymä Ylinen-Luopa hankki myös käytetyn 12000 tuntia ajetun Fendt 933:n vetojuhdaksi.
Iso on ketterä
Vanha käsitys että isot koneet sopivat vain isoille pelloille, ei pidä paikkaansa. Lexion on erittäin ketterä päisteissä.
Kun koneella puidaan yksi kierros pellon ympäri, yhdeksän metrin päiste on kerralla valmis. Ainoa asia mikä jarruttaa pienten lohkon puintitehoa on pöydän irroitus ja kiinnitys, mutta sekään ei montaa minuuttia kestä.
Muuten ei ole mitään syytä miksi iso puimuri ei sopisi myös pienelle lohkolle.
Toimittajalta
Huolto pitää toimia

Petri Kriikkula on hoitanut Lexionin huollot kunnianhimoisesti. Tommi Ylinen-Luopa sanoo että Kriikkulan osuus töiden sujumisesta on todella suuri. .
Käytettyä puimuria hankkiessa huollon saatavuus kannattaa varmistaa. Tommi Ylinen -Luopa sanoo että Konehuolto Kriikkula saa täydet pisteet sitoutuneesta huoltoavustaan.
Uusiin koneisiin vaihtaa öljyt jokapoika, mutta vanhan korjaaminen vaati asennetta. Sitä Kriikkulalla Tommin mukaan riittää.
Lexioneihin löytyy hyvin osia parin päivän viiveellä, jos ei hyllystä löydy. Päivässäkin Petri Kriikkulan mukaan saa, jos käy satamasta noutamassa.
Tärkeää olisi myös ennakoivaan huoltoon satsaaminen ennen sesonkia. Tässä monella olisi kehittämisen paikka.
Vuosimalli 2000 Claas Lexion 480 TT tekniset tiedot löydät tästä linkistä.
Artikkelia päivitetty 28.8.
Ei kommentteja