Slovenian televisiossa oli päivän uutisotsikko: salmonellalihaa tuotu joko Puolasta tai Tanskasta.
Vielä on epäselvää kummastako maasta 15 tonnin lihaerä on tuotu.
Artikkelia päivitetty 22:08 kyseessä oli naudanlihaa.
Juuri päivitetyn tiedon mukaan (23:18) kyseessä oli kebap-liha, jossa oli myös broilerin lihaa.
Uutisointi on epäselvää. Varmaa on ainoastaan se, että salmonellalihaa on tuotu maahan.
Artikkelia päivitetään uuden tiedon ilmaantuessa.
Ruuan läpinäkyvyys Suomessa
Suomessa on panostettu paljon ruokaketjun läpinäkyvyyteen. Esimerkkinä artikkelimme suomalaisesta Potwellista — perunapussin kyljestä voit katsoa QR-koodilla, missä peruna on tuotettu.
Eurooppalainen ruokaturvallisuus on uhattuna. Aiemmin uutisoitiin, että puolalainen laiton teurastamo toi tarkastamatonta lihaa Suomeen. (MTV3).
Puolasta tuodaan Suomeen toiseksi eniten lihaa Saksan jälkeen.
Salmonellalihaa epäillään tuodun Tanskasta
Asiasta uutisoi Slovenialainen laatujulkaisu Delo, joka uutisoi lihan tulleen Puolasta.
Vielä ei ole selvää, mistä salmonellaliha on peräisin, koska virasto Uprava RS za varno hrano vastaa kansallisesta ruokakontrollista, kertoo saastuneen sianlihan tulleen Tanskasta.
Salmonellalihan maahantuoja on Panvita.
Tietoa salmonellan vaikutuksista tässä.
Artikkeli saksalaisesta sikateollisuudesta.
Slovenian maataloustuotanto pähkinänkuoressa
Hedelmällisen Slovenian ruokaomavaraisuus vain puolet
Vihannestuotannon omavaraisuus on Sloveniassa 33 prosenttia, perunan 46.
Viljaa tuotetaan vain 50 prosenttia.
Lihaomavaraisuusaste on 80 prosenttia, naudanlihan osuus on 98 – 111 prosenttia, mistä liikenee lihaa vientiin.
Liha on pääsosin nautaa.
Sianlihatuotanto kattaa vain 50 prosenttia kulutuksesta. Maitosektorin omavaraisuus on jopa 113 – 120 prosenttia.
Sokerin omavaraisuus laski nollaan ennen EU:hun liittymistä. Sokerijuurikkan viljely on aiemmin olennainen osa maataloutta.
Ministeriön tiedotuskampanja satsaa nyt paikalliseen laadukkaaseen ruuan tuotantoon ja kestävään kehitykseen tavoitteenaan sosiaalinen tasa-arvoisuus ja terveellisyys.
(Tiedot vuodelta 2013: Statistic office of Slovenia ja Slovenian maatalousministeriö)
Ei kommentteja