Aamu auertaa auringon valaistessa kukkulan. Kukko kiekuu tammioven ulkopuolella aamun viimeisiä käheitä laaksoon kaikumaan.
Oven ulkopuolella avautuu kahteen suuntaan salpaiseva maisema kymmenien kilometrien päähän. Aamun valo muuttaa värejä ja varjoja lyhytelokuvaksi. Autereinen aamu taipuu päiväksi nopeasti.
Kun höyhenkomistus lopettaa mekkalansa, läheisen aasifarmin merkilliset kurkkuäänet sekoittuvat vienosti hienoon lannan tuoksuun.
Satunnaisen turistin on helppo olla onnellinen tulevasta päivästään eteerisillä kukkuloilla.
Maatilamatkailutila Poggio Alloro on menestynyt, kun asiakas on voinut hyvin. Mikään ei kuitenkaan onnistu itsekseen.
Paratiisin katolla
Maatilamatkailutila Poggio Alloro sijaitsee maailman vanhimman hoidetun kulttuurimaiseman katolla Toscanassa. Juuri täällä ei näy niitä kuuluisia omaleimaisia toscanalaisia kauniita sypressilinjoja, mutta kaikki aistit kertovat, että aika lähellä paratiisia ollaan.
Aamiainen on kevyt: jukurttia, kahvia ja jotain pientä keksintapaista italialaiseen tapaan.
”Benvenuti finlandesi, come stai?”, hymyilee Sarah Fioroni. Nuori toimitusjohtaja Sarah osoittautuu maatilamatkailutilan Xerox-monitoimikoneeksi, joka pomottaa vanhempia veljiään ja koko 15 hengen työväkeä. Kaikki ovat samaa Fioronin perhettä. Mamma Rosaa, eikä muutakaan palkatonta vanhaa väkeä, kuten tilan kolmea perustajaveljestä Umbertoa, Amicoa ja Bernardoa, sovi pomotella.
Äreä Sarah ei ole, mutta väkevästi johdonmukainen paikkansa ansainnut muutosjohtaja. Topakka ja herttainen Sarah on Poggio Alloron määrätietoinen toimitusjohtaja, joka on asunut aiemmin vuosia jenkeissä.
Monipuolista ruokatuotantoa
Maatilamatkailutila on kevyesti verotettu, mutta tarkoin ehdoin. Tilalla tarjottavan ruuan pitää olla 80 prosenttisesti omalla tilalla tuotettua, muuten tilaa verotetaan hotellina.
Tilakeskuksen alapuolella olevasta sikalasta teurastetaan 20 sikaa vuosittain turistien evääksi. Lehmien aamumaito lypsetään suoraan turistien aamiaiselle.
Punaviinissä haudutettu naudanliha ja raakana tarjoiltava toscanalainen erikoisuus Bisteca Fiorentino tulevat oman navetan Chianina-rotuisesta valkoisesta lihakarjasta. Tilan kanat ja kanit syödään höyryävinä herkkuina. Hunaja tulee omasta takaa. Oman kasvihuoneen tuotteet tulevat 150 metrin päästä kasvihuoneesta.
Tila tuottaa myös sahramia, maailman kalleinta maustetta. Sahramin pieniä luoteja kerätään yhden kuukauden ajan käsin joka päivä, satoi tai paistoi. Sahramihehtaarin tuotto on 40 000 euroa. ”Näissä ei ole jauhoa mukana, kuten monissa kaupallisissa sahrameissa”, Sarah huomauttaa.
Viinitilan 20 hehtaaria tuottaa 200 000 pulloa. Vahva viina, Grappa, tislautetaan alihankintana omasta raaka-aineesta monopoliyrityksessä Poggibonsissa.
Jokaisella itseään kunnioittavalla italialaistilalla on oma oliiviöljynsä – samalla tavalla kuin suomalaisilla on oma perunamaa. Poggio Alloron tilalla on 150 oliivipuuta.
Maatilan putiikin hyllyillä on tilan tuotteita, jotka on pakattu luksustyyliin ja kauppa käy.
Suola ja kahvi ostetaan ulkopuolelta.
Bisteca Fiorentina on toscanalainen naudanlihapihvi, joka nautitaan raakana. Tarjoilija menetti välittömästi malttinsa, jos joku halusi perinnepihvin mediumina tai kypsänä.
Uskottavaa luomua
Tila siirtyi luomuun jo vuonna 1998. ”Viinin tuotannossa luomu on järkevää”, Sarah kertoo. ”Vältymme kalliilta hyönteisruiskutuksilta, kun pellon ympärillä on kasveja, jotka keräävät ötökät hoiviinsa.”
Luomu on uskottavaa Toscanassa, missä kaupunkien saasteet ovat kaukana ja raikas maalaisilma huuhtelee keuhkoja.
Moni italialainen viinin tuottaja ei mainosta viiniään luomuksi. ”Viini on viiniä”, sanoo eräs viinin tuottaja. Luomu ei ole italiassa välttämättä hitti, vaan luonteva tuotantotapa.
Toscanan rakennuskulttuuria ylläpidetään tiukalla lainsädännöllä. Uusia asuinrakennuksia ei saa rakentaa, mutta esimerkiksi majoitustiloja kyllä. Kukkulan laelta majoitustiloista avautuivat kauniit näkymät laaksoon, jos joku malttoi yleensä niitä sisätiloista silmäillä.
Toscanassa peltoa ei vuokrata, se omistetaan. Hinnat liikkuvat viisinkertaisissa lukemissa meidän hintoihimme verrattuna. Parhaimpia viinihehtaareita myydään 15 euron neliömetrihinnalla.
Poggio Alloro, kehitykseen perustuva bisnesmaatila
Maatilan tulot jakaantuvat puoliksi kahteen osaan, maatilatalouteen ja maatilamatkailuun. Kaikesta näkee, että kyseessä on bisnesmaatila, joka tuottaa vanhojen liirojen jälkeen paljon uusia euroja.
Bisnes perustuu muutokseen. Muutos perustuu visioon. Visio perustuu strategiaan. Strategia perustuu kovaan suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen työhön.
Kaikki alkoi kolmen torppariveljeksen hankkimasta 50 hehtaarin maatilasta. Seuraava kehitysaskel otettiin, kun lehmät muuttivat talon kellarista 700 neliön uuteen navettaan 1978. Sen jälkeen sinimailasen kastelua varten kaivettiin iso lampi, hankittiin traktoreita ja parin vuoden jälkeen tehtiin konesuoja.
Iso harppaus tehtiin 1990, kun maatilalle rakennettiin majoitustiloja matkailijoille. Maatila sai toiseksi tukijalakseen asiakaspalveluun perustuvaa toimintaa.
Maatilamatkailua ja maataloutta on kehitetty rinnakkain kovalla ja suunnitelmallisella investointiohjelmalla. Äkkinäiset hankinnat eivät kuulu liiketoimintasuunnitelmaan.
Yhteiskuntavastuu on tulevaisuutta
Uusin aluevaltaus on ”Koulu farmilla” -projekti. Koululaiset voivat osallistua tilan käytännön töihin. ”Nämä ovat meidän tulevia asiakkaitamme”, Sarah kertoo.
Projekti tarkoittaa pedagogista aktiivisuutta. Kokemuksia, jotka tarkoittavat tekemistä ja kokeilemista.
Projektin nimi voisi olla myös ”Kaupunki kohtaa maaseudun”. Koululaiset tutustuvat maanviljelijöihin, maanviljelijän ammattiin, eläimiin ja ympäristöön.
Alaluokkalaisille tarjotaan kokemuksia mehiläisistä hunajaan, rypäleistä viiniin.
Kaupungin ja maaseudun yhteyttä ylläpidetään aktiivisesti myös italialaisessa Coldiretti-organisaatiossa, joka vastaa suomalaista Ely-keskusta paljon laajemmassa merkityksessä. Organisaatio opettaa muun muassa lapsille ja nuorille esikoululaisista lähtien ruuan tuotannon ymmärtämistä.
Tilan uusinta konetekniikkaa edustaa viinipuimuri. Se ei vielä sovellu kuin uusien harvempien tarhojen puimiseen. Telavetoiset traktorit toimivat pyörävetoisia paremmin jyrkillä rinteillä.
Häpeilemätön tukipolitiikka kehittää elinkeinotoimintaa
Fiorinon veljekset ostivat maatilan 30 vuoden lainalla, jonka korko oli yksi prosentti vuonna 1971. Koska taloudellisia resursseja ei aluksi ollut, yhteiskunnan tuki on ollut välttämätöntä. Myöhemmät investoinnit traktoreita myöden on rahoitettu 45-prosenttisesti valtion suorilla avustuksilla.
Vuosina 2001-2008 viinivarastoon ja viinikoneisiin satsattiin 800 000 euroa. 2010 uusiin pullotuskoneisiin ja viinipuimuriin investoitiin 650 000 euroa.
Poggio Alloron tilan investoinnit ovat suunniteltuja ja harkittuja. Viinipuimuri oli hankinta tulevaisuutta varten. Vaikka nyt vain osa tilan viiniviljelmistä soveltuu uusiin leveämpiin tarhoihin, tulevaisuudessa pinta-ala kasvaa ja koneen käyttö lisääntyy.
Saksalaisturistien maisemajälkiruoka tallentuu pikseleiksi, jotka toimivat mainoksena ystäville. Hyvät kokemukset ovat parasta markkinointia.
Hyvä bisnes tuottaa iloa
Sarah on tilan kasvot. Hän on ehtinyt tehdä tilasta kirjan, ”A Family In Tuscany”. Aikaansaava nuori nainen matkustaa ja tekee muita hommia sesongin ulopuolella. Kotisivut ja esitteet ovat tyylikkäitä ja ajan tasalla.
Poggio Alloro on kiinni joulusta tammikuun loppuun. Helmikuun alusta sesonki alkaa hiljalleen.
Kotieläintila elää omaa elämäänsä joka päivä lomista piittaamatta.
Perheyrityksen leivissä on 15 oman perheen jäsentä. Myös vanhat isännät ja emännät ovat vielä mukana työn touhussa eläinten hoidossa, kasvihuoneviljelyssä ja peltotöissä voimiensa mukaan. He eivät ole kuitenkaan virallisilla palkkalistoilla. Juniorit aloittavat työt tarjoilijoina.
Työn ilo näkyy kauas.Turisti tulee kernaasti paikkaan, jossa näkyy tekemisen meininki.
Teemme lähtöä. Bussi tulee pian pihaan. Renzo, Sarahin vanhempi veli kantaa matkalaukkujamme silmät iloisina. Viimeinen silaus on tärkeä. Sarah tulee vielä tervehtimään ja toivottaa uudelleen tervetulleeksi. Hän on ottanut pienen muiston tilapuodista läksiäisiksi.
Lähteminen tarkoittaa palaamista.
Poggio Alloron kotisivuille pääset tästä.



































Ei kommentteja