Maaseutupalvelut katoavat kunnista, jos hallituksen kaavailema maaseutuhallinnon siirto kunnista maakuntien itsehallintoon toteutuu.
Radikaalia muutosta tullaan valmistelemaan 8.12. ja sitä viedään eteenpäin kiireisellä aikataululla.
Kuntia on opittu arvostamaan toimijana lähellä viljelijää. Sieltä on saatu paljon asiakaslähtöistä käytännön tietoa.
Saadaanko hallintoa kolmiportaiseksi muuttamalla oikeita säästöjä?
Kuntien asiantuntemus katoaa
”Kunnissa tiedetään kaikesta kaikki, mutta esimerkiksi Mavissa ei ole asiantuntemusta”, MaaseutuMedian viranomaislähde kertoo.
Toinen lähde kertoo, että Mavi on koko ajan pyrkinyt poistamaan asiakaspalvelua.
Kysymys kuuluu, voiko 20 henkilöä hoitaa koko Suomen neuvonnan puhelinneuvontana?
Neuvontaa on edelleen saatavissa ja tietoa on, mutta se on maksullista, jos se viedään kunnilta pois.
”Onko kaikilla siihen varaa?”, kysyy viranomainen.
Maaseutupalvelut katoavat kiireesti
”8.12. lyödään ensimmäiset naulat arkkuun, ja ensi vuoden puolella loput”, kertoo lähteemme.
”Mikäli toimitaan kuntien alla, voisi olettaa että kunnat kokevat maaseutuhallinnon palvelut tärkeiksi ja kuntien maaseutupalveluihin halutaan sijoittaa”, viranomainen jatkaa.
Asia on niin tärkeä, että sitä kannattaa nyt takoa ja tietoa jakaa jo ennen 8.12. Tuolloin kokontuu Maa- ja Metsätalousministeriön asettama maatalous- ja maaseutuhallinon kehittämisvaihtoehtoja selvittävä työryhmä.
Lue lyhyt nettijuttu työryhmästä tästä.
”Kysymys on meidän hallinnon ja muiden tehtävien osalta perustavaa laatua olevaa. Haluammeko monipuolisen viljelijöitä, maaseutuyrittäjiä ja maaseudun asukkaita lähellä olevan lähipalvelun, jolle varmistetaan hyvät resurssit kunnista?
”Vai valitsemmeko tässä vaiheessa täysin valmistelemattoman ison organisaation, jossa emme tiedä asemaamme, tehtäviämme, emmekä resurssejamme?”
Ei kommentteja