Luomun kotieläinkorotusta ei sitten maksettukaan luvatun mukaisesti
30.6.2016.
Voi tätä hullua menoa, luotto mennyt täysin tähän satuiluun.
Mavi syyttää Elyä ja päinvastoin. Minulle ei ole väliä kuka hoitaa hommansa
huonosti, mutta rahan liikkumisella on merkitystä.
Tällä hetkellä ei todellakaan ole tietoa 2015 luomukotieläinrahojen
maksusta. Tuskin maksetaan ollenkaan.
Tuskin olen ainoa tämän karmivan epäonnistumisen uhri. Jokohan alkaisi olla
perusteita koron vaatimiseen?
En myöskään voi käsittää miksi mistään maksuista ei mavi ole toimittanut
erittelyjä tai ne näkisi edes vipu palvelusta.
Tilille tulleet mavin suoritukset ilman kuittia herättää myös verottajan
huomion, varsinkin niillä jotka ovat kuukausimenettelyssä alvin suhteen.
Jos tuloissa ei ole mainintaa alvista niin tulkitaan mahdollisesti alv
hyödyksi ja maksua vaaditaan vaikka tuissa ei ole veroa. Karmivaa seurausta
huonosta hallinnosta, josta seuraa vielä pahempaa kaaosta, maksua ja
ylimääräistä työtä. Asioille on nopeasti tehtävä jotain tai kaikki loppuu.
Tämän 2016 vuoden maksujen on tapahduttava toiseen malliin.
Ei kommentteja