Veikko Tuominen, Veikko vastaa -palstan ylläpitäjä ja suomalaisen maatalouden pykäläviidakon korpisoturi. Hän on tänään viimeisen työpäivän töissä.
Veikko vastaili 878 tukikysymykseen kahden vuoden aikana. Moni sai palstalta tietoa, jota ei muualta saanut. Veikko on tulkinnnut lahjakkaasti tukikysymyksiä luotettavasti myös virastojen tarpeeseen.
Mukava transiittimies siirtyy tämän päivän jälkeen eläkkeelle. Toivotamme hänelle kireitä siimoja. Miehelle ja transiitille hyviä ja onnellisia eläkepäiviä.
Alla Veikon jäähyväiskirje.
Veikon palstalle 2016 pääset tästä.

Veikon Transiitissa oli tikka. Vain taulu puuttuu. Mies itse oli napakymppi työssään.
Veikko Tuominen kirjoittaa:
Armeijassa aikanaan opitun laskutavan mukaan minulla ei ole aamuja enää jäljellä, vain herätys.
Huomenna torstaina on nimittäin virkaurani viimeinen päivä. Seuraava kuulostaa fraasilta mutta olen tosissani: kiitos teille kaikille, on ollut hienoa olla yhteistyössä teidän kanssanne sähköpostein, puheluin ja nokakkain. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja että olen ollut työelämässä sillä paikalla mihin minut on tarkoitettu. Vaikka heivaankin nyt, niin toivon että te jatkatte edelleen näiden EU-asioiden parissa ja työelämässäkin vielä pitkään. (jotta meidän eläkeläisten eläkkeet tulisivat maksuun.. J)
Minulla on kaikenlaisia eläkesuunnitelmia kyllä, mutta tärkeintä on elää eläkepäivä kerrallaan. Ja aamulla herätessä iloita siitä, että joka aamu on armo uus. Ja olla siinä toivossa, että armo jatkuu, vaikka ei heräisikään.
Paitsi että huomenna on viimeinen virkapäivä ja loikkaan virkamieskunnasta oppositioon, niin huomenna on myös viimeinen lomapäivä. Eilen tajusin sellaisen järkyttävän tosiseikan, että en enää huomisen jälkeen voi odottaa kesälomia enkä voi enää tehdä lomareissuja enkä muutakaan mukavaa mitä nyt yleensä lomilla puuhataan. Tuota en yhtään osannut ajatella kun jätin eläkehakemukseni.. Niinpä lähdin eilen vanhalla ransiitillani extemporee lomareissulle ja puolirengasmatkalle Teisko-Jyväskylä-Seinäjoki. Reissulla poikkesin Länkipohjassa Matti Laurilan muistolaatalla, Jämsässä Alhon huopatehtaassa ja Maamiehen museossa, Jyväskylässä Motonetissa ja Biltemassa sekä jälkikasvun Lotan ja Jaakon luona, Kuohun kaupassa ja Petäjävedellä Keski-Suomen Tieliikennemuseossa ja Multialla Väätäiskylän kioskilla.
Pitää vielä kertoa yks ransiittijuttu. Ostin ennen juhannusta uuden ransiitin. No ei aivan uutta, itseasiassa samaa vuosimallia kuin entinenkin. Kuitenkin vähemmän ajetun. Tosin vain 20 000 kilsaa vähemmän. Mutta kuitenkin paremmassa maalissa olevan. No, tämä uusi ransiitti oli tyttärelläni Lotalla Jyväskylässä, jotta hän voi tuoda maastopyörää ja rullasuksia ja sauvoja ym. välttämättömiä tarvikkeita tullessaan kesälomalleen Seinäjoelle. Tänään hän sitten aamupäivällä lähti ajamaan sillä minun uudella ransiitillani kohti Seinäjokea. Ja soitti matkalta, että hän istuu nyt poliisiauton takapenkillä, että poliisit pysäyttivät hänet ja ruuvasivat ransiitista kilvet pois. Ja että nyt ne kirjoittaa sakkolappua. Mutta antavat kuitenkin ajoluvan, että voi ajaa ransiitin klo 14 mennessä Seinäjoelle..
Joo-o
Siinä oli nyt käyny näin: Pari viikkoa sitten kun ostin sen ransiitin Tampereella, se oli liikenteestä poistettuna ja ajoin sen sitten lähimmälle katsastusasemalle rekisteröidäkseni sen nimiini ja ottaakseni sen liikennekäyttöön ja katsastaakseni sen. No, siellä asemalla ei ollutkaan enää rekisteröintipalveluja, vaan pelkkä katsastus, ja kun kello oli lähellä viittä, niinpä vaan katsastin sen, kun seuraavalle asemalle ei enää olisi kerinnyt enne viittä. No, ei se mennytkään heittämällä läpi, kun siinä oli pakoputkessa reikä ja moottorista putos öljytippoja katsastusmiehen päähän ja pohjassakin oli pieni reikä ja tuli siis korjauskehotus ja uusintakäynti kuukauden kuluessa. Katsastusmies kyllä sanoi, että nyt sillä saa ajaa vain kotiin ja korjattuna takaisin katsastukseen.
No, siinä asemalta lähtiessä bongasin netistä, että yks asema, jossa on rekisteröintipalvelut, on auki klo 20 asti. Niinpä ajoin sinne ja rekisteröin sen ransiitin omiin nimiini ja otin sen liikennekäyttöön. Siinä liikennekäyttöönotossa sitten sekaannuin, että sillä voikin nyt ajaa sen kuukauden. Eli vakuutusten ja käyttömaksujen puolestahan sillä sai ajaa, mutta katsatus olikin erikseen. Kun se oli katsastettu varsinaisen katsastusajan ulkopuolella, sillä ei ollutkaan sitä kuukauden ajolupaa. Tuon tiesin kyllä, mutta siinä tohkeissani uudesta ransiitista jotenkin häiräännyin..
Jos tulee jotain tarvetta ottaa minuun yhteyttä, niin puhelinnumeroni säilyy ennallaan, mutta tämä sähköposti poistuu käytöstä. Uudessa postilaatikossani lukee veikko.tuominen miukumauku netikka.fi

Kiitos!
trev veikko t
Veikko Tuominen
Ylitarkastaja, mutta ylihuomenna eläkeläinen
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-. liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue
Maaseutuyksikkö
Ei kommentteja