Paras raudan lähde on liha. Lihansyönti on erityisesti nuorille naisille tärkeää.
Jopa 20 prosentilla fertiili-ikäisistä naisista on anemiaa aiheuttava raudanpuutos – Suomessa siis noin 250 000:lla naisella. Luku järkyttää.
”Tämä johtuu siitä, että lihansyönti on vähentynyt” kertoo sisätauti- ja verilääkäri Robert Paul Turunmaan sairaalasta.
Hän ei ole yksin huolissaan. Samaa kertoo väitöskirjassaan naistentautilääkäri Anneli Kivijärvi: joka viidennellä menstruoivalla nuorella naisella on raudanpuute.
Lihaton ruokavalio voi lääkärin mukaan aiheuttaa anemiaa, joka saattaa pahimmillaan johtaa jopa hedelmättömyyteen.

Hematologi, veri- ja sisätautilääkäri Robert Paul on huolissaan. Ravinnon kasvispainotteisuus on nykytrendinä pian kansanterveysongelma.
Lihansyönti estää anemiaa
Sisätautien dosentti ja hematologi Robert Paul kertoo, että orgaaninen rauta on ihmiselle tärkeä anemian ehkäisijä. Kasvisruokavalion yleistyessä rautaa syödään purkista, mikä ei ole sama asia. Pillerit imeyvät huonosti.
Lihasta saatava orgaaninen rauta imeytyy neljä kertaa paremmin, kuin kaksiarvoinen rautapilleri. Kaksiarvoinen rautalääke aiheutta lisäksi pitkäaikaisesti nautittuna vatsavaivoja. Käytössä on myös kolmiarvoinen purkkirauta, joka on vatsaystävällisempää, koska sillä on vähemmän sivuvaikutuksia. Sen rauta imeytyy kuitenkin vielä huonommin.
Tämän takia lihansyönti olisi oltava säännöllistä, liki päivittäistä.
Lihaton ruokavalio voi aiheuttaa raudanpuutteen oireita
Rober Paulin kirjoituksista selviää, että väsymys ilmenee jo ennen anemiaa, kun elimistö ei saa riittävästi rautaioneja. Väsymys vain pahenee, jos anemia pääsee kehittymään ja hapetus heikkenee.
Lisäksi anemia aiheuttaa hiusten lähtöä, ärtyisyyttä, heikkoutta, pica-oireilua, levottomia jalkoja ja kynsien hapertumista, Paul kirjoittaa.
”Noidenkin kanssa voinee elää, mutta pahimmassa tapauksessa tulee hedelmättömyyttä, näköhäiriöitä ja retinopatiaa, nielemisvaikeuksia ja immuunipuutoksia.”
Sisäelimet ja veri parhaat raudanlähteet
Nuoren naisen raudantarve on 15 milligrammaa päivässä. Muilla päivittäinen tarve on 10 mg.
Lihassa ja sisäelimissä on rautaa paljon, kalassa vain vähän. 100 grammaa ahventa pitää sisällään van 0,3 grammaa rautaa.
Broilerin fileessä on 0,8 grammaa rautaa 100 grammassa. Vähärasvaisen naudan jauheliha sisältää rautaa 2,5 mg. Paistettu ja leivitetty maksapihvi sisältää orgaanista rautaa jo 15,6 mg.
Veriohukaisissa rautaa on jopa 19,2 mg.
Tiedot löytyvät netistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli.fi -tietokannasta. Kannattaa kurkata.

Huippukokki Henri Alénin mielestä lihansyöntiä voisi vähän vähentää, mutta syödä sitäkin laadukkaampaa.
Huippuravintoloissa veri on kovinta hottia
Huippukokki Henri Alén sanoo mielipiteenään, että lihaa voisi syödä useampi, mutta määrällisesti vähemmän.
”On kestämätöntä, jos maailmassa syödään liikaa lihaa”, Alén sanoo.
Hän sanoo, että suomalaisten farmarin pitäisi saada lihasta se hinta, joka sille kuuluu. ”Maataloushinnat pitää saada kohdilleen. Ehkä voitaisiin tuottaa vähemmän, mutta laadukasta ruokaa.”
”Liha on monelle myös eettinen kysymys”, Alén jatkaa. ”Jokainen syököön minun puolestani mitä haluaa.”
Eläimestä pitää hyödyntää kaikki. Veri tällä hetkellä trendikkäimpiä raaka-aineita skandinavisissa huippuravintoloissa.
”Verimakkara, veripalttu, uusimpana hittinä on verikreemi”, Alén yllättää.
Hippokrates sen jo sanoi
”Kasvava ihminen ja nuoriso tarvitsee proteiinia eli aminohappoja rakennusaineeksi”. Kun kasvu on ohi, sisäinen rakennuskin tarvitsee proteiinia eli aminohappoja, joita saadaan myös lihasta.
Hippokrates sanoi jo kauan sitten, että kohtuus kaikessa, eli kaikkea pitää syödä sopivasti. Yletön lihansyöntikin aiheuttaa Robert Paulin mukaan ongelmia. Se saattaa lisätä esimerkiksi paksusuolen syöpää.
Terveyskirjaston linkkejä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00867&p_haku=raudanpuutos
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00071
Lue myös:
http://www.maaseutumedia.fi/lihautopiani/
http://www.maaseutumedia.fi/onko-porkkanalla-tunteet/
Otsikkoa muutettu.
37 Kommenttia
Että ihan lihaton ruokavalio aiheuttaa jopa hedelmättömyyttä. Käykääpä katsoamassa Intiassa, miten hedelmätöntä lihattomalla ruokavaliolla elävä kansa on!
Artikkeli on hematologian dosentin haastattelu. Hyvä että aiheesta syntyy polemiikkia puolin toisin.
Syödään Intiassa lihaakin, ainoastaan Intian etelä-osien hindut syövät ainoastaan kasvisruokaa. Kansasta n 30% syö pelkästään rehuja.
https://www.finefoods.fi/ruokakulttuurit/intia/
Lihassa on hemirautaa, joka imeytyy nonhemirautaa paremmin, mutta sen on epäilty myös olevan karsinogeenistä. Onko se siten myös turvallisin raudan lähde? Ei.
”Kasvisruokavalion yleistyessä rautaa syödään purkista, mikä ei ole sama asia.”
Itse olen kasvissyöjä enkä tarvitse rautalisää hemoglobiiniarvojeni ollessa loistavat, toisin kuin sukulaiseni joka syö lihaa ja jolla on alhainen hemoglobiini. Lihansyönti ei ole vastaus anemiasta kärsivälle, vaan kasvisten saannin lisääminen.
Hirveästi ei tarvitse käyttää älliä saadakseen kasvisravinnosta tarvittavasti rautaa – syö jokaisella aterialla c-vitamiinipitoisia tuotteita (kasviksia, juureksia, marjoja, hedelmiä) rautarikkaiden tuotteiden (täysjyväviljat, palkokasvit, siemenet, pähkinät) kanssa. Aamupuuron paras kaveri on marjat ja hedelmät, ei voi, kahvi, maitotuotteet, kananmuna, puhdistetut sokerit eikä lihatuotteet. Tietty ravintolisämyyjät voivat olla eri mieltä ja suosittaa suoraan lisäravinteita. Turhahan sitä on ihmisten elintapoja alkaa parantamaan kun sairaat ihmiset tuovat puoskareille ”voita leivälle”.
”Kasvava ihminen ja nuoriso tarvitsee proteiinia eli aminohappoja rakennusaineeksi”
Totta, mutta kuinka paljon? Hyvin vauvatkin näyttävät kasvavan äidinmaidon 7E% proteiinin saannillaan. Munuaiset tykkää kun syödään proteiinia maltillisesti.
Itse luulen nuorten naisten anemian johtuvan muusta kuin lihansyönnin vähentymisestä.
1. Ei syödä tarpeeksi (suositeltu n. 2000 kcal/p).
2. Syödään liikaa prosessoituja tuotteita, joista on poistettu tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja (sokereita, puhdistettuja jauhoja, rasvoja, öljyjä ja proteiinijauheita sisältävät tuotteet)
3. Kulutetaan liikaa kofeiinipitoisia tuotteita (energiajuomat, kahvi, tee, limsat), jotka heikentävät myös hemiraudan imeytymistä.
4. Käytetään liikaa maito-/kalsiumrikastettuja tuotteita, koska nekin heikentää hemiraudan imeytymistä.
5. Ei syödä tarpeeksi tuoreita kasviksia, marjoja, hedelmiä (vähintään 500g/p), etenkään c-vitamiinirikkaita tuotteita, jotka edesauttaa myös nonhemiraudan imeytymistä.
6. Ei saada ruuasta tarpeeksi kuituja kun korvataan kuiturikkaat tuotteet kuiduttomilla vaihtoehdoilla (liha, maito, kananmuna, rasvat, öljyt, sokerit).
Ei ole ikävä peruskoulun maksapihvejä ja verilettuja. Jo haju oli kammottava, mutta maku vielä pahempi.
Voi että meni kasvissyöjällä tunteisiin…
No ei näytä rassukalla lihaanilla olevan mitään kommentoitavaa.
Niin meni.. Edestään löytää
Kiitos, Suvi hyvästä vastauksesta tähän järjettömään artikkeliin! Itselläni hemoglobiini pyöri siellä normaalin alarajassa ollessani seka- ja lakto-ovovegetaristi. Nyt vegaaniuden myötä hb lähempänä 140. En tiedä ketään vegaania, joka olisi alkanut kärsimään vegaaniuden myötä anemiasta, mutta tiedän valtavan paljon sekasyöjiä, joilla tämä ongelma on.
Huhhuh mikä artikkeli! Ei ole todellista. Lääkiksessä opiskelijaryhmässäni hemoglobiinini oli korkein kaikista. Olen ollut vegaani 2 vuotta. Hemoglobiinini oli erinomainen (huom, en tupakoi, se voi nostaa Hbtä) ja rasva-arvoni parhaat! Voi että, on se vegaaniruokavalio niin vaarallinen. Hohhoijaa.
Olen nuori nainen ja syönyt pääasiassa kasvisruokaa nelisen vuotta. Hemoglobiini nykyisin noin 150 joskin se ei ilmeisesti kerro elimistön rauta-arvoista yhtä hyvin kuin ferritiiniarvo. Aiemmin kun harrastin kestävyysjuoksua arvo oli lähempänä 180. Kun juoksuharrastus jäi, palasi arvo normaaliksi. Onko näin, että hapenottokyvyn haastaminen nostaa elimistön hemoglobiinia? Muistelisin lukeneeni jostakin tutkimuksesta näin. En tiedä miksi nuorten naisten hemoglobiiniarvot laskevat, mutta suomalaiset syövät nykyään enemmän lihaa kuin koskaan ennen. Siksi koko juttu tuntuu melko uskomattomalta. Yhtä hyvin voitaisiin arvioida liikunnan vähenemisen ja istumisen lisääntymisen vaikutuksia rauta-arvoihin ja hedelmällisyyteen. Entä tupakoinnin väheneminen? Tupakoinninhan tiedetään nostavan hemoglobiinia. Entä syövätkö naiset nykyään enemmän, vähemmän vai yhtä paljon vihanneksia ja marjoja kuin ennen? Miten gluteeniton dietti trendinä on vaikuttanut? Entä paleo- ja vähähiilihydraattinen dieetti? Tässä artikkelissa ei esitetä yhtäkään tutkimustulosta siitä, että kasvisruoka todella aiheuttaisi hemoglobiinin laskua. Lisäksi kasvisruokavalion yleistyminen on ollut todella maltillista ja täysin vegaaneja on vain marginaalinen joukko. Niinpä nekin jotka ovat viime aikoina vähentäneet lihansyöntiä, ovat todellisuudessa ehkä samoissa lihankulutuksen määrissä kuin tavalliset ihmiset joku vuosikymmen sitten. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista on vain lisännyt lihansyöntiään. Lyhyen googlailun tuloksena selvisi, että jutussa mainittu Anneli Kivijärven väitöskirja käsittelee kuparikierukkaa, joten pohjaa varsinaiselle väitteelle kasvissyönnin vaikutuksista ei jää tämän artikkelin perusteella muuta kuin yhden lääkärin epäilys.
Tuo on totta vaikken kasvissyöjä olekaan tosin ruokavalioon kuuluu runsaasti kasviksia
Yritä jatkaa kasvis linjalla äläkä ratkia sitten missään olosuhteessa. Onnea
Miksi tällaista pitää julkaista? Täyttä pötypuhetta.
Anemiaa aiheuttaa lähinnä yksipuolinen ruokavalio. Itse söin lihaa, mutta en juurikaan kasviksia tai hedelmiä ensimmäiset 24 vuotta elämästäni. Sellaista perusruokaa, perunaa, lihaa, maitotuotteita jne, vähän jotain salaattia ruuan kanssa. Ja aina hemoglobiini 120 kieppeillä ja aina käskettiin sitä mitatessa alkaa syömään rautatabletteja. Ja kyllä, olen nainen. Ja kas kummaa, kun aloin kasvissyöjäksi ja ruokavalio monipuolistui, arvot nousivat. Nyt 1,5 vuotta kasvissyöjänä ja hemoglobiini 144 kun kaksi kuukautta sitten mitattiin. Kasvissyönnissä raudan saanti ei ole mikään ogelma. Palkokasveja, vihreitä vihanneksia, täysjyvää ja tuoreita marjoja ja hedelmiä runsaasti joka päivä. Puhdasta ruokaa ilman ylimääräisiä aineita. Vähän kun vaivautuu ottamaan asioista selvää, pysyy terveenä. Tästä artikkelista lähinnä puskee rivien välistä lihantuottajien paniikki lihan kulutuksen vähenemisestä.
Jos Maaseutumedia haluaa säilyttää edes hitusen uskottavuutta puolueettomana, toimitus on hyvä ja heittää tällä artikkelilla vesilintua heti tänään. En muista milloin olisin viimeksi lukenut mistään yhtä puolueellista, huonosti argumentoitua ja yhtä selkeästi toimittajan omaa näkemystä tuputtavaa artikkelia. Ihan jäätävää propagandakuraa. En tajua miten tälläistä tekstia kirjoittava kehtaa kutsua itseään toimittajaksi.
Lihansyöntiaikana hemo 110-115. Reilut vuoden ollut lihaton ja hemo yli 130. En syö lisärautaa. Otsikko harhaanjohtava, siitä puuttuu ”voi”-sana. Mikä tahansa ruokavalio voi johtaa puutostiloihin jos se ei ole tasapainoinen. Lihansyöjillä se valitettavasti usein on, koska turvaudutaan usein eineksiin ja leikkeleisiin ja unohdetaan kasvikset. Kasvissyöjänä kiinnittää helpommin huomiota ruuan laatuun ja monipuolisuuteen koska usein kasvisruokavalioon siirtyminen pohjautuu terveydestä kiinnostumiseen.
Milläs tohtorit sitten perustelevat sen että kun lopetin kaikki eläinperäiset tuotteet omasta ruokavaliosta, loppui anemia kokonaan ja hemoglobiini on ollut jo kuukausia n 135? Tunnen vastaavia tapauksia kymmeniä omassa tuttavapiirisså ja teen myös työtä nuorten parissa. Tämä artikkeli vaikuttaa kovasti ”ostetulta”
Olen kärsinyt lähes anemiasta niin kauan, kun olin lihan syöjä. Niinä aikoina jouduin syömään raudat purkista, mikä ei sopinut elimistölleni. Yli vuosi sitten lopetin lihan, maitotaloustuotteiden ja kaiken eläinperäisen ruuan syömisen. Olin kuullut huhua, että tämä ruokavalio olisi huonoksi raudan saannille, joten kävin mittauttamassa hemoglobiinin. Rauta-arvot olivat nousseet huippu lukemiin ilman rautavalmisteita ja lihaa. Terveydenhoitajakin sanoi, että se on maito joka estää rautaa imeytymästä. Myöhemmin kävin mittauttamassa perusverenkuvan, kaikki oli kunnossa!
Itse olen kasvissyöjä, edes synnytysten verenmenetyksen jälkeen en ole rautaa syönyt purkista. Luovutan myös verta kun hb on komiat 160+. Liha ei ole ainut eikä todellakaan optimaalisin raudanlähde, kaiken lisäksi ihmisen ruoansulatuselimistö joutuu todella kovaan työhön sitä sulattaessaan. Raudanpuutokset on todellisia mutta ne eivät johdu liian vähästä lihan syönnistä vaan tietämättömyydestä mistä rautaa saa optimaalisesti.
Kun katsoo mikä taho tämän jutun on julkaissut niin ymmärtä kyllä miksi tämmöistä juttua on alettu tekemään…
Mites tää nyt näin tunteisii menee kasvissyöjillä? Kumma juttu kun on tutkimuksia, missä liha todetaan hyväksi, niin se ei kelpaa. Jos joku kasvissyöjä julkaisee jonkun tutkimuksen missä kehutaan kasvissyöntiä hyväksi ja terveelliseksi, niin sekös se on sitten totuus? Eikös se nyt mene jakeluun kasvissyöjille, että se teidän ”totuus” ei todellakaan ole aina se ainoa oikea ”totuus”. Turha kasvissyöjien julkaista yhtään tutkimusta kasvissyönnin hyödyistä. Minä en ainakaan usko niitä. Ne on vaan turhaa propagandaa ja tuputusta sun muuta hörhöä. Varsinkin kun julkaiseva taho on puolueellinen kasvissyönnille. Jos ei lääkärit tiedä mistä saa rautaa ja mistä ei, niin ei sitä kyllä tiedä tavan kasvissyöjäkään.
Kylläpä on huono ja propaganda artikkeli, kyllä vaan lääkäritkin syöttää ihmisille puppua mistä liha- ja maitoteollisuus maksaa ihan mielissään.
Ihan samalla tavalla voi sitten sanoa, että kasvissyöjät maksaa lääkäreille kasvissyöntiä puoltavista artikkeleista. Kasvissyöjälääkärit syöttää puppua ja propagandaa eikä niiden tutkimuksiin voi luottaa. Kasvissyöjät maksaa onnessaan.
Joo koska kasvisteollisuus on miljoonabisnes niinkun eläinteollisuus? Mikähän ois kasvisbisneksen vastine esimerkiks Valion mainoksille jotka on pakko olla jokaisen koulun ruokasalissa? Kasvisfirmat lobbaa tutkijoita ja lääkäreitä XDXD
Luuletko että lihansyöjät maksaa puolueelliset tutkimukset?! Millähän motiivilla.. Kyllä se on se teollisuus joka ne lääkärit lahjoo, ei ykskään tavan kansalainen. Onko oikeesti niin vaikee hahmottaa tää kuvio omilla aivoilla?
Moderoimme kaikki vastaukset. Hyväksymme mielipiteet, jotka eivät loukkaa. Asiattomuuksia ei ole tarvinnut poistaa kuin muutaman kerran. Arvostamme mielipiteitä, joita artikkelit tuottavat ja annamme kaikkien kukkien kukkia.
Parhaiten kommentti uppoaa, jos se on asiallinen. Kevyt kenttähuumori ei ole pahasta. Hymy saa lukijankin tykkämään.
Eikä tuossa artikkelissa sanota että KAIKILLA on anemia. Lääkärit vaan on huomanneet että anemiat on lisääntyneet. Kyllä ihminen on sekasyöjä ja parhaiten kestää hengissä kun syö ja juo kaikkea mahdollista. Ite söin yks päivä 400g maksaa ja kyllä tuli vahva olo. Verilettuja alko tekemään mieli, mutta kun ei ole verta kotona, niin pitää hillitä himot vielä. Tai tyydyttää muu lihan himo.
Jep, anemia on lisääntynyt on yhtäkuin kasvissyönti on epätervellistä. Lihansyöjän logiikkaa?
Arvo Ylppö sanoi aikoinaan, että kaikkea kohtuudella. Siinä se.
Juuri näin. Kohtuus kaikessa!
Pelkkä liha, kasvikset tai vilja, jne.(yksipuolinen ravinto)ei riitä vaan ruoan on oltava monipuolista. Ihmisen suolisto on sekasyöjän suolisto(lihaa, viljaa, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja jne.)ja ravinnon on oltava sen mukainen.
Lihaakin on monenlaista ja siitä tulee valita vain parasta(nauta, lammas, kana, riista). Lihasta saa aivoille tärkeää proteeiinia, joita ei kasvikunnan tuotteista saa ja päinvastoin. Mm. oravat ja tikat saalistavat pikkulintujen poikasia saadakseen tärkeitä proteiineja, vaikka eivät ole petoja. Tiaiset ym. pikkulinnut syövät mielellään eläinrasvoja. Teurastuksen jälkeen, kun naudan tai lampaan ruhoa roikotetaan aitassa(kylmällä kelillä), on tiaista ja muuta tirppaa innolla nokkimassa rasvoja ruhosta. Kohtuudella kaikkea(lihaa, kalaa, maitotuotteita, viljaa, kasviksia, jne) ja monipuolisesti, siinä eväät kropan hyvinvointiin.
Ei kuulosta kovin uskottavilta nämä vegaanien selitykset jos on muutaman vuoden ollut vege niin se ei kerro mitään,ehkä myös aikaisempi ruokavalio on ollut niin huono ettei vähäinen lihan syönti ole auttanut.
On olemassa vaikeasti moniallergisia ihmisiä joiden kaikki sairauden oireet loppuvat kuin seinään siirtyessään pelkkään liharuokavalioon,siinäpä purtavaa vegaaneille.
http://mikhailapeterson.com/
Olet mitä syöt #mielumminsikakuinvihannes
Olet mitä syöt. #mielumminsikakuinvihannes
Hemoglobiini ei kerro mitään kuinka paljon ihmisellä on rautaa elimistössä. Se voi nousta ja laskea päivän aikana. Esim. ennen verikoetta paastotessa se voi nousta koska nesteiden määrä kehossa pienenee. Hemooglobiinin voi saada nousuun tupakoimalla tai vaikka oleskelemalla vuoristossa – miten se liittyy kehossa olevan raudan määrään? Ei mitenkään, hemoglobiini yrittää vain ylläpitää riittävän hapensaannin ja co2 pois kuljetuksen kehossa.
Kasvisten rauta on hyvä mutta huono. Kasvikunnan tuotteissa on oksalaattia mikä estää tehokkaasti raudan imeytymistä.
Afrikkalaisille ja Lähi-idän porukalle kasvisruokaa. Ne sitä tarvii
Fertiili-ikäisistä naisista 25% aneemisia. Fertiili-ikäisistä. Naisista. Voisiko mitenkään olla näillä fertiili-ikäisillä naisilla jokin MAHDOLLINEN MUU SYY anemiaan? Esim. vaikka jokin säännöllinen verenvuoto jostain ruumiin onkalosta?
Dosentti takaisin gynekologian oppitunnille ja toimituksella faktantarkistus ennen omaa agendaa.
Voiko lapsen pitää vauvasta lähtien vegaanisella ruualla.??
Kyllä, monipuolisen vegaanisen ruokavalion on todettu olevan ravinnoltaan riitävä kaikkiin elämänvaiheisiin; niin raskaana oleville kuin imettäville naisille kuin myös taapero-ikäisille, urheilijoille ja vanhuksille.
Korostaisin tässä riittävää kalorien saantia ja monipuolisuutta, mikä vain ruokavalio on epäterveellinen jos ruokaa ei syödä tarpeeksi suhteessa sen sisältämään energiamäärään tai syödään kovin yksipuolisesti tai pelkkää prosessoitua ruokaa. Googlaamalla löytää vegaanin ravintopyramidin. Imeväisiän jälkeen B-12 lisä nousee tarpeelliseksi, etenkin jos tuotteita joihin sitä on lisätty nautitaan niukasti (kasvimaidot, kasvipohjaiset jogurttivalmisteet jne.).