Somerolainen Kai Pirttilä otti yhteyttä, hän sai arviolta 20 000 euron sanktiot kahdesta millistä.
Kymmenen sian, kolmen metrin ruokintakaukalo oli kaksi milliä liian lyhyt sikaa kohti. Muuta huomautettavaa sikojen oloista ei ollut.
Hän on nyt entinen sikafarmari. Hän myi osuutensa maatalousyhtymästä veljelleen ja lopetti.
”Sanktiot maksan kyllä, vaikka minulla ei maataloutta enää olekaan.”
Jussi Talvitie ehdottaa osuvasti Facebook-päivityksessä, että Mavi voisi hoitaa myös vanhusten hoidon valvontaa, samaan tapaan kuin maatalouden valvontaa – millimetrejä mittailemalla.

Jussi Talvitie
Jussi Talvitie: Mavi hoitamaan myös vanhusten hoidon valvontaa?
Lapualainen viljelijä Jussi Talvitie ehdotti Facebookissa, että eikö Mavi voisi hoitaa myös vanhustenhoidon valvontaa.
Jussi kirjoittaa:
”Metrinmitalla kattottaas oviaukot, niiknu pyärtänöt (pientareita) meillä. Sentti puuttuu; ai ai. Nyt tulee sitten penalttia. Laskettaas työväki niinku fosforitase. Voi voi taas meni 0.5 ohi sallitusta. Ja kun tästä on jo aikaisemmin huomautettu. Niin nyt tulee sitten vähän kovempi penaltti.”
”Käytääs vuosittain mittailemassa huoneiden pinta-aloja niin kuin vuosittain vainioilla tehdään. Jos tuleekin eri tulos kun edellisenä kertaa. Tsot tsot; tään nyt vois katsoa olevan tahallinen vilppi. Pistetääs rahaa ny sitten perintään seuraavasta tilistä.”
”Kurkattaas sinne vaippahan. Aivan kuten kattellahan lantapanssaria mullin kylijes. Tää lantamäärä ei täytä hyvän hoidon määritelmää. Jaa’a tästä ei voi nyt muuta kun pistää rahoitus poikki ny hetkuuseksi.
Valitukset käsittelis sama henkilö joka on virheet havainnu. Aivan kuten meilläkin. Ja valittaa vois vasta vuoden päästä kun virallinen päätös on tehty. Niin mekin voimma.
Varmaan tää valvontahenkilökuntakin tykkääs talven aikana suorittaa näitä hommia pikkukengät jalaas mialuummin, kun trompia umpihanges rajaojaa ettien.
Win-win tilanne.
Toisaalta tää kuvaa tää yhteiskunnan tahtotilaa. Mieluummin mittaallahan niitä pyärtänöötä (pientareita) metrin mitalla ja lasketahan fosforia puolen kilon tarkkuudella. Ja elukkojen juomakippoja ja makuutiloja syynätähän.
Sen sijaan notta katteltaas notta ihmisillä, jokka ei voi enää itte huolehtia itsestään ja valvoa omia etuja, että kaikki olis kunnossa.”
20 000 euron sanktiot kahdesta millistä
Kirjoitimme 7.4.2015 sanktioista, jotka aiheutuivat samanlaisesta tilanteesta. Tuolloin sanktiot annettiin kolmesta millistä.
”Jos toleranssi on millimetrin tarkkaa, eikö mittausmenetelmät pitäisi olla myös samaa luokkaa?”, kysyy Kai Pirttilä.
Mittaus tehtiin rullamitalla, jonka toisessa päässä oli isäntä, toisessa päässä tarkastaja. ”Olisin voinut vetää hiukan kauemmaksi, mutta en ole epärehellinen.”
”Kun mennään pilkkuihin, olisiko karsinan siat pitänyt myös punnita, kun ne ovat erikokoisia”, Pirttilä kysyy.
Pirttilällä oli kaksi sikalaa, toisessa sikalassa kaukalot olivat pidemmät — 3,6 milliä liian pitkiä sikaa kohden. ”Olisiko jokainen kaukalo pitänyt mittauttaa ammattilaisella, jotta olisi saatu oikea varma tulos?”, hän miettii jälkikäteen.
Valtioneuvoston asetuksen mukaan alle 25-kiloisen porsaan ruokintakaukalon vähimmäismitta on 15 senttiä, 25-50 kiloisen sian 25 senttiä ja yli 50-kiloisen sian kaukalon minimimitta on 30 senttiä.
Pirttilä ei ole laskenut kaikkien sanktioiden määrää neljältä vuodelta, mutta arvion mukaan maksettavaa kertyy noin 20 000 euroa. ”Liian raskasta laskettavaa.”
Muuta huomautettavaa eläinten oloista ei ollut, kuin yhden mitatun karsinan millimetrit.
”Luojan kiitos, että lopetin”
Kai Pirttilä miettii, antaako nimeään julkisuuteen. Hän kuitenkin tuumaa, että hänellä ei ole mitään hävittävää viranomaisten suhteen enää. Sikoja ei ole, eikä peltoa.
”Luojan kiitos minun ei tarvitse enää tätä jatkaa.”
Pyydämme lukijoita kertomaan omia kokemuksia pikkutarkoista valvonnoista palautelomakkeella.
Artikkelikuva on kuvituskuva.
Artikkelia korjattu: Ruokintakaukalo oli liian lyhyt, ei liian pitkä.
Lue myös http://www.maaseutumedia.fi/11-300-euron-sanktiot-4-millista/
24 Kommenttia
Tekussa opetettiin, että vastauksen tarkkuus pitää olla sama kuin lähtötiedotkin eli: jos kaukalon leveys pitää olla 15 cm niin se voi olla sentin pitempi tai lyhyempi kuin vaadittu. Jos tekun matikan kokeissa ilmoitti vastauksen millin tarkkuudella kun kysymys oli sentin tarkkuudella niin penalttia tuli.
Tarkastajien on syytä tarkistaa matikan säännöt ja katsoa peiliin.
No voi sukupuoli elin
Ihan samat opit olen aikanaan tekusta saanut. Tarkastajilla ei taida olla kovia vaatimuksia matematiikan suhteen? Tämä tuntuu muutenkin olevan suuntaus, tuijotetaan pykäliin ja maalaisjärki loistaa poissaololla. Sitten vetovaroista palkkansa saava tarkastaja määrää millimetrien perusteella merkittävät sakot.
No pitäähän ne palkanmaksuun tarvittavat rahat jostain saada, ja osa tulee sanktioista ikäänkuin tulorahoituksena.
Suurin virhehän tässä jutussa on otsikko, sillä 2 millistä ei kukaan saisi sakkoa, mutta kun se kaukalon kokonaispituus jaetaan kymmenelle sialle. Tekussa opetetaan tietty pyöristyssääntöjen ohella myös kerto- ja jakolaskuja. 10 kertaa 2 milliä tekee 2 senttiä, joka pyöristettäessä senttien tarkkuuteen on liian lyhyt, katsot mittaa mistä suunnasta tahansa. Sääntö on sääntö, toki olisi hyvä että niissä olisi pelivaraa eikä lykättäisi samantien lappua kouraan.
Sääntö on sääntö, mutta onko rangaistus missään kohtuullisessa suhteessa ”rikokseen”. Joku tolkku sais tässäkin hommassa vaikka kuinka tämä kansa nauttisi toisten matalaotsaisesta kurittamista.
Menemättä muuten tähän juttuun, niin tuolla perusteella jos esim. tallin oven pitää olla 2m, niin kaikki välillä 1m ja 3m kävisi. Vai olisiko minusta ainesta tarkastajaksi?
1,5 – 2,499…m, pitää muistaa pyöristyssääntö 😀
Niin, ja jos nuo kaksi sääntöä yhdistäisi niin 2m tallin ovi voisi olla jotain väliltä 0,5 – 3,499 m.
Juurikaslohkolla elokuussa 2015 kävi tarkastajat porista, 100 % tukien leikkauksella aloittivat kirjeenvaihdon. Totesivat elintarvikkeeksi kelpaamaton lohko. Märkä vuosi oli, sade kiusasi ruiskutuksien tehoa. Tarkastajat eivät ehkä tietäneet, kun toimittaa juurikkaat tehtaalle, siitä saa tilin. Onneksi otin kuvan nostosta ja lastauksesta. Voitin kiusanteon onneksi. Kiitos tarkastajille, maatalous lopetettu, hengessä mukana. Hoitolaitoksien tukileikkaukset samalle tasolle 100 %. Posuja oli 14 kpl liian vähän kasvatettu yhtenä vuonna, siitä lasku oli n.5000e. Maksettu.
No voi sukupuoli elin
nuo tarkastajat on kallokutistettu persooniksi joilla ei ole järkeä, muissa EU maissa lie terveempiä ehkä..
On ne terve tai miten sen nyt ottaa järkevämpiä.
Olin muutama vuosi sitten tarhaajien kanssa matkalla tutustumassa Puolan turkistarhaukseen. Aika oli elokuun loppupuolta. EUn määräysten mukaan se kokoisia minkkejä olis saanut olla yhdessä häissä… muistaakseni 2 kpl. Kun niitä vierailemassa me minkkitarhassa oli 4 jopa viiteen kuuteen, niin kysyin tarhan omistajalta että tietääkö hän ettei tuossa häissä saa olla kuin 2 minkkiä. Kyllä hän tietää oli vastaus. Kysyin sitten että käykö teillä tarkastajia paikanpäällä. Kyllä käy oli vastaus. Kysyin sitten, että mitä he sanovat tuosta ylikuormituksesta noissa häkeissä. Eivät mitään oli vastaus. Puolalaiset minkkitarhaajat selviävät yli puolta pienemmillä varjotaloinvestoinneissa kuin Suomalainen kollega. Lisäksi nämä Puolalaiset tarhaajat saivat noin 50 % EUn avustuksia lähes kaikkeen toimintaansa…. meidänkin maksaessa heille näitä avustuksia. Notta kyllä on tarkastajilla (pilikunnuss…..) ja tarkastajilla eroja
Pitäisi laittaa tarkastaja vaihtoon. Eihän oman maan valvoja voi valvoa omalla paikkakunnalla niin tehdään niin että ei omassa maassskaan.
suomi on pilkun viilajien maa ollut aina ja pysyy niin kauan kun viherpipertäjiä elää.Pahentunut koko eu.ssa olen aikana ,nuoleskelevat jotta saisivat uusia suojatyöpaikkoja kun muualle eivät kelpaa.
Tarkastajiksi onkin valittu kaikki muissa töissä pärjäämättömät kommunistit ja TVH:n entiset autokuskit.
Mittaajilla pitää olla pätevöintitodistus mittaamiseen. Lisäksi pitää vaatia kalibrointitodistus mittavälineistä. Rullamitan mittatarkkuus on n. 1mm. Lisäksi mittauslämpötila pitää olla+20 C.
Tällaisesta pätevöintitodistuksesta en ole kuullut. Mutta mittalaite pitää aina olla ns. kertaluokkaa tarkempi kuin toleranssi. Eli jos toleranssi on 5 mm niin mittalaitteen tarkkuus pitäsi olla 0.5 mm. Mittanauhalla mitattaessa täytyy ottaa huomioon myös lämpötila ja painumakerroin. Mittanauhoihin merkitään myös kuinka monta newtonia pitää olla ”vetoa”.
Mikä siinä on että elukoilla pitää kaikki asiat olla ihan siinä rimalla tai vähän alle? Pistäisi heti niin hulppeat lukaalit että kelpaa esitellä, eikä tarvitse itkeä lehtien palstoilla, kuinka on epäreilua elämä.. Eipä se elämä noille elukoillekaan mikään huviretki ole tehomaatalouden kynsissä.
Pointti on siinä, että miksi ne eläinten olot kiinnostavat niin mahdotttomasti ja ihmisten olot eivät ollenkaan.
Ihan oikeasti – MIKSI?
Kyllähän farmari rakentaisi vaikka joka sialle yksiön ja ulkoiluttaisi hihnassa kolmesti päivässä, mutta kun Sirpa ei ole sellaisesta valmis maksamaan, vaan menee Lidliin ja ostaa halvinta.
Voi hevoisentavara!
Uskomaton tarina! Olispa mielenkiintoista tietää, montako tarkastajaa ja valvojaa Suomessa on per maanviljelijä ja montako per sotetyöntekijä. Tai myös montako tarkastajaa per toimialaan käytetty veromiljoona. Ihan mutulla arvioiden, tulos saattaisi olla hämmentävän epäsuhta. – Erot tarkastusten laadussa tuskin selittyvät pelkästään tarkastajien ammattitaidosta.
Onlo tarkastajien mittanauhat varmasti oikean mittaisia? Joku halpa rullamitta heittää helposti millin jo metrin matkalla tai enemmänkin…
Mikään ei ole niin v…umainen rehellistä kansalaista kohtaan kuin suomalainen suojatyöviranomainen.