12.5. viljelijöiden tukihaku päättyi. Kasvintuotantoasiantuntija, tukineuvoja Juha Mäkelä teki yhden kevään aikana kahden kevään työt — Kolmen kuukauden työt 1,5 kuukaudessa.
Proagrian kaikki työntekijät tekivät Juhan mukaan tänä poikkeuksellisena keväänä rankan rupeaman. Neuvojat ovat Elyn ja viljelijöiden välissä, asiakkaisiin kallellaan. ”Homma pyritään tekemään niin, ettei farmarin tarvitsisi jännittää”, Juha sanoo
Tukineuvoja haukotellen kylvöille
Nyt on omien kylvöjen aika. Sadepäivänä mies hiukan haukottelee. Vanhat koneet saivat taivaan lahjana sadepäivän ja huoltotauon.
3-metrisen Tumen vetolaitteen sakarakytkimen akseli vaati ennallistamista. Esa Patu -äes sitä vastoin ei ole kaivannut sen jälkeen toimenpiteitä, kun 2,80 m leveään liitettiin sivulohkoiksi 2,40 m leveä varaosakone. ”Lisäosa maksoi satasen”, Juha nauraa. Kevään hakurumballe peltotyöt ovat vastapainoa.
Asetukset ja säädökset muuttuivat kaiken aikaa. Viljelysuunnitelmia piti tehdä pari kolme kertaa uusiksi, kun esimerkiksi lietteen levityksen määräykset muuttuivat sitä myöden, kun lappuja tehtiin.
”Parhaimmillaan tilalta lähtiessä piti kääntyä takaisin, kun aamupäivän asiat olivat iltapäivällä toisin”, Juha nauraa.
Kaltevien peltojen lietekielto onneksi lieventyi. Kalteville pelloille saa nyt levittää, kunhan lanta levitetään multaamalla.

Perhe-elämä on jäänyt tukihaun aikana vähälle. Kylvöaikaan Ville-poika saa taas isän seuraa yllin kyllin ”rattorin” kopissa.
Virheitä ei saa tehdä
Isännillä on hankalaa, mutta neuvontapuolella oleminen on myös haastavaa. ”Isännät ovat aivan kateissa asian kanssa.”
Jos virhe sattuu tukihaussa, niin viimeisenä on vakuutusyhtiö takana. ”Mutta eihän siihen tilanteeseen saa joutua”, Juha tuumaa.
Kun isännät tietävät mitä haluavat, isoja vahinkoja ei pääse syntymään. Kohta 20 vuotta Proagrian leivissä ollut Juha sanoo, että tällaista aikaa ei ole ollut ennen. ”Kaikki karkas rasasta.”
Jos jotain linjauksia tehdään, niin sitä ei saisi Juhan mielestä muuttaa.
Tukivalvonnat kysymysmerkki
EHK ja kasvipeitteisyyslaskennat, LHP:t ja monimuotisuuspellot vaativat laskupäätä, jotta ne täyttäisivät vaatimukset.
”Suojavyöhykenurmien venkslaamista tullaan puimaan vielä monta aikaa.”
Kaikki valvontojen ohjeet ja seuraamukset ovat vasta luonnoksina täysin keskeneräisiä ja kesäkuun puolessa välissä alkavat valvonnat tulevat olemaan tuskaisia tarkastajillekin.
Toteuneita kylvöjä ei voi valvoa ennen kesäkuun viimeistä.
Pysyvä nurmi oli suurin ongelma
”Luomu on muka pelastus pysyvälle nurmelle. Sekään ei tunnu kuitenkaan olevan varmaa”, Juha sanoo. Pysyvää nurmea yritettiin väistellä kaikin mahdollisin tavoin. ”Vihantakauraa tullan viljelemään paljon ja lehmät laiduntavat ohrapeltoja.”
Juhan mukaan kaiken kaikkiaan varmin konsti välttää pysyvä nurmi on kylvää jotain muuta kuin nurmikasvia.
Muutosilmoituksien teko alkaa pian
”Tässä välissä koetan kylvää itselle ja muille 150 hehtaaria”, Juha räknää. Tukihaun muutosrumba tulee olemaan mielenkiintoinen venyvän ja märän kevään takia. Kylvöt venähtävät kuun vaihteeseen väkisin. Juha arvelee, että kolmannekselle tiloista pitää varmaan käydä muutokset läpi. Osa tekee itse.
”Ei kai tämä hellitä….. En tiedä missä kohtaa”, hiukan uupunut agrologi haukottelee.
Mies ottaa asian huumorilla vakavasti, muuta ei voi. ”Työtä tämä vain on.”
Muutosilmoituksissa suurimmat korjaukset tehdään vehnät ja rypsit vaihdetaan todennäköisimmin ohraksi ja kauraksi. Kylvöjärjestys kun muuttuu, niin aika paljon taitaa mennä uusiksi.
”Kaikille olisi voinut sanoa, että pannaan lappuihin Pohto-ohraa. Se olisi sitten muutettu kesäkuun puoleen väliin mennessä toteuneeksi kasviksi, niin olisi päässyt helpoimmalla.”

Juha Mäkelän Esa Patu on muuten kelpo äes, mutta pehmoisella pellolla se kulkee syvällä. Kahdesta koottu teos oli halpa. Varaosaäes, josta tehtiin sivulohkot, maksoi satasen. ”Mulla ei oo varaa uuteen viisimetriseen, Juha sanoo. Omatekoisten rakenteiden ei tarvitse komeuttaan säihkyä.
Syksyllä asiat eivät ole toisin
Syksyllä tehdään lieteen multaus ja kasvipeitteisyysilmoitukset. Neuvostoliiton mallin mukaiset viisivuotissuunnitelmat pitää olla tämän hetken tiedon mukaan kuntaan toimitettuina 30.4.2016 mennessä, ensimmäisen sitoumusvuoden loppuun mennessä.
”Tämä on täysin tolloa. Mitään perustavaa syytä suunnitelman tekoon ei ole.”
”Ohra-lumi-ohra taitaa monelle olla se varmin. Suunnitelma tehdään, mutta sitä ei tarvitse noudattaa.”
Isännät ottaneet iisisti
Juha ei ole lietsonut kiihkoa. ”Olen sanonut, että tehdään niin kuin tehdään. Asiat muttuvat vielä moneen kertaan.”
Tässä voi Juhan mukaan mennä vain vuosi kerrallaan. Hötkyily ei kannata.
Eri toimenpiteille kun ei ole hyviä eikä asiallisia perusteluja, niin asioista ei kannata stressata.
Juhan mielestä ei olisi paljon vaadittu, jos Mavi pitäisi kiinni ilmoitetuista päivämääristä kiinni.
Kaiken kukkuraksi järjestelmä kaatui ja jolloin tukihaku lyheni lisää muutaman arvokkaan päivän ja kireä aikataulu tiivistyi ennestään.
Kaikki tahot kaipaavat selviä säveliä. Uuden kauden piti olla yksinkertaisempaa.
”Toivottavasti asioita ei enää yksinkertaisteta. Järjestelmä ei sitä enää kestäisi”, Juha sanoo.
Päivitetty 15.5. Liete voidaan levittää vain multaamalla kateville pelloille.
Ei kommentteja