Suomalainen eläkejärjestelmä on isojen mullistusten edessä. Eläketurvakeskuksen ennakkopäätös Wolt-alustatalouden kuljetuspalveluksessa olleet ihmiset ovat olleet työsuhteessa, ei yrittäjinä. ETK:n ennakkopäätös linjaa koko alustataloudelle työsuhteet ja eläkejärjestelmän.
Eläketurvakeskuksen linjaus, Pohjola vakuutuksen asiamiesten toiminnasta vuosilla 2010 – 2015 oli, että asiamiehet olivat yrittäjiä. Päätökset ovat keskenään ristiriitaisia.
Kuka sanelee Eläketurvakeskuksen päätöksiä?
Noin 20 vakuutusyhtiön entistä työntekijää: aluejohtajia, entisiä asiamiehiä sekä ulkopuolisia asiantuntijoita työoikeuden professoreista lähtien ovat kertoneet Pohjola Vakuutuksen asiamiestoiminnan olleen täydessä työsuhteessa 2010 alkaen vähintään vuoteen 2015.
ETK saa rahoituksen OP-Pohjolan sidosryhmään kuuluvasta eläkeyhtiö Ilmarisesta. Noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kymmenetkään todistajat eivät ole ETK:lle riittäneet OP-Pohjolan asiamiestoiminnan käsittelyssä. Wolttilaisen kantelussa riitti yhden työntekijän kantelu. Mittakaavaero on merkittävä. Ruokalähettipalvelut, kuten Foodora ja Wolt, ovat ETK:n ennakkopäätöksessä (13.8.) määritelty työsuhteiksi. Woltin työntekijöiden työsuhde oli vähemmän työsuhde kuin Pohjola vakuutusasiamiesten. Heillä ei ollut edes velvoitetta olla tietyssä konttorissa tietyllä aikaa, kuten asiamiehillä oli.
OP-ryhmä hoiti 15 vuotta vakuutuspuolta asiamiestoiminnalla peitellyllä työsuhteella. OP-ryhmän toiminta oli ETK:n mielestä normaalia yrittäjätoimintaa, vaikka työnteko ja työolosuhteet olivat työnjohdon ja valvonnan alaisia. Työsuhteen tunnusmerkit omaavasti.
Vakuutusoikeudessa järjestettiin poikkeuksellisesti toukokuussa suullisesti viiden tuomarin ja puheenjohtajan voimin. Suullinen käsittely OP-Pohjola finanssijättiä vastaan yhden miehen taisteluna.
Vakuutusoikeuden päätöstä odotellessa, jolla on satojen miljoonien seuraamukset ja jossa lyödään lukkoon tulevaisuuden työehtomarkkinat.
Ei kommentteja