Erkki Heinosen hevosheinän tuotantoon erikoistunut tila viljeli kuivaheinää ja säilöheinää 115 hehtaarin pinta-alalla. Pinta-alasta lähti vuokramaita pois kuluvalle vuodelle 26 hehtaaria, koska vuokrasopimuksia ei saatu uudistettua.
”Olemme noudattaneet tukioppaan ohjetta ja uudistaneet nurmet suoraan nurmeksi. Reilun kahdeksan hehtaarin alalla on uudistettu suojakauralla”, Heinonen sanoo.
Pysyvä nurmi on aiheuttanut paniikkia. Tilanne on sama kuin uppoavalla laivalla. Totuus uppoamisesta on kerrottava rehellisesti, koska silloin paniikki on pienempi. Kun uppoamista on pimitetty, paniikki iski varmasti.
”Jos tekisimme niin kuin neuvojat ja ministeriö ovat ehdottaneet, ja ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen tuhoaisimme nurmet ja kylväisimme suojaviljaa, seuraisi isoja ongelmia”, Heinonen kauhistelee.
”Toinen sato jäisi korjaamatta 85 hehtaarin alalta. Kustannukset olisivat hirmuiset. Joutuisimme uusimaan myös jopa 2014 uusitut lohkot. Joutuisimme luopumaan puolista 100 asiakkaasta. Nurmen uudistaminen keskikesällä Vihdin savikoilla tuskin onnistuisi.”

Eläimet märehtivät aina, piittaamatta säännöistä. Hevosheinä ja lehmän rehu ovat kaksi eri tuotetta.
Pysyvä nurmi aiheuttaa epätietoisuutta
Epätietoisuus on aiheuttanut jo paljon hallaa. Jos pysyvä nurmi -statuksesta olisi tiedotettu jo lokakuulla, se ei olisi tullut puskista.
”Mitä haittaa on pysyvästä nurmesta? Ainakin valinnan vapaus viljeltävistä kasveista loppuisi. Uusiiko kukaan enää vuokrasopimusta?” Erkki Heinonen miettii.
Heinosen mukaan maatalouden hiilidioksidipäästöt lisääntyisivät ja pysyvä nurmi -päätös olisi ristiriidassa suomaiden kymmenen vuoden kyntämättömyyssopimuksen kanssa.
”Onko tämä koko homma edes mitään viherryttämistä”, Heinonen jatkaa.

Big Mama´s Ranch on Leena Kurikan lännenratsastustalli. Häneen tukitempoilu ei onneksi vaikuta. Viisi vuotta vanhoja nurmia ei ensi keväänä ole.
Vaikeata tehdä heinää ilman heinämaata
”Jos pysyvällä nurmella olisi kahden vuoden siirtymäaika, voisin yrittää sopeutua jollain lailla”, sanoo tunnettu hevosheinäfarmari Kalevi Kuusela. Sääntöjen luominen taannehtivasti ei saa mieheltä minkäänlaista ymmärrystä. Neuvontajärjestön vakuuttelu, että mikään ei muutu, todistaa Kuuselan mukaan vain sitä, että asiaa ei edes siellä ymmärretä.
Sanavalmis Kuusela latelee sankkaa dokumenttia suun täydeltä. ”Joudun lemppaamaan osan yli 20 vuoden aikana hankkimistani liikesuhteista.” Suuri osa heinäpelloista on sopimusviljelyä. ”Vaikea tehdä heinää asiakkaille ilman heinämaata. Täysin järjetöntä touhua ilman siirtymäkautta.”
”Jos yhteistyökumppanit kyntävät peltonsa, mistään en saa korvaavaa hevosheinää.” Mies laskee pelleilyn maksavan hänelle kolmasosan liikevaihdosta, 50 000 euroa, heti.
Heinäfarmari on jahdannut kustannuksia vuosia. Laiteinvestointeja on tehty olan takaa ja kaikkea on kokeiltu, jotta nurmipeltojen ikää on saatu pidennettyä. ”Viisi vuotta on täysin pöljä aika. Olen täydennyskylvöjen avulla saanut tehtyä aina täystiheän nurmikasvuston, jossa ei ole torjunta-aineita tarvittu. Viisivuotiskierto tarkoittaa sitä, että ruiskuttamisesta tulee jokavuotista.”
Tämä on miehen mukaan myös omaisuuden arvoon kajoamista.
”Jos mä olen vuokrannut peltoa ja palautan sen pysyvänä nurmena, joudun takuuvarmasti käräjille.” Kuuselan pojan heinäallergian siedätys jatkuu vielä kaksi vuotta. ”Tässä vaiheessa en testamenttaa hänelle pysyvää nurmea, se on varma.”
”Minä en ole koskaan halunnut EU-tukia.”
Miten hevosten käy, jos ruoka loppuu?
Eläinlääkäri Pirjo Pirjola miettii omien hevostensa kohtaloa. Hänellä on ollut laitumena vajaan hehtaarin lohko käytössään veljensä maita. Nyt oli veli tuumannut, että laidun pitää kyntää, jos pysyvän nurmen vaatimus toteutuu.
”Ihmiset miettivät nyt, että pannaanko hevoset monttuun vai teuraaksi, jos ruokaa ei ole saatavilla”, Pirjola kertoo.
”Yksi asiakas sanoi, että hevoset pannaan monttuun, jos heiniä ei saa. Yhdellä tilalla mietitään neljän hevosen kohtaloa.”
Lue Veikko vastaa -palstalta kommentti numero 94 pysyvän nurmen ennallistamisesta.
Paniikki ei auta
Tässä vaiheessa ei kannata enää panikoida, vaan luoda Arkadianmäen pylväikön taakse painetta.
Nyt on viimeiset hetket vaikuttaa päätöksentekoon. Teemme parhaamme -lupaukset eivät riitä. Ainoa oikea ratkaisu on saattaa koko pysyvä nurmi maan rakoon.
Olkoonkin, että lopullinen ratkaisu pysyvä nurmi -päätöksestä sallisi poikkeuksia tai lievennyksiä.
Paniikki on nyt päällä. Moni on jo kyntänyt suotuisissa loppuvuoden keleissä nurmipeltojaan.
Hevosia ei kannata kuitenkaan vielä panna lahtiin.
Artikkelikuva: Jussi Kirmanen
Lue MaaseutuMedian aikaisemmat artikkelit aiheesta:
Ei kommentteja